- Juu, sillä aikoinaan kun tase russel perusteili hämäysjärjestöää, youhowah-setä pisti preivillä taivaasta käsin. Siihen aikaanhan ei vielä ollut tekstareita. Kirjeessään youhöhwah-setä kehottaa valitsemaan järjestölle sopivan tunnuksen. Ja tase ehdottaa jeesuksen Raappahousuja tai kumiteräsaappaita. youhohwah setä ehdottaa, ettei käytettäisi mitään synpoolia, vaan Peräilma olisi liiton merkkinä. Onhan järjestössäkin kyse hyvin samankaltaisista hengellisistä asioista. Ja tase hyväksyy ehdotuksen. Ja siitä herran päivästä lähtien tunnus oli Peräilma. jt sitten myöhemmin omaksuivat youwah-sedän taselle osoittaman ja siunaaman merkin, Peräilman, tunnuksekseen.
- Varmana veti koipeen mariaa, ihan varmana. Siitä kertovat jo kaldealaiset aikakirjat ja epytkiläiset vartsikat.
- Taisi olla aika pölläkässä, kun tuollaista satua keksi lasetella. Sadun mukaan jessulin isä oli josef. Ei tuollaiset josefit mitään maan päälle lähettele.
- Ei siinä mitään outoa ole. Katsos satukirjoissa voi tapahtua kaikenlaista hulvatonta. Ja lisäksi tuossa versiossa on pahoja käännös- ja tulkintavirheitä.
Oikeasti borneonkielisessä Tyrnävän palokunnantalon huussista 1914 löytyneessä alkulkualkulkualkulkuraamatussa sanotaan näin: ”Minä olen tullut pikku pilvessä astraalipotkukelkalla taivaasta, laskemaan Peräilmaa maan ääriin, enkä välitä pätkääkään mitä yohohohowah-setä sössöttää taivaasta käsin." ÖÖH 6: 38 - Kukako on synnitön?
Minä olen. Päätin jo demonien leikkikoulussa ruvata alkaan synnittömäksi. En jaksanut sitä, kun joka Helvetin käänteessä piti anella syntejä anteeksi. Siispä päätin ruveta synnittömäksi, jo parituhatta vuotta sitten. Yniskööt uskikset niitä koko ajan tehtailemian syntejä anteeksi. - Kyllä. raamatun mukaisesti näin on.
- Ei tietenkään. Mutta täytyy opetella laskemaan Peräilmaa samalla. Seuran kirjallisuudesta löytyy hyvin opastusta. Ja aina voi toki ottaa yhteyttä lähimmän jt seurakunnan Peräilma ja masturbointi vastaavaan sisareeen.
- Juuri tulleen uusimman valon mukaan hallintoelin on antanut määräyksen, että tekoälyn käyttö on sallittu -jopa toivottavaa- etsittäessä tietoa Peräilmasta, Peräilmarikkaista ruoka-aineista ja jeesuksen Raappahousuista. Muuten ankarasti kiellettyä ja rankgaistaan antamalla välittömästi Saatanalle.
- Uuden valon mukaan veri pitää suodattaa raapahousujen persauksen läpi, niin silloin sitä voi käyttää rajoituksitta. Suodatuksen jälkeen veren fraktioihin tarttuu edullisia ainesosia, ja niinpä poonuksena Peräilman laatu paranee 60,7 prosenttia.
- On sinulla? Ei minulla ole. Kannattaa aloittaa sivistyminen heittämällä vesilintua raamatulla ja muilla satukirjoilla.
- Tuo on liharuumis vanhentunutta tietoa. yoyhohowah-setä seuraa aikaansa, ja enkelit ottavat nykyisin vegaaniruumiin maapallon tuhon estämiseksi ennen maailmanloppua.
- Ei. Miten niin?
- raamatusta löydämme vastauksen tähänkin kysymykseen. Oikein tulkittuna: youhohowah-setä taikoo oikein jättiläismäisen ison pelikani-linnun, joka hotkaisee kurkkupussiinsa tuon 573 miloonaa ㎥ jätettä. Ja jättiläispelikani lentää taivaaseen. Siellä kerubien rangaistuspataljoona siivoaa ja kierrättää jätteet, sekä kutoo niistä uusia Raappahousuja. Ja metallista taotaan uusia lutavietereitä. Nämä sitten jaetaan palkinnoksi kunnostautuneille jt.
- Minä olen totuudessa ja harrastan Peräilman päästelyä uunin pankolta käsin. Ja minä kyllä varmana ymmarran mitä johannes tarkoitti ilmastuskirjassaan.
Ja mitä ulkopuolella oleviin tulee, niin raamatu mukaan myös ne ovat lopullisesti ulkopuolella, joilta ei siunaannu Peräilmaa tai ovat hävittäneet Raappahousunsa. Samoin karvaiset paviaanit ovat ulkona, koska ne raapivat hävittömästi persettään ja kirkuvat järkeä vailla. - Jos onkgelma liittyy huolestuttavaan Peräilman vähäisyyteen tai peräti Peräilmaumpeen, niin on kerrottava. Vaikka tämä nyt ei aivan suoranaisesti liity väärin tekoon, on se niin vakavaa, että kerrottava on. Yleensä on nimittäin niin, että väärin on tehty, jos yllämainitut vaivat iskevät.
Kun on kerrottu ongelmasta ja kahden todistajan läsnäollessa asia todettu, niin vanhin tilaa anpulanssin ja se lähtee sirrat päällä kiitämään kohti Kärsämäen Rectum Sanitariumia. Siellä paikallispuudutuksessa poistetaan tukos, Peräpukama tms., hoonataan ryppyreikä raamatullisiin mittoihin ja asennetaan upouusi ryppynaru. Kotiin pääsee pienen Peräilmaopastuksen ja -kuntoutuksen jälkeen noin viikossa. - Aku Ankka on viälä todempi, ja siihen uskova pääsee ankkojen taivaaseen ja pääsee istumaan ankka-jumala Eemelin oikealle puolelle laskemaan Peräilmaa.
- Kyllä Sukevalle pääsee vierailulle. Samalla voi viedä viilan täytekakussa. Viila todennäköisesti löydetään, mutta täytekakun saa syödä. Se kehittääkin hyvin Peräilmaa, että on vähän viihdykettä vankilan hetekalla.
- enpäskkään menekkään.
Muista ottaa vaarin jeesuksen opastuksesta veren faktioista. Parannus Peräilmaan on huomattava, sanoo moni läpeensä tyytyväinen jt. - Nyt kyllä tuli OIKEIN hauskaa vitsihuumööriä. Täytyy ihan nauraa. HOHOHOHOHOHOOHOHOHOHOHOHOOHOHOHOHOHOOOOOOOO.
- Kuunuu on väärin käännetty/kirjoitettu. Oikea on kookoo5 eli עֲזָאזֵל. Ja niin on tarinakin.