- Päivi Räsästä käytettiin tässä jutussa todella härskisti hyväksi. Kyse oli jenkkien sisäpolitiikasta. Räsänen kuvitteli olevansa joku "tähti" kun pääsi puhumaan jenkkilään.
Kuitenkin hänelle suotiin vain hyvin minimaalinen aika esiintyä. Sen jälkeen kukaan ei ollut enää kiinnostunut hänestä. Näkyy siinäkin, että tapauksen jälkeen Räsästä ei ole kutsuttu enää kutsuttu puhumaan. - Niin et siis löytänyt yhtään mitään sellaista jota et saa enää tehdä, mitä sait tehdä Kekkosen aikana. Ja nyt sinä ja te muut laitauskovaiset vain haluatte rajoittaa niitä vapauksia, joita Suomen kansalaiset ovat saaneet Kekkosen jälkeen. Kysymys kuuluu, että miksi ihmeessä?
- Ai että yrittää herättää? Kuinka tämä taapero nyt onkin yhtäkkiä hengissä? Eikö hänen pitäisi teidän mukaan olla uunissa?
- Ei kun kyse on vapaudesta, jonka te laitauskovaiset haluatte rajata. Mutta kerro nyt mitä sinä et saa enää tehdä sellaista, mitä sait tehdä Kekkosen aikana? Miten minä olen muka yrittänyt rajata teidän toimintaanne? Mitä minä olen kieltänyt teiltä?
- Tässä tietoa asiasta. Pelkkää faktaa.
• Viranomaisten ja median vetäytyminen: Aluksi muun muassa Israelin pääministerin kanslia ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden viittasivat väitteisiin.
Myöhemmin Israelin armeija (IDF) ja hallituksen edustajat kuitenkin ilmoittivat, etteivät he pysty vahvistamaan tietoa vauvojen mestaamisesta.
Valkoinen talo joutui korjaamaan Bidenin lausuntoja todeten, ettei presidentti ollut nähnyt kuvamateriaalia vauvojen mestaamisista, vaan viittasi pelkästään median raportteihin.
• Uhrien viralliset tiedot: Israelilaisten viranomaisten, riippumattomien järjestöjen ja Kfar Azan uhritietojen mukaan kibbutsilla kuoli lokakuun 7. päivänä yhteensä alle 40 alaikäistä.
Kaikkiaan koko hyökkäyksessä sai surmansa kaksi alle vuoden ikäistä vauvaa, mutta kummankaan kohdalla kyse ei ollut julkisuudessa levitetystä mestaamisesta - Miten ihmeessä tuo liittyy siihen mitä minä kirjoitin ja johon sinä vastasit? Minä kun kirjoitin näin:
"Siis että minun pitäisi uskoa jumalaasi sen vuoksi että minua pelottaa? Siksi sinä ilmeisesti uskot myös jumalaasi. Mihin tässä kohtaa osuu sitten väite rakastavasta ja anteeksi antavasta jumalasta? Sinun kosto-jumalasi on paljon pahempi diktaattori kuin Stalin tai Hitler tai Pol Pot tai Mao jne."
Tuosta on todella pitkä matka Palestiinan vaaleihin.... - Mistä sinä tiedät että sinä et ole "harhaoppinen"? Tällä palstalla on taatusti laitauskovia, jotka ovat asiasta eri mieltä kuin sinä. Esimerkkinä vain se, että "älä makaa miehen kanssa jne" todistelua on käytetty lukemattomia kertoja kun on tuomittu homoja.
- Etkö ole kuullut ironista sanontaa "Älykäs katse, suu auki". Jos et tiedä mitä se tarkoittaa, niin mene peilin eteen ja kokeile.
- Kun Mooseksen laki tuli Ruotsissa ja sen itämaassa Suomessa "täydentämään" voimassa ollutta lakia 1600-luvulla oikeudenkäyttö julmeni selvästi.
Rikoksia ei voitu enää sopia keskenään, ja monista rikoksista - kuten murhista, noituudesta, jumalanpilkasta tai tietyistä seksuaalirikoksista - säädettiin ankarampia rangaistuksia, jopa kuolemantuomioita.
Tuohon aikaan Suomessa surmattiin oikeuden päätöksellä paljon enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen. Arviolta noin 2000-3000 ihmistä tapettiin nykyajan mittapuun mukaan aivan mitättömästäkin syystä.
Kuolemanrangaistuksen sai henkirikosten lisäksi monista sellaisista teoista, joita ei nykyisin pidetä edes rikoksina. Suosituimpia perusteita olivat varkaudet, aviorikos ja "huoruus", noituustuomiot sekä eläimeensekaantuminen.
Vuonna 1623 perustettu Turun hovioikeus alkoi seuloa alioikeuksien langettamia tuomioita. Vaikka paikalliskäräjillä jaettiin valtava määrä kuolemantuomioita, hovioikeus ja kuningas muuttivat osan niistä sakoiksi tai raipparangaistuksiksi. Siitä huolimatta vuosisadan aikana teloitettiin satoja suomalaisia.
Vuoden 1734 yleinen laki korvasi vanhempia kerrostumia, mutta raamatullinen tausta säilyi osassa rikoksia ja moraalisäännöksiä, kunnes Suomen moderni rikoslaki säädettiin vuonna 1889. - Keskiajalla ja uuden ajan alussa kun kirkko hallitsi koko läntistä Eurooppaa, yhteiskunta oli paljon väkivaltaisempi kuin nykyään. Esim kuolemanrangaistuksen poistoa, jota valistus ajoi, papisto vastusti viimeiseen saakka.
Ajan kaupungeissa, kuten Pariisissa, 12 -vuotiaat ja jopa nuoremmat tytöt myivät itseään. Ihmiset oli luokiteltu jo syntymänsä perusteella eri säätyihin, jolloin toiset ihmiset olivat "parempia" kuin toiset.
PS. Missä te laitauskovat olette olleet silloin kun koulussa on opetettu historiaa? - No kerroppas sitten miten esim sinun sananvapautta on nyky-Suomessa rajoitettu? Tai mitä sellaista et enää saa tehdä, mitä sait tehdä Kekkosen aikana?
- Juu olivat ja jälki oli sen mukaista. Vai saivatko homot tuohon aikaan mennä naimisiin? Saivatko kaupat olla auki sunnuntaisin? Saiko kaupasta edes keskikaljaa? Saiko kirkollisina pyhinä tanssia? Oliko abortti luvallinen? Oliko koulussa pakolliset aamuhartaudet ja ruokarukoukset? Jne jne jne...
- Siis että minun pitäisi uskoa jumalaasi sen vuoksi että minua pelottaa? Siksi sinä ilmeisesti uskot myös jumalaasi. Mihin tässä kohtaa osuu sitten väite rakastavasta ja anteeksi antavasta jumalasta? Sinun kosto-jumalasi on paljon pahempi diktaattori kuin Stalin tai Hitler tai Pol Pot tai Mao jne.
- Mutta kuule kun itse Israelin armeija on tutkimuksissaan todennut että nuo vauvojen irtileikatut päät ja uuniin tunkemiset eivät pidä paikkaansa. Eli ne kuuluvat osastoon "totuus on sodan ensimmäinen uhri".
- No niin tulihan tämä täältä taas. Mutta sitten te kuitenkin vetoatte siihen että esim Suomen laki on muka muotoutunut raamatun kymmenen käskyn mukaan. Ohjeet on muka tulleet suoraan sieltä.
Tai että homoilu on "hyi hyi" koska vanhassa testamentissa sanotaan että ei saa miehen kanssa ei saa maata niin kuin naisen kanssa maataan. Että olisiko tässä nyt "vähän" ristiriitaa... - Tuohan on hyvin kevyttä kamaa siihen verrattuna mitä jumalasi käskee:
"Kuule siis, mitä Herra käskee. Näin on Herra Sebaot puhunut: ’Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä.
Mene nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit."
"Jumala antaa seuraavan käskyn viidennessä Mooseksen kirjassa: ”Ja jos Herra, sinun Jumalasi, antaa sen sinun käsiisi, niin surmaa kaikki sen miesväki miekan terällä.
Mutta naiset, lapset ja karja ja kaikki, mitä kaupungissa on, kaikki, mitä sieltä on saatavana saalista, ryöstä itsellesi, ja nauti vihollisiltasi saatu saalis, minkä Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa”
"Kun Herra, teidän Jumalanne, vie teidät siihen maahan, jota nyt olette menossa ottamaan omaksenne, hän hävittää tieltänne seitsemän teitä suurempaa ja mahtavampaa kansaa: heettiläiset, girgasilaiset, amorilaiset, kanaanilaiset, perissiläiset, hivviläiset ja jebusilaiset.
Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut nämä kansat teidän käsiinne ja te olette ne lyöneet, julistakaa ne Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhotkaa ne. Älkää liittoutuko niiden kanssa älkääkä osoittako niille armoa." - No tätä minäkin ihmettelen. Vielä ihmeellisemmäksi asia nousee sitä kautta, että kun Räsänen sai tuomion, niin tällä palstalla oli heti kirjoituksia. joissa kyseltiin niiden tuomareiden yhteistietoja, jotka olivat äänestäneet Räsäsen tuomion puolesta. Ei ole vaikea arvata miksi...
- Niin hait ja puhuit täyttä roskaa. Ennen Mooseksen lakia Ruotsissa ja sen itämaassa eli Suomessa oli olemassa jo laki. Mooseksen laki teki laintulkinnasta äärimmäisen julmaan.
Siksi siitä myös luovuttiin. Jos se olisi edelleen voimassa, niin Suomessa olisi voimassa kuolemantuomio, jonka voisi saada kuolemantuomiosta. Meneekö jakeluun? - Sinäkö väität siis ihan tosissasi että keskiajalla suurin osa läntistä Eurooppaa oli muka pakanallista aluetta? Koeta nyt tajuta että tässä puhutaan koko läntisestä Euroopasta, ei Suomesta, josta sinä puhut. Vai kuinka tunnettu Agricola oli Ranskassa?
Ja mitä ihmeen tekemistä keskiajan väkivallalla on Ranskan suuren vallankumouksen kumousromantiikkan tai Kopernikusen ja Keplerin kanssa, tai sitten Newtonin kanssa? Koeta nyt tajuta, että tässä puhutaan keskiajasta, jolloin kristillinen usko hallitsi yhteiskuntaa.
• Koko elämän lävistävä kristinusko: Uskonto ja kirkko määrittelivät yhteiskunnan järjestystä, vuodenaikoja ja ajankulkua. Maailma koettiin jatkuvaksi taisteluksi Jumalan ja Paholaisen välillä.
• Pyhimykset arjen apuna: Pyhimyksiä (kuten Neitsyt Maria, Pyhä Henrik, Pyhä Olavi tai Pyhä Birgitta) ei pidetty pelkästään kaukaisina taivaallisina hahmoina, vaan läheisinä auttajina, esirukoilijoina ja suojelijoina.
• Pyhimyskalenteri: Vuodenkierto ja työt (kuten kylvöt, heinätyöt ja sadonkorjuu) rytmitettiin pyhimyskalenterin ja kirkollisten juhlien mukaan.
• Kansanusko ja kristinusko sekaisin: Esimerkiksi keskiajan Suomessa katolinen usko sekoittui paikallisiin perinteisiin; tontut, haltiat ja esivanhempien kunnioitus elivät rinta rinnan kirkollisen kristillisyyden kanssa.
Niin ja sinustako oli ihan oikein että homot kuolivat natsien leirillä? Ja mitä tulee niihin pappeihin, niin katollisia pappeja kyllä kuoli, mutta tapahtui muutakin. Miksi muuten olisi tapahtunut näin:
Ranskan katolinen piispainkokous pyysi vuonna 1997 virallisesti anteeksi kirkon johtajien hiljaisuutta toisen maailmansodan aikaisilta vainoilta Drancyn keskitysleirin muistomerkillä pidetyssä tilaisuudessa.
Ja kun kuollaan toisen puolesta, niin sitten sinun pitää kunnioittaa näitä Kajaanin punikkeja. He kun asettuivat telotusryhmän eteen jotta kaksi muuta ihmistä sai elää.
• Kostoaikeet taustalla: Tilanne sai alkunsa, kun punaiset olivat surmanneet Etelä-Suomessa Kajaani-yhtiön toimitusjohtajan Paavo Paloheimon sukulaispojan. Tästä tuohtuneena patruuna vaati, että Kajaanissa oli rangaistukseksi kuoltava paikallisia punaisia.
• Kuolemantuomiot rivimiehille: Uhreiksi valikoitiin alun perin kaksi tavallista työmiestä, Leander Pekkonen ja Eemil Kemppainen, jotka olivat jääneet kiinni aseiden kätkemisestä.
• Sijaiskuolijoiden ilmoittautuminen: Kun Kajaanin työväenyhdistyksen puheenjohtaja Kalle Niemi ja työväentalon vahtimestari Aleksanteri (Santeri) Kari saivat kuulla kahden nuoren rivimiehen tuomiosta, he tarjoutuivat teloitettaviksi näiden sijasta. Niemi ja Kari katsoivat, että heillä johtajina oli suurempi vastuu tapahtumista kuin viattomilla rivimiehillä.
• Vaihto hyväksytään: Valkoisten sotilaskomendantti Karl Hilén ja paikallinen sissirykmentin pastori hyväksyivät miehien vaihdon. Kalle Niemi ja Aleksanteri Kari ammuttiin Kajaanin vanhalla hautausmaalla vähän ennen vappua 1918 - Heh hehe eheh eheeh eheh ehee heheh hehe heee. Missähän sinä olet ollut silloin kun koulussa on opettu historiaa? Keskiaika oli kristillistä aikaa, eikä pakana-aikaa. Syntyi sääty-yhteiskunta, jossa yksi keskeinen sääty oli papisto.
Mitä tulee orjuuden lakkauttamiseen, niin miten ja missä kohtaa raamattua kielletään orjuus? Sen sijaan raamatussa löytyy viiteitä siitä että orjuus on ihan ok. Kas näin:
Raamattu ei kiellä tai tuomitse orjuutta, vaan pitää sitä osana kirjoittamisajankohdan yhteiskuntarakennetta.
Orjuus Vanhassa testamentissa
• Omaisuutta: Orjat olivat isäntiensä omaisuutta, joita voitiin ostaa ja periä (esim. 3. Mooseksen kirja 25:44–46).
• Erot ryhmissä: Heprealaisia velkaorjia tuli lain mukaan vapauttaa kuuden vuoden jälkeen (5. Mooseksen kirja 15:12–14), mutta muunmaalaisia sotavankeja tai ulkomaalaisia orjia voitiin pitää orjina pysyvästi.
• Säännöt: Laissa säädettiin myös orjien kohtelusta ja oikeuksista, mutta institutionaalista orjuutta ei vaadittu poistettavaksi.
Orjuus Uudessa testamentissa
• Ei suoraa kieltoa: Uusi testamentti ei tuomitse tai kiellä orjuutta, vaan viittaukset palvelijoihin tarkoittavat usein orjia.
• Kehotukset kuuliaisuuteen: Apostolit kehottavat orjia olemaan kuuliaisia isännilleen (esim. Kolossalaiskirje 4:1).
Varsinaisen orjuuden lakkauttaminen oli pitkälti valistuksen ansiota. Valitus loi ne moraaliset, filosofiset ja juridiset argumentit, joihin orjuuden vastainen liike eli abolitionismi myöhemmin nojasi. Vaikka valistusfilosofit eivät itse aina olleet suoraviivaisia toiminnan ihmisiä – ja monet heistä olivat oman aikakansa rasististen ennakkoluulojen vankeja – heidän ajatuksensa murensivat orjuuden ideologisen oikeutuksen.
Niin ja mitä ihmeen tekemistä katollisten pappien kuolemilla keskitysleireillä on asian kanssa? Ynnä että heitä kuoli kyllä paljon vähemmän kuin homoja kuoli keskitysleireillä.