- Vai niin. No kuule kun Suomessa on aina ollut suuria kouluja ja luokkakokoja. Vielä 70-luvulla oli tyypillistä että luokassa oli jopa 40 oppilasta.
Senkin jälkeen niitä on ollut. Itselläni suurin ryhmä oli 57 oppilasta kun luokaton lukio näki päivänvalon. Nykyään oppilaskoot ovat noin 20-25 oppilasta.
Mutta kerro toki kuinka suuria oppilasryhmiä sinulla on ollut ja koska? Sinä kun olet varmaan opettaja kun puhut kokemuksen rintaäänellä häiriötilanteista koulussa. - Pieni vinkki. Älä katso sitä näyttö. Lähde mieluummin vaikka luontoon kävelylle, kuten minä teen nyt.
- Joopa joo. Ei minun sitä tarvitse laskea, koska en ole matemaatikko. Minä olen humanisti. Minulle riittää se, että asiansa osaavat tiedemiehet ovat sen todenneet.
Ei minun tarvitse laskea maan etäisyyttä auringostakaan, sillä siinäkin luotan siihen, mitä asiantuntijat sanovat. Eikä minun tarvitse mitata edes veden kiehumispistettä, koska sekin on jo mitattu.
Mutta ainahan sinä voit esittää oman laskemasi. Ja kun saat sen selville, niin ota heti yhteyttä Helsingin yliopiston Geotieteiden ja maantieteen osastoon.
Keskuksen puh num on 02941 911. Pyydä päästä jonkun professorin kanssa juttusille ja kerro että sinulla on mullistava todiste. Sano että tuo todiste tuo Suomeen Nobelin palkinnon.
Samalla voit kertoa, että olet kaatumakokouksessa kuullut luotettavalta taholta, että mannerlaatojen liikkeistä löytyy silminnäkijätodistus 3800 vuoden takaa. Sinulla varmaan sellainen on, koska olet varma asiasta. - No ei nyt sentään huostaan tarvitse ottaa. Mutta siiinä olen samaa mieltä, että kotiopetus on turhake. Sitä on vaikea valvoa, jolloin voidaan tilaa jää monen sortin huuhaa-tiedolle.
Kuten väitteelle että maapallo luotiin 6029 v sitten. Ilmeisesti Pohjanmaalta kadonnut perhe liittyy tähän kotiopetukseen jollakin tavalla. Ainakin tällä palstalla heidän katoamistaan puollusteltiin.
"Pohjanmaalta toukokuussa 2024 kadonneen Karfin suurperheen lapset olivat kotiopetuksessa ennen huostaanottoaan ja sitä seurannutta katoamistaan. Perheen isä oli myös aktiivitoimija Suomen kotiopettajat ry:ssä." - Sinäkö olet ihan oikeasti sitä mieltä, että jos palkkoja nostetaan liikaa niin se ei aiheuta inflaatiota? Ja että tämä ei ole taloustiedettä?
- Näin on, mutta on tiettyjä asioita jotka ovat tieteellisesti päteviä. Kuten nyt vaikka se, että USA:n keskuspankki nosti korkoja, koska se haluaa hillitä inflaatiota.
Trump oli raivoissaan koska hän olisi halunnut laskea korkoa. Jos näin olisi tehty, niin USA olisi joutunut Turkin tielle. Siellä presidetti Erdoğan laski korkoja, vaikka maa talous vaati korkojen nostoa.
"Korkoteoriat: Erdoğan on vastustanut perinteistä taloustiedettä väittämällä sitkeästi, että korkea korot aiheuttavat inflaatiota, ei päinvastoin.
Keskuspankki: Hän on painostanut keskuspankkia laskemaan ohjauskorkoja, mikä johti vuosina 2021–2023 rajuun talouskriisiin.
Liiran romahdus: Turkin liira menetti arvostaan valtavan osan, ja inflaatio ampui pahimmillaan kymmeniin prosentteihin.
Paluu kuriin: Vaikean hintojen nousun ja vaalitappioiden jälkeen Turkin johto joutui sallimaan tiukemman rahapolitiikan ja korkojen noston.
Inflaatioennusteet: Hallituksen tuoreimpien arvioiden mukaan vuositason inflaation odotetaan laskevat noin 28 prosenttiin, mutta hintapaineet ja kansalaisten arjen kustannukset ovat säilyneet korkeina.
Kasvutavoitteet: Ankara pyrkii palauttamaan talouteen vakautta ja luottamusta keskuspankin tiukemmalla linjalla, vaikka globaalit ja alueelliset kriisit ovat koetelleet maan taloutta." - Vastasithan sinäkin - ammuit siis itseäsi jalkaan - ja laitoit vielä loppuun kysymyksen. Johon minä nyt sitten vastasin. Ihan yksilö minä olen. Pitkälle koulutettu ja nykyään hyvän eläkkeen omaava ihminen.
Kiitos oman ahkeruuden. Parasta aikaa mietin että jos lähtisin tekemään väitöskirjaa aiheena "Historian opetus suomettumisen aikana". Toinen vaithoehto olisi, jos lähtisin lukemaan sivuaineena teologiaa.
Minä kun kaipaan yliopistojen seminaareja, joissa oli mukava väitellä, koska se on oleellinen osa yliopistojen toimintaa. Väittelyissä asia pitää perustella faktoilla, ei kaatumaseuran saarnoilla.
Itse asiassa minulla olisi aihekkin jo mietittynä teologian gradua varten. Se olisi "Netin uskontopalstojen sisältö eli kaatumaseurat netissä". Joten laittaa parastanne, voitte päästä pro gradu-työn sivuille.
Tai sitten en tee mitään. Sen kun olen ja seuraan tyttäreni opiskelua lääketieteellisessä tiedekunnassa. Hänkin erosi kirkosta vuosi sitten, vaikka oli entinen ripari isonen. Oli omien sanojen mukaan havainnut, että uskonto on vain ihmisten huijaamista. - Kerro miten minä olen solvannut sinua? Jos joku on niin pönttö, että väittää maapallon syntyneet 6029 vuotta sitten, ynnä että mantereet erkaantuivat toisistaan alkaen 4000 vuotta sitten - vaikka tiede täysin muuta todistaa - niin silloin tuota ihmistä voi sanoa ihan vapaasti pöntöksi. Koska hän on pönttö.
- Ynnä kerro nyt minulle yksikin nobelisti joka on sitä mieltä, että mantereet lähtivät erkaantumaan toisistaan vasta 4000 vuotta sitten?
"Nykyinen geologia, fysiikka ja satelliittimittaukset (kuten GPS-seuranta) osoittavat aukottomasti, että mantereet liikkuvat edelleen vain muutamia senttimetrejä vuodessa ja supermanner Pangean hajoaminen alkoi noin 200 miljoonaa vuotta sitten.
Äkillinen, viikkojen sisällä tapahtunut mantereiden siirtyminen vapauttaisi niin valtavasti kitkalämpöä, että se kirjaimellisesti keittäisi maapallon valtameret ja sulattaisi maankuoren." - Joopa joo. Miksi ihmisiltä ei ole jäänyt tästä asiasta yhtäkään kirjallista dokumenttia? Miksi asiasta ei kerrota raamatussa yhtään mitään? Siis siitä että mantereet erkaantuvat toisistaan?
Miksi eivät muinaiset egyptiläiset kerro asiasta mitään? Miksi ei pyramidien sisällä ole kuvia, jossa erkaantumista kuvataan? Nimittäin vanhimmat pyramidit ovat yli 4500 vuotta vanhoja.
PS. Täytyy kyllä olla täysin sokea, joka väittää että mantereet ovat erkaantuneet toisistaan alkaen 4000 vuotta sitten. - Jäi sanomatta, että jos mantreet irtaantuivat toisistaan vedenpaisumuksen jälkeen, eli noin kai 3000 vuotta sitten - edellyttäen että uskoo nuoren maan teoriaan, jonka mukaan maapallo on 6029 vuotta vanha - niin miksi tästä ei kerrota raamatussa yhtään mitään? Miksi "silminnäkijät" eivät huomanneet että mantereet erkaantuvat tosistaan?
- Geologit ovat todistaneet asian aikoja sitten. Mutta sinä reppana et taida tietää että on olemassa sellainen tieteenala kuin geologia...
PS. Niin ja mitä tulee siihen vedenpaisumukseen, et näytä edes tietävän sitä, että sekin on napattu raamattuun muulta, Gilgameš-eepoksesta. Se taas on huomattavasti vanhempi opus kuin teidän raamattu.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gilgameš_(kuningas) - Sinänsä ihan ok, mutta sinulta jää huomaamatta, että taloudessa on omat rautaiset lait, jotka pätevät. Esim jos palkkoja nostetaan liikaa, niin siitä seuraa inflaatio.
Yhteiskuntatieteellinen fakta taas on että, jos suuri joukko nuoria miehiä jää työttömäksi, niin silloin räpsähtelee. Tämä on totta kaikissa yhteiskunnissa. Valitettavasti. - Jaa, että semmosta. Kerro nyt sitten kuinka monta vuotta sinä olet ollut opettajana, kun tiedät asian noin tarkkaan?
- Vai että ihan netissä näin "todistetaan"? No tässä nyt on taas yksi todiste sille lisää, miksi tämä palsta on tahattoman komiikan loppumaton lähde. Että kun joku kirjoittaa jotain nettiin, niin se on heti totta? Varsinkin jos "todistaa" asian oikeaksi huuhaa-videoilla. Olette te kaikki toopeja.
Sitten minä uskon väitteen oikeaksi kun joku todistaa asian kiistattomilla empiirisillä todisteilla ja saa siitä palkinnoksi nobelin. Näin vain ei tule koskaan tapahtumaan, sillä se on yhtä mahdoton asia kuin se, että aurinko kiertää maata. Johon siihenkin löytyy "todiste" raamatusta. - Heh heheh heheh heh hehe he. Kerro toki missä yliopistossa opetetaan että mannerlaatat erkaantuivat toisistaan silloin kuin ihmisiä oli olemassa? Miksi ihmisiltä ei ole jäänyt tästä asiasta yhtäkään kirjallista dokumenttia? Miksi asiasta ei kerrota raamatussa yhtään mitään?
Mannerlaattojen merkittävä erkaantuminen alkoi 200 miljoonaa vuotta sitten. Nykyihminen astui maailmaan noin 300.000 vuotta sitten, joten ei sinulla mene mönkään kuin noin 199.700.000 vuotta.
Lisäksi voisit kertoa, että koska ja kuka on saanut tieteen Nobelin, jossa hän todistaisi tuon mitä sanot? Se on nimittäin niin mullistava "tieto" että kyseinen palkinto olisi varmasti napsahtanut kohdalleen.
"Mannerlaatat ovat liikkuneet ja erkaantuneet toisistaan jatkuvasti maapallon historian aikana. Tunnetuin ja merkittävin erkaantumisvaihe alkoi noin 200–180 miljoonaa vuotta sitten, jolloin viimeisin jättiläismanner Pangea alkoi hajota."
PS. Juuri tuo mitä sinä kirjoitit todistaa hyvin vahvasti sen puolesta, että tänne kannattaa kirjoitella. Se on tahatonta komiikkaa parhaimmillaan ja toiseksi se kertoo teidän laitauskovien sivitystasosta joka on olematon.
Ei ole mikään ihme että täällä väitettään että juutalaiset lähtivät Rooman vainoja pakoon Amerikkaa. Tai täällä kuvitellaan että Islanti olisi katolinen valtio. Teillä on kaikilla tainnut jäädä jopa ala-aste kesken.
No toisaalta onhan eduskunnassakin ollut teidän tasoinen "ajattelija", joka tosin tipahti sieltä ja vaihtoi maata plus kansalaisuutta. Tässä hän "ajatuksia", jotka hän perustelee milläs muulla kuin raamatulla.
https://www.youtube.com/watch?v=9xqK5p1aXa0 - Montako ääntä jumalalla on Hämeen vaalipiirissä? Missä hän äänestää? Vai äänestääkö postin kautta?
- Hieno lause sinulla lopussa....
- En tiedä olet sinä se, kenelle kysymyksen alunperin esitin. Mutta kysymys siis kuuluu että olisiko sinusta voitu kasvattaa homo?
- Ei vaan vaalitemppu. Räsänen pelkää putovansa eduskunnasta, niin jotain mahdollisimman halpaa ja raflaavaa pitää keksiä, jotta edes omat muistaisivat että hän on olemassa.