- Minusta on alkanut tuntua, että miehet rakastavat usein aidommin ja syvemmin kuin naiset. Ehkä omat kokemukseni ovat vääristäneet käsitystäni, mutta tältä se nyt tuntuu.
Mies haluaa löytää yhden naisen, jota rakastaa ja jonka kanssa rakentaa tulevaisuutta. Naisella taas tuntuu usein olevan ympärillään ihailijoita, kilpakosijoita ja uusia vaihtoehtoja, joihin omaa kumppania voi vertailla.
Välillä mietin, haluavatko jotkut edes rakastaa vai nauttivatko he enemmän siitä, että heitä rakastetaan, halutaan ja heidän huomiostaan kilpaillaan. - Joo minä uskon kanssa että näinhän se varmaan aika paljon pitkälti taitaa olla.
- Minä en elä täällä elämää. Ja jossain muualla kuin palstalla hänen kanssa olisin asioita selvittänyt. Mutta hänellä ei siihen mielenkiintoa selvästikään ole
- Minä olen yrittänyt käsitellä kokemaani kirjoittamalla, enkä ole väittänyt, että tämä palsta olisi koko elämäni.
Mutta alan kyllä olla samaa mieltä siitä, ettei henkilökohtaisia asioita kannata täällä enää avata. Niistä tulee vain loputon kuulustelu, jossa jokainen vastaus synnyttää uusia syytöksiä ja arvostelua.
Ja ehkä olisi jo aika lopettaa minun elämäni ja ihmissuhteideni jatkuva ruotiminen. Olen kertonut niistä enemmän kuin tarpeeksi. - Vittu, onhan se helppo sanoa, että valitsee vain jonkun toisen, kun miehiä ja uusia kosijoita riittää ympärillä jatkuvasti. Ihan eri asia on olla tällainen yli viisikymppinen mies, joka tuntee itsensä rumaksi paskaksi ja jota ei tunnu kukaan haluavan. Siinä sitä sitten jää yksin suremaan ja kaipaamaan, kun toinen voi vain jatkaa elämäänsä jonkun uuden kanssa. Saatana, että tuntuu pahalta.
- Eivät ystävät ja ulkopuolisuuden tunne sulje toisiaan pois.
Minulla on ollut ystäviä, kavereita, parisuhteita ja erilaisia harrastusporukoita läpi elämäni. Olen soittanut bändissä, harrastanut kamppailulajeja ja ollut mukana monenlaisissa yhteisöissä.
Silti olen kokenut ulkopuolisuuden tunnetta jo lapsuudesta lähtien. Se on enemmänkin sisäinen kokemus siitä, ettei oikein tunne kuuluvansa mihinkään täysin, vaikka ympärillä olisi ihmisiä.
Ystävän tekee ystäväksi luottamus, välittäminen, yhteiset kokemukset ja se, että voidaan olla omia itsejämme. Ei se, että ystävyys poistaisi automaattisesti kaiken yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden tunteen.
Eikä ulkopuolisuuden kokeminen tarkoita, ettei minulla olisi ystäviä tai etten arvostaisi heitä. - Kyllä minä yritin saada hänen tunteistaan selvää, mutta en koskaan oikein saanut siihen kunnollista vastausta. Ja kuten olen jo kertonut, hän sanoi itsekin, ettei luota kehenkään.
Me keskustelimme paljon kaikenlaisista asioista, mutta valitettavan usein keskustelut pyörivät hänen menneisyydessään, entisissä miehissään ja muissa ihmissuhteissaan. Minun oli välillä vaikea ymmärtää, mikä minun paikkani hänen elämässään oikeastaan oli.
Ja mitä älykkyyteen tulee, niin kyllä minä pidin häntä älykkäänä ihmisenä. Mutta älykkyys ja tunneäly ovat kaksi eri asiaa. Älykäskin ihminen voi käyttäytyä ihmissuhteessa ristiriitaisesti, vertailla kumppaniaan muihin ja loukata tämän tunteita.
En minä väitä tietäväni, miksi hän toimi niin kuin toimi. Juuri niitä asioita olen yrittänyt ymmärtää.
Mutta ihmettelen edelleen, miksi minun pitäisi osata vastata jokaiseen kysymykseesi hänen tunteistaan, kun en saanut niistä täyttä selvyyttä edes häneltä itseltään. - Hän kertoi minulle paljon entisen kumppaninsa kaltoinkohtelusta ja kaikista niistä huonoista kokemuksista, joita hänellä oli ollut aikaisemmissa ihmissuhteissaan.
Minusta on aika huono lähtökohta uudelle parisuhteelle, jos ihminen ei ole käsitellyt menneisyyden traumojaan ja pettymyksiään, vaan kantaa ne sellaisinaan seuraavaan suhteeseen.
Silloin uusi kumppani voi joutua maksamaan edellisten kumppanien virheistä. Häntä epäillään samoista asioista, joihin joku toinen on joskus syyllistynyt, vaikka hän ei olisi tehnyt mitään väärää.
Eihän sen niin pitäisi mennä. Uuden ihmisen pitäisi saada aloittaa puhtaalta pöydältä ja tulla kohdatuksi omana itsenään, ei jonkun entisen kumppanin jatkeena.
Minä tiedän olevani äärimmäisen lojaali ja uskollinen ihminen. Kun rakastan jotakuta ja sitoudun häneen, niin myös pysyn hänen rinnallaan. En tarvitse muita naisia tai varavaihtoehtoja ympärilleni.
Siksi tuntuu todella pahalta, jos juuri minun uskollisuuttani ja rehellisyyttäni aletaan jatkuvasti epäillä täysin aiheettomasti.
Ja miten ihmeessä ihminen edes todistaa syyttömyytensä asioihin, joita ei ole koskaan tehnyt? Miten todistat, ettei sinulla ole ollut salasuhdetta, ettei sinulla ole ollut taka-ajatuksia tai ettet ole pettänyt toista, jos toinen on jo päättänyt epäillä?
Siitä tulee loputon puolustautumisen kierre, jossa mikään vakuuttelu ei enää riitä.
Ymmärrän kyllä, että menneisyydessä koettu kaltoinkohtelu voi jättää syviä jälkiä. Mutta uuden kumppanin tehtävä ei ole kärsiä rangaistusta jonkun entisen ihmisen teoista.
Luottamuksen rakentaminen vaatii molemmilta työtä. Menneisyyden haavat voivat selittää epäluottamusta, mutta ne eivät oikeuta kohtelemaan uutta kumppania jatkuvasti epäiltynä.
Minä halusin olla hänelle turvallinen ja rakastava kumppani, en ihminen, jonka pitäisi loputtomiin todistaa, ettei ole samanlainen kuin joku hänen menneisyydestään.
Jos toista rakastaa, hänet pitäisi myös oppia näkemään sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin pelkää hänen olevan. - Minä en voi sille mitään, jos toisella ihmisellä on jo lähtökohtaisesti valtava epäluottamus miehiä kohtaan. Hän sanoi minulle itsekin aivan kasvokkain, ettei luota kehenkään.
Miten sellaiselle ihmiselle sitten osoitetaan riittävän selvästi, että hän on se ykkönen, jos hän ei lähtökohtaisesti usko toisen vilpittömyyteen?
Minä yritin osoittaa rakkauttani sekä sanoilla että teoilla. En varmasti onnistunut kaikessa, mutta en myöskään voi loputtomiin todistella uskollisuuttani ja vakuutella tunteitani, jos toinen epäilee jatkuvasti ilman aihetta.
Ja tässä oli juuri se ristiriita, että hän itse piti yhteyttä moniin miehiin ja puhui jatkuvasti entisistä rakkauksistaan ja ihailijoistaan. Samaan aikaan hän epäili minua muista naisista, vaikka mitään sellaista ei ollut meneillään.
Millä tavalla sellaisessa tilanteessa pitäisi rakentaa molemminpuolista luottamusta?
Parisuhde ei voi perustua siihen, että toinen joutuu jatkuvasti todistamaan olevansa luottamuksen arvoinen, samalla kun hänen omia epävarmuuksiaan ja kysymyksiään ei oteta vakavasti.
Minä en voinut yksin korjata hänen epäluottamustaan. Siihen olisi tarvittu myös hänen omaa haluaan ja osallistumistaan. - Aika erikoista, että kerrot, ettei sinulla ole tarvetta elää palstalla ja että sinulla on oikea elämä muualla, mutta olet kuitenkin käyttänyt tuntikausia aikaa minun entisen parisuhteeni yksityiskohtien ruotimiseen.
Mikä siinä oikein kiinnostaa sinua noin valtavasti?
Ja mistä sinä tiedät, ettei minulla ole ystäviä, läheisiä tai tukiverkostoa? Et tiedä minun elämästäni juuri mitään sen lisäksi, mitä olen täällä kertonut.
Minusta on aika ristiriitaista syyttää toista palstalla elämisestä samalla, kun itse osallistuu tuntikausia juuri hänen henkilökohtaisten asioidensa käsittelyyn. - Kirjoitan, koska yritän käsitellä tapahtunutta, purkaa tunteitani ja saada ajatuksiini jonkinlaista järjestystä. Ei se tarkoita, että jokaisen kirjoituksen jälkeen pitäisi olla heti parempi olo.
Ja jos et huomannut, tämänkin ketjun aloitin aivan muusta aiheesta, nimittäin palstan anonyymiydestä. Muut kirjoittajat alkoivat jälleen ruotia minun entistä parisuhdettani ja kysellä sen yksityiskohdista.
Totta kai olen edelleen surullinen ja pettynyt. Ei lähes kahden vuoden ihmissuhdetta ja sen äkillistä päättymistä käsitellä muutamassa viikossa tai kuukaudessa.
Mutta sinä et myöskään näe elämääni tämän palstan ulkopuolella. Minulla on työni, harrastukseni, läheiseni ja paljon muitakin asioita elämässäni. On minulla hyviäkin päiviä.
Olen itsekin miettinyt, onko tästä palstasta lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä. Ainakaan tällainen jatkuva henkilökohtainen väittely ei oloani paranna. - Minä en ole kuvitellut yhtään mitään. Tämä nainen asui luonani kahteen eri otteeseen, ja kyllä siitä jäi ihan konkreettisia jälkiäkin. Kondomipakkauksia, liukuvoidepurkkeja ja muita yhteiseen elämään liittyviä tavaroita.
Ei minun tarvitse todistella, että täällä on ollut joku muukin kuin minä itse. En sentään ole kuukausikaupalla harrastanut parisuhdetta mielikuvitusolennon kanssa.
Se, mitä minä olen epäillyt, on hänen kertomansa henkilöllisyys ja joidenkin muiden asioiden paikkansapitävyys. Se on aivan eri asia kuin väittää, ettei koko ihmistä olisi ollut olemassa.
Ja se, onko hän kirjoittanut tällä palstalla, on sitten vielä kokonaan oma kysymyksensä. - Oletko sinä edes lukenut, mitä olen kirjoittanut? Olenhan minä jo kertonut hänen hyvistä puolistaan. Kauneudesta, älykkyydestä, musikaalisuudesta, hauskuudesta, yhteisestä huumoristamme, keskusteluista, hellyydestä, läheisyydestä ja hyvästä seksistä. Mitä muuta minun pitäisi vielä luetella?
Ja mistä sinä tiedät, kenen kanssa minä käsittelen asioitani ja tunteitani palstan ulkopuolella? Et sinä tunne minun elämääni.
Minusta on myös kummallista, että jos kerron hyvistä asioista, olen kuulemma rakentanut pilvilinnoja. Jos taas kerron huonoista kokemuksistani, en muka rakastanut häntä tai haluan vain märehtiä.
Eikö ihminen saa rakastaa toista ja olla samalla syvästi loukkaantunut hänen käytöksestään? Eivät ne ole toisiaan poissulkevia asioita.
Minä olen yrittänyt ymmärtää tapahtunutta ja käsitellä tunteitani. Mutta en jaksa enää loputonta kuulustelua siitä, mitä minun pitäisi muistaa, tuntea tai ajatella.
Sinun ei tarvitse ymmärtää rakkauttani, mutta älä myöskään väitä tietäväsi paremmin, mitä minä olen kokenut. - Miten keskustelu anonyymiydestä muuttui koko elämäni ristikuulusteluksi?
Aloitin tänään keskustelun siitä, miksi Ikävä-palstalla kirjoitetaan lähes yksinomaan anonyymeinä ja parantaisiko rekisteröitymispakko keskustelun laatua.
Lopputuloksena päädyttiin ruotimaan entistä parisuhdettani, lapsuuttani, itsetuntoani, seksielämääni, taloudellisia asioitani ja sitä, olenko ylipäätään kykenevä rakastamaan tai olemaan parisuhteessa.
Melkoinen saavutus yhdelle keskusteluketjulle.
Osa kirjoittajista keskusteli asiallisesti ja ymmärtäväisesti, mistä kiitos heille. Osa taas tuntui keskittyvän siihen, että saisi minut jotenkin todistamaan koko parisuhteeni olemassaolon ja oikeutuksen.
Minulta kysyttiin, miksi rakastuin kyseiseen naiseen, mitä hyvää hänessä oli, mitä hän teki oma-aloitteisesti, osoittiko hän hellyyttä, keskustelimmeko tunteista ja niin edelleen.
Hyviä kysymyksiä sinänsä, mutta missä vaiheessa tuntemattomalle palstakirjoittajalle syntyy velvollisuus antaa yksityiskohtainen selvitys kokonaisesta ihmissuhteesta?
Ja miksi ihminen yleensä rakastuu?
Ei rakastuminen ole mikään rationaalinen päätös, jossa tarkastetaan toisen ominaisuudet ja lasketaan, täyttyvätkö parisuhteen laatukriteerit.
Minä rakastuin naiseen, jota pidin kauniina, älykkäänä, kiinnostavana, musikaalisena ja hauskana. Meillä oli yhteistä huumoria, pitkiä keskusteluja, fyysistä vetovoimaa, hyvää seksiä, hellyyttä ja läheisyyttä. Pidin hänen äänestään, olemuksestaan ja monista persoonallisuuden piirteistään.
Yhteydenpidosta tuli osa jokapäiväistä elämää. Myöhemmin asuimme yhdessä kahteen eri otteeseen.
Siinä syntyy kiintymystä, yhteisiä muistoja, tottumuksia, odotuksia ja toiveita tulevaisuudesta.
Ihminen alkaa merkitä paljon enemmän kuin pelkkä ulkonäkö tai yksittäiset mukavat kokemukset.
Eikä rakastuminen tarkoita sitä, että toinen ihminen olisi täydellinen.
Jäin kuitenkin suhteessamme usein epävarmaksi hänen tunteistaan. Hän puhui paljon aikaisemmista miehistään, rakkauksistaan ja ihailijoistaan. Minulle tuli ajoittain tunne, etten ollut hänen elämässään erityisen tärkeällä sijalla.
Silti rakastin ja yritin saada suhteemme toimimaan.
Olen myös miettinyt, kuinka hyvin jotkut ihmiset osaavat vedota toisen tunteisiin. Niin naiset kuin miehetkin voivat tietää, millaiset sanat, huomio, läheisyys, seksuaalisuus ja lupaukset saavat toisen kiintymään voimakkaasti.
Joskus se on täysin aitoa molemminpuolista ihastumista. Joskus taas toinen voi tietoisesti tai tiedostamattaan herättää paljon suurempia odotuksia kuin on itse valmis täyttämään.
En tiedä, tapahtuiko minun kohdallani tarkoituksellista koukuttamista. Olen kuitenkin joutunut miettimään sitäkin mahdollisuutta.
Tuskin olen ainoa mies, johon tämä nainen on tehnyt voimakkaan vaikutuksen. Mutta en minä myöskään tiedä, millaisia hänen muut suhteensa ovat todellisuudessa olleet.
Tiedän vain sen, mitä itse koin.
Annoin lähes kaksi vuotta elämästäni tälle ihmissuhteelle. Annoin aikaani, rakkauttani, huolenpitoani ja paljon taloudellista apua. Kuvittelin auttavani rakastamaani ihmistä ja rakentavani yhteistä tulevaisuutta.
Sitten hän lähti, katkaisi yhteydenpidon eikä selvittänyt asioita kanssani kunnolla.
Minulle jäi paljon kysymyksiä, joihin en ole saanut vastauksia.
Se ei tarkoita, että olisin kuvitellut koko parisuhteen mielessäni tai rakentanut pelkkiä pilvilinnoja. Se tarkoittaa, että olin suhteessa, jonka vastavuoroisuutta olen jälkeenpäin joutunut vakavasti pohtimaan.
Myönnän myös omat virheeni. Olen reagoinut täällä vihaisesti, tulkinnut epämääräisiä kirjoituksia henkilökohtaisesti ja käyttänyt loukkaavia sanoja. Siinä olen tehnyt väärin.
Mutta jatkuva henkilökohtainen arvostelu ja kuulustelu eivät auta ketään käsittelemään menetystä.
Palasin palstalle, koska kaipasin ihmistä ja etsin vastauksia. Olen vähitellen ymmärtänyt, ettei niitä vastauksia löydy tuntemattomien anonyymien kirjoituksista.
Ja lopulta palaan alkuperäiseen kysymykseeni.
Anonyymius on hyvä asia silloin, kun se antaa ihmiselle rohkeutta kertoa tunteistaan. Mutta jos sitä käytetään jatkuvasti toisten henkilökohtaiseen arvosteluun ja loukkaamiseen, se pilaa koko keskustelupaikan tarkoituksen.
Minä en ole täydellinen ihminen enkä täydellinen kumppani. Minulla on puutteeni ja virheeni, kuten kaikilla muillakin.
Mutta olen myös ihminen, joka rakastui, yritti parhaansa, menetti tärkeän ihmisen ja jäi kaipaamaan.
Ei siinä pitäisi olla mitään niin käsittämätöntä.
Ja ehkä vielä yksi asia: vaikka joku osaisi saada toisen rakastumaan itseensä, paljon tärkeämpää olisi osata myös pitää huolta siitä luottamuksesta, jonka on saanut.
Rakkauteen houkutteleminen ja rakkauden kantaminen ovat kaksi aivan eri asiaa. - Miksi se pitäisi sinulle nyt tässä kertoa ja vakuutella???
- Ja kaiken lisäksi hän epäili minua jatkuvasti kaiken maailman muista naisista, täysin aiheettomasti. Kuvitteli esimerkiksi, että minulla ja eräällä palstalta tutulla naisella olisi ollut jotain meneillään, vaikka meidän välillämme ei ole koskaan ollut mitään sellaista.
Minä jouduin vakuuttelemaan uskollisuuttani ja puolustelemaan itseäni asioista, joita en ollut tehnyt. Samaan aikaan hän itse puhui jatkuvasti muista miehistä ja piti heihin yhteyttä.
Kyllä siinä alkoi välillä ihmetellä, millä perusteella minulta vaadittiin sellaista luottamuksen osoittamista, jota en itse kokenut saavani takaisin. - Luuletko, etten minä yrittänyt keskustella hänen kanssaan tunteista? Mutta eihän hän juuri koskaan kysellyt minun tunteistani tai siitä, mitä minä tarvitsin suhteeltamme. Hän puhui jatkuvasti omista entisistä miehistään, aikaisemmista rakkauksistaan ja nykyisistä ihailijoistaan.
Minä kuuntelin ja yritin ymmärtää. Mutta missä oli kiinnostus minua kohtaan? Välillä tuntui, että olin hänelle vain joku kuunteleva korva ja huolehtija, en tasavertainen rakastettu.
Ja nyt minä en enää edes tiedä, mikä helvetti minä hänelle lopulta olin.
Minä halusin parisuhteen, jossa molemmat ovat toisilleen tärkeitä. En sellaista, jossa toinen joutuu jatkuvasti miettimään omaa paikkaansa kaikkien muiden joukossa. - Minkä takia sinä kyselet näitä asioita koko ajan? Mikä sinua oikein kiinnostaa minun entisen parisuhteeni jokaisessa yksityiskohdassa?
Minä olen jo aivan väsynyt tähän jatkuvaan kuulusteluun. En jaksa enää muistella ja eritellä, kuka teki mitäkin, milloin osoitti hellyyttä ja millä tavalla.
Alan tässä jo itsekin miettiä, oliko hän tosiaan niin kylmäkiskoinen minua kohtaan, etten enää edes muista hänen oma-aloitteisia hellyydenosoituksiaan. En minä tiedä enää.
Juuri tällaiset asiat tekevät koko suhteesta jälkikäteen niin ristiriitaisen. Oli paljon hyvää, mutta myös paljon sellaista, mikä jätti minut epävarmaksi hänen tunteistaan.
En halua enää käydä tätä suhdetta läpi jonkun tuntemattoman ihmisen ristikuulustelussa. Minulla on siinä muutenkin aivan tarpeeksi käsiteltävää. - Haloo nyt. Jos ihminen tulee luokseni asumaan, vieläpä kahteen eri otteeseen, viettää kanssani kuukausia yhteistä arkea, nukkuu vieressäni, harrastaa kanssani seksiä ja jakaa läheisyyttä, niin mistä ihmeen pilvilinnojen rakentamisesta sinä puhut?
En minä ole kuvitellut mitään parisuhdetta yksinäni mielessäni. Meillä oli todellinen suhde, johon molemmat osallistuivat.
Se, etten koskaan päässyt täysin selville hänen tunteidensa syvyydestä, ei tarkoita, että olisin keksinyt koko suhteen omassa päässäni.
Olet oikeassa siinä, ettei parisuhde voi rakentua vain toisen rakkaudelle. Juuri sitä vastavuoroisuutta minäkin kaipasin ja yritin saada selville.
Älä kuitenkaan sekoita sitä, että suhde oli todellinen, siihen, etten vieläkään tiedä, mitä hän lopulta minua kohtaan tunsi. - Olet oikeassa siinä, ettei epävarmuuteni ole syntynyt tällä palstalla. Koin epävarmuutta hänen tunteistaan jo suhteemme aikana, ihan kasvokkainkin, monta kertaa.
Tiedän myös, että hänellä oli paljon miespuolisia tuttavia ja kontakteja, kaikenlaisia Tinderin kautta syntyneitä säätöjäkin. Koin usein jääväni näiden muiden miesten varjoon, enkä koskaan oikein päässyt selville siitä, mitä hän todella tunsi minua kohtaan tai kuinka tärkeä hänelle olin.
Ja kyllä minä olen sitä mieltä, ettei toisesta oikeasti välittävä ihminen toimi noin kylmästi. Ei vain lähdetä toisen elämästä, katkaista kaikkea yhteydenpitoa ja jätetä häntä epätietoisuuteen ilman kunnollista selitystä.
Minä käytin tähän ihmiseen lähes kaksi vuotta elämästäni. Annoin hänelle aikaani, rakkauttani, huolenpitoani ja myös huomattavan paljon rahaa. Autoin häntä monin tavoin ja kuvittelin tekeväni hyvää, koska rakastin häntä ja halusin hänen voivan hyvin. En minä pitänyt sitä minään kaupankäyntinä enkä odottanut mitään vastapalveluksia, mutta luulin sentään merkitseväni hänelle jotain.
Ja sitten kiitos kaikesta on tämä. Täydellinen hiljaisuus, katoaminen ja kasa vastaamattomia kysymyksiä.
En minä väitä tietäväni hänen todellisia tunteitaan. Juuri sehän tässä onkin yksi ongelma, etten koskaan saanut niistä kunnolla selvää. Mutta hänen toimintansa perusteella minun on nykyään hyvin vaikea uskoa, että hän olisi välittänyt minusta samalla tavalla kuin minä hänestä.
Palstan kirjoitukset ovat vain lisänneet epävarmuuttani, koska olen yhdistänyt niitä omiin kokemuksiini. Myönnän, että osa tulkinnoistani voi olla vääriä.
Mutta ne asiat, joita itse koin suhteessamme, eivät ole mitään palstan synnyttämiä kuvitelmia. Ne tapahtuivat oikeassa elämässä.