santtunen2

Kotisivut http://www.santavuori.com Tietokirjailija, psykologi, filosofi. Fil.kand Helsingin Yliopisto. Helsingistä, ja Porissa, Reposaaressa puolet elämää. s. 1946
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia334 aloitusta · 5967 kommenttia
- Emme osaa vielä arvioida galaksien ikää oikein.
Siksi näkymä ei vielä avaudu.
Kun tiedetään jokaisen galaksin ikä, näkymä avautuu universumin avaruuden 3-4 ulotteisesta merestä, ja galaksien saaristosta ja filamenteistä, ja paikallisista alkuräjähdyksistä ja alkusumuista ja galaksipopulaatioista. - Tuota juuri pitää miettiä, mikä on asioiden looginen suhde, ja mikä seuraa mistäkin. Mutta noin se ei mene.
Kaikkeuden ikuisuus ja olemassaolo ovat itsestäänselviä asioita, niitä ei voi kumota empiirisellä tutkimuksella, ne ovat loogisia totuuksia kaikkeudesta. Muuten ei puhuta kaikkeudesta. Muuten ei voi olla.
Ikuisuus kysymys tarkentuu sellaiseksi, millaista on kaikkeuden aika?
Ilmeisesti sellaista, että se ei ala eikä lopu, mutta sitä tulee lisää koko ajan. Muilla asioilla aika on erilaista, aika alkaa ja loppuu, mutta kaikkeus ei. Niiden aika alkaa kun ne syntyvät. Mutta kaikkeudella ei ole alkua, muuten se ei ole kaikkeus, vaan osa kaikkeudessa. Se on looginen totuus eikä tarvitse empiiristä vahvistusta eikä sitä voi kumota, koska se on looginen totuus: muuten ei voi olla.
Kaikkeus alkoi 13,8 miljardia vuotta sitten. Mikä? Ei kaikkeus voi alkaa, se oli joku muu kuin kaikkeus, jos silloin kaikkeus alkoi. Miksi? Koska on mahdotonta että kaikkeus olisi alkanut. Joku muu voi kyllä alkaa.
Havaittava universumi voi alkaa. Paikallinen osa universumi voi alkaa, mutta todellisuudessa vallitsee sellainen tosiasia, että kaikkeus ei voi alkaa, vaan on ikuinen. Sen aika on sellaista.
Todellisuus on sellainen, ei vain käsite. Asia on itsestään selvä asia, varma totuus. Onko vai ei, siitä voidaan väitellä, mutta kyllä se vaan on itsestä mn selvä totuus. Vastaan väittäminen on hölmöä. Tyhmää, naurettavaa, mahdotonta että asia olisi toisin. - Rahoja voi aina kerätä lisää, keinoja on aina. Esim ulosmittaus, setelien leikkaus jne.
- Paikallisia alkuräjähdyksiä on siellä täällä silloin tällöin. Muodostuvat galaksi populaatiot voivat olla sitten suurempia tai pienempiä. Alut ovat niissä kohdissa mihin populaation galaksit näkemässämme poikkileikkauksessa menneisyydestä nuorentuvat ja nuorentuvat. Lisäksi näkyy alkuräjähdysten sumuja, eli pimeitä alueita, joiden takana ei näy galakseja. Ja jotkut kvasaarit ovat alkuräjähdyksiä.
- Venäjän näkemys on informaatiosotaa ja valetta.
- Yleensä ja erikseen.
- Kyllä jokaisessa viestissä on muutakin kuin pelkkä väite. Sinulla oli vain väite, tai siinä viestissä, josta huomautin.
- Ei ole, se on täyttä valhetta.
- Kun valtio menee konkurssiin, on kyseessä kriisi. Kriisitilanne ja silloin joku muu ottaa valtion tehtävät kriisivaltuuksin. Eli tulee anarkia ja eri tahot yrittävät määrätä ja joskus saavutetaan taas jokin tasapainotila, sitä valtiota ei enää tarvita mihinkään, joka konkurssin teki.
Se tilanne alkaa olla nyt Iranissa, ja terroristijärjestö vallankumouskaarti yrittää pysyä vallanpitäjänä. - Kaikki virtaa, se on dialektiikan perusta. Mutta kaikkeus ei liiku, ei muutu, on ikuinen, on jossain ikuisessa perustilassa. Mutta sen osat liikkuvat. Se on kuin kiehuvat puuro, tai ilotulitus, ikuinen ympyrä, kierrätys on käynnissä milloin missäkin, ja toisaalta on perustilassan, eikä itse liiku varsinaisesti.
- Jakautuu natseihin, fasisteihin ja muihin äärioikeistolaisiin. Vasemmisto sanoo kaikkia äärioikeistolaisia fasisteiksi. Se on propagandasana, ylistetty koko äärioikeistoon.
- Kovat oikeistopuolueet on sama asia kuin äärioikeisto. Äärioikeisto jakautuu natseihin, rasisteihin ja muihin äärioikeistolaisiin, pahimmista lievempiin. Sitten persut ovat oikeistopopulisteja, jotka ovat äärioikeiston peite puolueita, koska äärioikeisto toimii sen sisällä ja johdossa, muttei avoimesti, kuten sini mustissa.
Putinin valtio on olemukseltaan fasistinen valtio, diktatuuri, tyrannia. - Venäjä, Venäjä, Venäjä, aina ollut uhka, ja on niin kauan kuin on imperialistinen, eli katsoo Suomen kuuluvan Venäjään tai sen etupiiriin.
- Se ei auttanut kauaa, oli aika rajoittunut vaikutus. Kyllä Venäjän informaatiota jyllää täysillä. NATO alkaa puuttua siihen, puolustaudumme yhdessä tähänkin asiaan.
- Israel vastaisuus ja riitely asiasta, ovat myös Venäjän informaatiosodan aiheuttamia. Suomessa on ihmisiä molemmilla puolilla, eikä mitään syytä riidellä asiasta.
- Kaikkeus on todellisuutta kiistämättä, erotukseksi Jumalasta, jonka suhteen asia on kiistanalainen.
Empiristinen traditiomme estää näkemästä, että kaikkeuden kohdalla on loogisia totuuksia.
Oli edistysaskel erottaa loogiset totuudet ja empiirisen totuudet, tiedot. Mutta sitä ei pidä jatkaa dogmaattisesti. Myös todellisuus voi jossakin kohden olla sellainen, että se voi olla vain tietyllä tavalla.
Juuri kaikkeuden kohdalla on näin. Sitten on vielä dialektiikan lakeja, joissa todellisuus yleensä menee lain mukaan.
Filosofia on jättänyt käsittelemättä kaikki tällaiset asiat. Samoin tiede empiristisenä ja naturalistisena. Nyt kaaosteoria ja systeeminen ajattelu alkavat korjaamaan asiaa mainiosti. - Ei se ole niin valtion kohdalla. Valtio voi tehdä tuloja niin paljon kuin haluaa, ja vähentää menoja. Kaikki on päätöksistä kiinni. Firma ei voi kuin yritämällä, mutta valtio voi.
Velkaa ei kyllä voi tehdä loputtomasti, siinä tulee seinä vastaan, mutta sekin on hyvin liukuva asia. - Olemisella..
- Olemisesta tarkoitetaan olla osana kaikkeudessa. Sitten on myös erilaisia olemisen tapoja. Suunnitelmat suunnitelmia, valheet valheita, mielikuvitus mielikuvituksen jne.
Millä tavoin kaikkeus on olemassa, mitä se tarkoittaa? On se jatkokysymys. - Tämä on asia mikä unohdetaan. Ei voi vedota siihen ettei ole rahaa. Rahaa voidaan aina kerätä tarpeeksi, ja menoja vähentää. Kyse on vaan siitä, mistä ja mihin.
Poikkeustila talouden takia on ratkaisu. Mutta se ei saa jäädä pysyväksi.