- Kyllä, raamatun Korkean Haisun mukaan youwaoh-setä ja pyhä henki tämän yksissä tuumin toteuttivat. Aikojen alussa Maan naiset sitä vuosisatoja rukoilivat. Ja lopulta tasa-arvohömppä sai valtasi alaa taivaassakin ja youwaouh-sedän ja pyhä henken oli se rektum naiselle puolipakolla montöörattava. Muutoin olisi iskenyt taivaan helmoilta ulkoruokintaa ja kuivaa kautta.
- Minulla ainoa krideeri on Peräilman päästelykyky. Niin se oli raamatun mukaan myös jeesuksella ja mooseksella Epydgissä. Ja myös marialla.
- Minä käyn ovilla silleen niiku tota, että kävellessäni läheisen jt liiterin ohi, käyn laskemassa Peräilmaa tuulikaapissa tai eteisessä. Kerran onnistuin käymään WC kakalla ja raamatun mukaisesti jätin vetämättä. Ei jeesuskaan vetänyt WC:tä kalileassa. Eikä Epytkissä.
- raamatun ikiaikaisia totuuksia: Peräilma pelastaa ja piristää. Jos halajaa lisää piristystä, niin lukee raamatusta ja jt kirjallisuudesta lisäohjeita. Jo ihan hin-mitallinen Hernevelliä virvoittaa kummasti. Samoin taivaan manna ja näkyleivät.
- Pötyä. sdp yritti sitä 1918 aloittaessaan kapinan Suomen laillista hallitusta vastaa. Ainoa puolue, joka on moista yrittänyt.
- En minäkään.
Eräs puolituttu jt vanhin on löytänyt hienon raamatun mukaisen ja henkistytetyn tavan suorittaa kenttää. Hän katsoo hetekalta käsin piirrettyjä, potkupalloa ja pornoa. Sekä nauttii samalla kesäistä helmeilevää janojuomaa, Koskenkorvaa. Ja tietysti laskee henkistytyneesti kinttu koholla Peräilmaa. - Ei tussun alle ole syytä miehen mennä. Naisen hommia on auliisti tarjoilla hyvin puunattua kennoa. Piste.
- Kyllä, täysi kommari .Laskelmoitu homma olla demukoissa, enemmän ääniä, vaikutusvaltaa kuin kommareissa.
- En kerro. Koita pinnistellä, jospa pääsisi oivallus.
- Naisen pääasiallinen tehtävä on tietenkin viihdyttää miestä. Sekä olla kuuliainen noudattaen miehen opastusta viivyttelemättä. Ja kyselyaukko pidetään supussa ihan automaattisesti. Ja tietysti valmistaa ja tarjoilla vaihtelevaa Peräilmarikasta raamatun mukaista ruokaa. Ja siivous on suoritettava miestä häiritsemättä ja tarkasti kaikki pinnat puhdistaen. Mies opastaa tarvittaessa.
- On kuitenkin hienoa, että Peräilmaa jäsenet päästelevät raamatun oppeja tarkasti noudattaen ja seuran normeja jopa ylittäen.
- nasima on erittäin vahingollinen jopa vaarallinen yhdistelmä. Ahkera ja tyhmä kommari. Aivopesty kommari, aidosti tyhmä, oman edun tavoittelija. Suojaväri vielä, saa touhuilla liki rauhassa suomalaisille haitallisia asioita.
- youhwah-setä ja pyhä henki keksivät kiljupäissään laittaa kaikille dinosayryksille höyhenet. Sillä heitä huvitti suuresti, kuinka Peräilmaa päästellessä dinosayrysten höyhenet pölähtivät ihan eri lailla kuin esimerkiksi karvat paviaaneilla.
- On. Kaifffas ja Pontiac Pilates olivat Peräilmaa päästeleviä ihmishahmoisia dinosayryksiä. Avaruudesta tulleita hunamoindeja. Ja jeesus meinasi paljastaa heidät. Siksi jessuli ripustettiin huilaamaan vähäksi aikaa Kolkattalla.
- Paras aivan ehdottomasti on Codex Kärsämäkiensis. Siinä on kaikkeinsta alkuperäisimmät youhwah -sedän antamat Peräilmaohjeet. Ja myös kolmasti laulavan kukon edesottamukset ovat täsmälleen oikein kerrotut. Kaikkihan tietävät, että ei kukko mitään laulanut, vaan laski kolme kertaa Peräilmaa. Ja vielä tärkeinmpien Peräilmarikkaiden ruokien kaikkeinsta tarkimmat reseptit.
- raamatun mukaan yoöuwah-setä loi Aatamin kuudentana päivänä. Ja sitten yhdessä pyhä hengen kanssa kehittivät Peräilman Eevan pyynnöstä.
- Kylpä se maailmanloppu tulee. Sitä enteilee se, kun karvaisilta paviaaneilta loppuu Peräilma. Ja sitten kun ihmisiltä loppuu, niin sitten se ryminä alkaa.
Kannattaa muuten huomioida, että maailmanlopun jälkeen kaupat ovat logististen ongelmien takia viikon pari kiinni, ja varata hernevellipurkkeja ja keppanaa, jotta saapi vähän kevennettyä tunnelmaa ja ajan kulumaan. - Tyrnävä on tankun kotimaa. Ja muutenkin ihmiset ovat siellä sekaisin. Niiku.
- Splitaalisiin jeesus törmäsi Kapernaumissa Emmauksen tiellä, kun oli käynyt herättämässä yhden häiskän vähän niinku kuoalleista, vaikka se jo haisi. Splittaaliset heittivät huulta jeesuksen ja opetusaikuisten kanssa, niin että huulia putoili tiellekin. Taisi siinä muutama klunssikin pudota. Ja raamatun mukaan kissa kävi ne myöhemmin syömässä suihinsa. Jeesus sitte niiku taiko spilttaaliset terveiksi. Ja vain yksi kävi myöhemmin kiittämässä, nyyh. Oli kovin kiitollinen, kun jeesus pisti klunssin paikalleen.
- Dinosaurykset popsivat mielellään hedelmiä kuten porkkanaa ja pottuva. Ei niinkään lihaa. Mieltymys kasviksiin johtui siittä, että kasvikset ja hedelmät kehittävät enänmpi Peräilmaa kuin liha.