𝐌𝐢𝐧𝐧𝐞 𝐤𝐚𝐢𝐤𝐤𝐢 𝐢𝐡𝐦𝐢𝐬𝐞𝐭 𝐨𝐯𝐚𝐭 𝐤𝐚𝐝𝐨𝐧𝐧𝐞𝐞𝐭? Tämänhetkisen vallitsevan näkemyksen mukaan ensimmäinen Homo sapiens eli yli miljoona vuotta sitten. Jos näin todella on, missä ovat kaikki biljoonat i…
𝐀𝐮𝐫𝐢𝐧𝐤𝐨𝐤𝐮𝐧𝐧𝐚𝐧 𝐮𝐥𝐤𝐨𝐩𝐮𝐨𝐥𝐢𝐬𝐞𝐭 𝐩𝐥𝐚𝐧𝐞𝐞𝐭𝐚𝐭 Uusien ja tarkempien menetelmien ansiosta ihmiskunta voi nyt vastata perustavaa laatua olevaan kysymykseen: Onko muilla tähdillä [kuin auringollamme…
Teistinen evoluutio, jonka mukaan Jumala olisi luonut evoluution avulla, hallitsee lähes kaikkia kristillisiä seurakuntia. Se tuhoaa Raamatun arvovallan sataprosenttisesti. Mikä pahempaa, se mitätöi myös evankeliumin. A…
"Neljänneksi, jos ensimmäinen kaste ja lapsikaste olisivat vääriä, se merkitsisi sitä, että olemme tuhat vuotta olleet ilman kastetta ja kristikuntaa. Tämä taas on mahdotonta, koska silloin se uskontunnustuksen kohta, j…
Kun täällä eräs väittää ettei juutalaiset olleet orjuudessa siellä. Exodukselle esitetään tavallisesti joko aikaista (1400-luvulla eKr.) tai myöhempää (1200- luvulla eKr.) ajankohtaa. Tämä vaikuttaa paljon siihen mistä …
Kristitty ihminen ei odota kuolemaa. Hän odottaa Jeesusta. Kun Jeesus nousi ylös taivaaseen, hän ei sanonut opetuslasten seuraavan pian perässä. Sen sijaan he saivat kuulla Jeesuksen tulevan kerran taivaasta takaisin (A…
Raamattu todistaa, että maa on pallo https://www.youtube.com/watch?v=wP98DA6rIdc
Jeesus, Jumalan Poika ja totinen Jumala! Näin jouluna me kaikki oikeat Kristityt vietämme Jumalan ihmiseksi tulon juhlaa Jeesuksen jumaluuden kieltäjät eivät ymmärrä, että koirasta syntyy koiran pentu, joka on koira ja …
Se saapui jo paavin kirkkoon, kun paavista tuli antikristus silloin tuli kokonaan väärä oppi Kristinuskoon. Piti ottaa pedonmerkki ja kumartaa paavia. Sitten Jumala lähetti Martti Lutherin tekemään uskonpuhdistusta, mik…
Mistä ensimmäinen solu on saanut syntynsä? Miten DNA sai ohjelmointinsa? Mitä mutaatiot oikein saavat aikaan? Mitä luonnonvalinta saa aikaan? Miten aineenvaihdunta ketjut syntyivät? Miksi eliöt näyttävät suunnitteltulta…
En käsitä, että kuinka voi olla vaarallisin risteys nelostien ja tie 27. Eli Vaskikellon risteys. Näkyvyys on huippu hyvä kaikkiin suuntiin. https://urly.fi/3Dip
Mitä enemmän tietoja saadaan kerättyä muista Linnunradan tähtijärjestelmistä, sitä enemmän naturalistiset tutkijat vaikuttavat olevan ymmällään. He ovat yhä enemmän pakotettuja tunnustamaan, että Aurinkokuntamme on ainu…
Katolisen kirkon kirottu "evankeliumi" (Julkinen haaste Herran Jeesuksen opetuslapsille) Monet protestanttiset uskovat ajattelevat, että Rooman katolinen kirkko on ainoastaan opillisesti erehtynyt muutamissa kohdin, mut…
𝐋𝐞𝐩𝐚𝐤𝐨𝐭 𝐦𝐮𝐮𝐧𝐭𝐞𝐥𝐞𝐯𝐚𝐭 𝐚̈𝐚̈𝐧𝐭𝐚̈𝐚̈𝐧 𝐲𝐡𝐭𝐞𝐢𝐬𝐨̈𝐬𝐬𝐚̈ Oletko koskaan miettinyt, kuinka lepakon kaikuluotain toimii, kun sen ympärillä on tuhansien muiden lepakoiden ääniä, jotka myös käyttävät …
𝐁𝐥𝐚𝐢𝐬𝐞 𝐏𝐚𝐬𝐜𝐚𝐥 - Loistava matemaatikko, fyysikko, keksijä, filosofi ja kirjailija - raamatullinen kreationisti 𝐊𝐮𝐤𝐚 𝐬𝐚𝐧𝐨𝐢, 𝐞𝐭𝐭𝐚̈ 𝐭𝐨𝐝𝐞𝐥𝐥𝐢𝐬𝐞𝐭 𝐭𝐢𝐞𝐝𝐞𝐦𝐢𝐞𝐡𝐞𝐭 𝐞𝐢𝐯𝐚̈𝐭 𝐮𝐬𝐤𝐨 �…
𝐔𝐬𝐤𝐨: Voimme uskoa asioihin, joita ei voi nähdä (Hepr. 11:1), mutta voimme myös uskoa asioihin, joita olemme nähneet. Kristittyjen usko ei ole sokeaa uskoa. Kun Jeesus tuli maan päälle, ihmiset näkivät Hänet ja usko…
ON NOLOA OLLA ATEISTI Miksi ihmeessä? -- Koska Jumalan olemassaolo ja äskettäin tapahtunut elämän luominen ovat osoittautuneet kiistattomiksi tieteellisiksi tosiasioiksi. Mistä sen voi tietää? -- Koska luonto on täynnä …
Mormoneilta kun puuttuu oikeat ja koulutetut papit. Nyt sunnuntai kokouksessa voidaan kuka vaan vetää penkistä siunaamaan leipää ja vettä. Ja kuka vaan voidaan penkistä vetää jakamaan tuota. Toinen leipää ja toinen vett…
Oletko kuullut Australian kaktusinvaasiosta? Tai John Mann -nimisestä miehestä? John Mann (1905–1994) oli australialainen entomologi (ts. hän tutki hyönteisiä), joka tunnetaan parhaiten merkittävästä roolistaan Itä-Aust…
Ihmisen ja simpanssin ero on valtava – eikä evoluution aikaskaala riitä sen selittämiseen 1. TOSIASIAT a. Genomin ero: • Kokonaisgenomin koko: ~3,2 miljardia emäsparia • Genomin ero ihmisen ja simpanssin välillä: • 128–…