- Kyllähän kommenttisi kertoo, ettet ymmärrä oikeastaan mistään mitään. Etenkään romanttisesta raamatunmukaisesta seksistä ja siihen olennaisesti liittyvästä Peräilmasta.
- Kiitos. Minä vain toistan raamatun oikeaa tulkintaa. Ja on myös korostettava Peräilman äänekkään päästelyn merkitystä romanttisessa ja naisenkin tyydyttävässä seksiaktissa. Sitä ei sovi väheksyä. Nykytutkimuksetkin osoittavat tämän raamatun ikiaikaisen totuuden: mitä äänekkäämpää ja pidempää Peräilmaa aktin aikana -ja erityisesti esileikin aikana- sitä tyydyttävämpää avioseksi on.
- Oikean raamatun tulkinnan mukaan jeesus herrrrmostui hirrrrmuisesti, koska tenmppelin rahainvaihtajain pöydiltä myytiin uhraukseen tarkoitettuja väärennettyjä jeesuksen ja pyhän henken Raappahousuja. Ja vieläpä kohtuuttomaan 30 hopeatetradrakman hintaan. Oli pöydillä aitojakin, mutta jumalan poika pisti kaikki pöydät tuusan nuuskaksi. Sillä sanoohan oikea raamattu, että ei kahta ilman kolmatta niiku silleen.
- Juu, ei kannata mennä jt kokouksiin valmistautumattomittaminatta. Sillä siitä ei yuhhwo-setä tykkää. Eikä pyhä henkikään. Jos meinaa hiihdellä kokouksiin, on syytä pistää tuulensuojaan ainaskiin hin-mitallinen Hernevellijä. Ei silloin kunniankukko laula, jos ei yhtään siunaannu Peräilmaa.
- Myös Peräsuolen ohitusleikkausta ja verilättyjen valmistusta varten saa verta nykyisen raamatuntulkinnan mukaan säilöä kossupulloon. Ja myös jos on siunaantunut lahjoja päästellä reippaampaa Peräilmaa, niin että Pukamat alkavat vuotaa. Niin silloin saa säilöä verta myöhempää käyttöä varten. Kunhan veren talteenotto tapahtuu kahden selvinpäin olevan yoahowah-todistajan läsnäollessa.
- Aina suoli24 kirjaa ulos, ---tana.
- Myös henkityytsyneimmät jt ovat täynnä Peräilmaa. Että ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Lisäksi jt Peräilmavinkit ja -tekniikat ovat suoraan youhwö-sedältä ja pyhältä hengekeltä saatuja. Esimerkiksi kun jt harjoittelee niiden mukaisesti, pystyy hän 607 päivän kuluttua sammuttamaan Peräilmalla kynttelin 1,914 m etäisyydeltä.
- jeesus sanoo matteuksen sadussa: minä tulin julistamaan Peräilman ilosanomaa. Kehoitti opetuslapsiaan levittämään Hernevellin ja Peräilman ilosanomaa ynpöri maailmaa, myös Tyrnävälle ja Borneoon.
- Ei sen osaamisesta sinänsä haittaa ole, mutta kaikkien pakottaminen vuosikausien ruotsin pänttäämiseen on järjetöntä ja aivan tokuttoman kallista, hukkaan heitettyä rahaa. Siis koko kaksikielisyys. Summa on niin suuri, ettei sitä ole mikään taho uskaltanut laskea.
Ruotsia puhuu ehkä 10 milj. ihmista parissa maassa. Ranskaa äidinkielenään 300 milj. viidessä maanosassa. Espanjaa puhuu puoli miljardia, kiinaa miljardi. - Kylän jt päällikkö Huspati Hutaa hä***ssi vuohen kuoliaaksi.
- Kymmenien miljoonien? Satojen miljoonien täysin turhat kustannukset aivan varmasti. Se että kaikki lomakkeet, tieopasteet, jne. , ylen bättre folk-osasto. Turha, pakollinen ruotsin opetus koko ikäluokalle, jne. Sekin maksaa, että suomalaisten on suurten kielten (esim. ranska, espanja, kiina...) sijaan opiskeltava maailmalla hyödytöntä rantaruotsia.
Summa on niin järjettömän suuri, ettei siitä ole uskallettu tehdä virallista arviota. - Olen perustamassa uutta uskontoa, koska jt -oppi on niin väljähtynyttä sittua. Uusi uljas uskontoni on Peräilman Todistajat. Se on hyvin konkreettinen ja varmasti todistettavissa joka hetki. Lisäksi sen toteuttaminen on ihan hauskaa puuhaa. Sen kun nostaa koipea, ja antaa rektumin laulaa.
- Aku Ankan vuosikerta 1914 on huomattavasti totuudellisempi. Siinä on erityisen hyviä Peräilmavinkkejä jt.
- Oikean raamatun tulkintani mukaan Kain nirhasi Abelin koska Abel oli ylivertainen laskemaan Peräilmaa. yohwhöh-setä antoi hänelle ns. kainin merkin . Eli uudenpinkeän lutavieterin rektumiin, jottei Kain enää tulisi kateelliseksi ja nirhaisi vaikkapa Aatamia tai Eevaa. Sillä heidän luomisessaan kului omnipotentiltakin sen verran aikaa ja tupakkia, ettei youhwhö-setä enää millään viitsisi luoda heitä uudestaan.
- No jos on niin tollo ja/tai umpityhmä, että on vasuri, niin totta ihmeessä sitä on syytäkin hävetä.
- Peräilmapäivä oli kaikkeinsta ekaks. Eli thorsdag, torstai. Thor on ukkosen Jumala, ja ollut olemassa aina.
- jt hallintoelin suosittelee puhdistautumiseen mikstuuraa, jossa lysolia, kurkkusuolaa ja kodin putkimiestä suhteessa 6:0:7.
Toinen hieman työläämpi vaihtoehto on asettaa seetripuinen, hyväntuoksuisilla öljyillä voideltu tappi rektumiin. Sitten lappaa hin mitallisen Hernevelliä kitusiin. Ja odottelee, samalla rukoilllen. Ja sitten suurenmoinen puhdistautumisrituaali alkaa yllättäen kuin kuin varas yöllä. Eli seetripuinen voideltu tappi singahtaa kera kauniin äänen seinään, ja puhdistautumistoiminnot alkavat. - Kuljettajaa ei kastutettu jt, koska ei vielä osannut päästellä Peräilmaa tarpeeksi äänekkäästi. Sama palvelusväen kanssa.
- jt kirja "Puhu perustellen Peräilmasta" on suositeltavaa luettavaa.
- Tyhminkin kumisaapas on älykkäämpi kuin yksikään viherkommari.