- Venäjällä ei ole joukkoja joita se voisi keskittää rajallemme.
Rajallamme olleet joukot ovat Ukrainassa ja heistä harva voidaan enää laittaa palvelukseen saati sitten tänne. - Kyllä annan varsinkin jenkeissä. Siellä tippi on tarjoilijan palkka ja sosiaaliturva.
- "Tottakait liittyy. Takaa tuleva ja edellään kulkevaa tienkäyttäjää ohittava pyöräilijä on velvollinen käyttämään pyörässä pakollisena varusteena olevaa äänimerkinantolaitetta, mikäli on oletettavaa että ohitettava ei havaitse ohittajaa."
Mutta tämä kello tai muukaan ääni ei poista ajonouvon kuljettajan jalankulkijan väistämäösvellollisuutta. - "Enpä ole huomannut kenenkään pahoittuvan kellonsoitosta, kun sen tekee riittävän kaukaa. Kaupunkiliikenteessä tulee tosi usein eteen tilanteita, joissa kävelijät hortoilevat täysin tai ainakin näennäisesti tietämättä sijainnistaan. "
Meitä rajoitetun kuulon omaavia on siellä jalkakäytävillä lukuisia.
Älä edes kuvittele, että kellon soittaminen antaisi sinulle oikeiden poiketa ajoneuvoinesi lain sinulle määrämistä asioista ja velviollisuuksista! Ethän esimerkiksi voi kieltäytyä poliisin suorittamasta puhalluskokeesta soittamalla kelloa.
Et myöskään voi mielipiteinesi poistaa lain jalankulkijoille antamaa oikeutta kävellä jalkakäytävillä parhaaksi katsomallaan tavalla. - Kun hankit sähköauton, niin muista, että se on eurooppalainen.
Kiina on sosialistinen maa joka tukee Venäjää.
Kiina on maailman suurin saastuttaja.
USA on maailman toiseksi suurin saastuttaja joten ei tuo Teslakaan ole kovin hyvä vaihtoehto. - Sähköauton valmistaminen ja raaka-aineet saastuttavat enemmän kuin vastaavan polttomoottoriautton valmistaminen.
- Sinulla on harvinainen, kadehdittava taita!
Mene ihmeessä EU-tai YK- tulkiksi!
Saat New Yorkissa 5-700 UDS/mont per tulkkaamasi kieli!
Saat siis 50- 70 000 USD kuukausipalkan erittäin siistissä työpaikassa! - Työperäiset maahanmuuttajat ovat myös usein sellaisia, että heillä on jo työopaikka tänne tullessaan. Usein asunto ja muut hommat hoidettu jo ennen kuin kone laskeutuu kentälle.
- Muistelen noiden hyvinvointialueiden syntyä.
Palkattiin fiksut ja osaavat asiantuntijat pohtimaan eri vaihtoehtoja.
Lopulta lausuma oli se, että tehdään 3-5 aluetta. Tämä on sopiva koko joille voidaan luoda keskitetysti hallinnot ja hallintojärjestelmät.
Tarvittiin melkoisest koulutettuha, osaaviai ihmisiä tuollaiseen hallintoon. Oli selvää, että esimerkiksi tietojärjestelmien yhdistämisestäsyntyy valtavasti työtä ja kuluja.
Sitten keskustapuolue huomasi, että nuohan ovat isojen kaupunkien juttuja eikä kepulla ole kaupungeissa äänestäjiä. Huomasivat, että 3-5 maakuntahallinnossa olisi kaupunkien ja lähiöiden ihmisiä ilman kepulaisia.
Kepu painosti hallituksen siihen, että noita hyvinvointialueita pitää saada reilusti lisää jotta niissä kuluisi myös kepulle rakas maakuntien ääni.
Maakuntien ääni kuuluu nyt 21:ssä maakuntahallinnossa. Siellähän on niitä yli 15 000€/kk tienaavia johtajia enemmänkin ja ainakin jokunen heistä on kepulaisia.
Nyt tämä todella kallis ja huonosti organisoitu orkesteri on jo siinä jamassa, että hoitajia lomautetaan mutta hallinnon hyväpalkkaiset ihmiset hoitavat tärkeitä töitään ilman mitään lomautuksia. - Ovaqt sitten Putlerin kanssa saman mittaisia.
- "Luvan kysyminen kuvaamiseen......."
Kuka tuon tilaisuuden järjesti? Oliko heillä joku henkilö jolta luvan olisi voinut kysyä? - "Herrajjumala! Mihin Finnair GPS:n apua tarvitsee laskeutuessaan???"
GPS on lentoliikenteessä välttämättömyys laskeutumiseen pienelle lentokentälle.
Isommilla kentillä on järjestelmät joiden avulla voidaan laskeutua turvallisesti vaikka venäjä terrorisoi GPS järjestelmää. - Mihin olisit kansanäänestystä tarvinnut kun kansan valitsemista kansanedustajat äänestivät: 184 puolusti ja 7 vastusti.
Kansa siis edustajiensa kautta halusi NATOn suojaa isottelevaa putleria vastaan.
Miten tulos olisi muuttunut jos olisimme käyttäneet ehkä 1/2 vuotta kansanäänestykseen ja promille kymmenys olisi vastustanut NATOon liittymistä? - Itse laitoin koneellisen ilmanvaihdon jossa lämmön talteenotto vanhaan puutaloon.
Asumattomassa kellarikerroksessa vielä vanha painovoimainen.
Olen todella tyytyväinen kun nyt 1962 rakennettu talo hengittää. - Meille kaupunkilaisille sähköverkko on asia jonka olemme yhdessä isiemme ja isoisiemme kanssa maksaneet veroillamme.
Sitten joku fiksu keksi myydä nämä ulkomaille ja nyt sitten maksamme ne uudelleen. - Elokapinan puuhissa on siis kyse liikenteen häirinnästä!!!
- Muistetaan, että Suomessa eniten ääniä saanut mies on oikeasti Gaspromin mies eli Putlerin lähetti.
Hän myi pääministerikautensa tiedot venäläisille hyvään hintaan eikä tahdo muistella tuota.
Tuohon verrattuna persujen venäläiskontaktit ovat kolmosdivarin ukkoja. - Mitä hemmetin väliä on poliitikon yo-tutkinnolla?
Oliko valittajien mielestä esimerkiksi Teuvo Hakkarainen ylioppilas vaiko oikein maisteri?
Maria Guzenina osaa toimia eri kulttuurien kanssa, hän puhuu fluent english, hän puhuu venäjää onko purnaamisen syynä se, että hänellä ei vissiin ole näyttöä virkamiesruotsista?
Poliitikon ehkäpä tärkein kyky on verkostoitumisen taito. Maria Guzenina on näyttänyt omaavansa tämän kyvyn kotimaassa ja maailmalla.
Kas kun ette valita, että häneltä puuttuu alaleuasta vasen viisaudenhammas. - Meinaatko, että vaikkapa 5-tuhannen sotilaan harjoituksissa laitetaan soltut paikallisen pikkuisen K-marketin kassajonoon 100-hengen ryhmissä nauttimaan suomalaisista palveluista?
- "Ne, jotka eivät aidosti ole turvapaikan tarpeessa, lähetetään sitten pikaisesti paluumatkalle.
"
Tämähän on ongelman ydin. Hylätyn hakemuksen käsittely eri oikeusasteissa kestää useita vuosia.
Palautettaville ei useinkaan löydy maata joka ottaisi heidät vastaan.
Eli käytännössä turvapaikkaprosessiin päässyt päättää itse lähteekö hän Suomesta pois vai jatkaako hän täällä oloaan meidän veronmaksajien piikkiin.
.Sitten kun hän on paperiton ja karkotettu, niin työ tai opiskelu tuskin tulee kysymykseen.