- Haen datesivustoilta, baareissa ei ole voinut koronan vuoksi käydä tanssimassa.
- En käytä kravattia. Lisäksi lapset ovat aikuisia eivätkä asu kanssani luonnollisesti enään.
Koen olevani ns. arjen raataja aivan tavallinen mies.
En tietty itseäni huomattavasti painavampia voi ajatella painoni 70kg/ pituus 180cm. En vaikuta ikäiseltäni, en ole mikään pappa sekin voi tietysti hämätä. - Itseäni ovat lähinnä lähennelleet miehet. Olen kuitenkin hetero ja ollut todella rasittavaa paeta näitä eritavalla ajattelevia.
- Havaitsin hienoisen kirjoitusvirheen lauseessa kuuluu olla asun Porissa sekö se ongelma?
- Tarkennuksena koko Satakunnassakaan?
- Tai Porissa ei enää ole yhtään kivaa naista vapaana?
- Itse olen alkanut epäilemään että porilaisuus se paha?
- Miten voi osoittaa kun ei edes pääse tutustumaan???
- Ai että kävisin vieraissa aika huvittavaa. Kirkossa en tosin ole käynyt kun arvot hieman erilaiset vaikka avioliittoon uskonkin.
- No just mitäs luulisit kun työelämässä ei silloin eletä päihdekeskeistä elämää. Päinvastoin.
- Suomen väestöstä on psykopaatteja n, 55 288. Narsistisia ja antisosiaalisia persoonallisuushäiriöisiä on 829 000 Helinä Häkkänen-Nyholmin mukaan. Ilmankos deittipalstalta ei normaaleja kovin helposti löydy.
- Ihmettelen maksaako joku näille deittipalstoille ei ainakaan saa rahalle vastinetta.
- Jos parisuhteessa ei halua seksuaalista läheisyyttä pitää hakea impotenttia. Itselle tullut kohtaamistani naishenkilöistä seuraavaa: heillä pahoja terveydellisiä ongelmia joka fyysisiä tai mentaalisia. Tavallista suomalaista naista vaikea deittipalstoilta tavata venäläisiä onnenonkijoita tullut vastaan eivät edes asu Suomessa vaikka niin profiilissa väittävät.
- Saman huomannut kukaan ei osoita mitään elonmerkkiä.