- Joo, influenssa- ja koronavirus ovat ns. vaipallisia viruksia.
Saippualla pitäisi hangata 15-20sekunttia, että vaippa rikkoutuu, eikä virus enää pysty tarttumaan ihmiseen. - Niinpä, päättäjät vaihtuu todennäköisesti.
Vanhat eläkeläiset kuolee pois ja vanhojenkin ikäluokka pienenee.
Vaalit lähestyy, onhan noita kaikenmaailman ´´vappusatasia´´ aina nähty.
Sen mukaan puhutaan, millä ääniä oletetaan saavan. - No tämän hetken faktahan on se, että valtio maksaa Kelan maksamia eläkkeitä (kansan- takuu- ja perhe-eläkkeet.)
Sekä valtion työntekijäin eläkkeet.
Avustaa YEL ja MYEL eläkkeiden maksussa.
Muiden palkansaajien eläkkeet eivät verorahoista mene. Eli niiden leikkaukset eivät valtion budjettiin vaikuta. - Samoin tein heti ja myös paperiset mitätöidyt halusin itselleni. Niistä näkee helposti tiedot.
Jos sattuisi vaikka jotain itselle, ei jäisi pojan riesaksi se asia. - Eläkää nyt viittikö politiikkaketjua tästä tehdä.
Eiköhän noita ole ihan riittävästi. - Joskus miettinyt, kuinka moni näistä tänne tulleista turvapaikan hakijoista, oli selvillä, mitä tarkoittaa rasisti.
Kukakahan se suvivirsimetelinkin aloitti, ei ainakaan yksikään turvapaikahaikija.
Vai oliko niissä montakin suomenkielen taitajaa.
Jotkut muukalaiset ovat kovia rasisteja naisia ja muunuskovaisia kohtaan, katsokaa vaan, mitä perustuslaissa sanotaan.
Miksi suomalainen on heti rasisti, jos uskaltaa kysyä, ovatko kaikki tulijat oikeita turvapaikan tarvitsijoita vai jotakin muuta.
Kyllä tämän rasistikohun on aloittanut ihan muut, kun turvapaikanhakijat,
Jotkut vaan ovat jo oppineet vetämään rasisti-korttia siellä ja täällä. - Tuli puolituntia sitten järveltä. Ei kalaonnea, mutta kaunis tyyni järvi ja auringon säteet vielä tavoittivat järven pinnan.
Väinökin innostui perässäni alamökille kävelemään.
Nätisti kulkee tien reunaa.
Meni mökin alle. Avasin oven ja ovi jäi ´´huulille´´, tuulenvire sen siitä aukaisi.
Työnsin oven kiinni ja lähdin venerantaan. Olin siellä noin puolituntia.
Kun tulin alamökin terassille, kuulin pirtistä ´´nau.´´
Siellä se oli oven takana. Missä ihmeen välissä se sinne livahti.
Ovat nopeita ja hiljaisia liikkujia nuo kissat.
Ruotsissahan ei perintöveroa ole.
Olen odottanut, että poistaisivat sen täältäkin tai ainakin pienentäisivät tilojen siirroista.
Poikani, kun on ainoa veljeni ja minun perillinen, siirtäisimme heti vähäiset läiskämme hänen nimiinsä, jos tuo verottaja ei heti olisi niskassa kiinni.
Jos joutuu esim. ympärivuorokautiseen hoitoon, metsän laskennallinen vuosituotto lasketaan tuloksi, joka nostaa hoitomaksua, vaikka et eläissäsi enää euroakaan saisi oikeasti tuottoa. - Lueskelin tuossa THL ohjetta ammattilaisille.
Siinä lukee, että tehosteannosta suositellaan tarjoamaan myös kaikille 75-79-vuotiaille.
Itsekin olen ollut siinä luulossa, että sen kuuluu saada ilman muuta , jos haluaa.
Näköjään vaan suositellaan. - THL suosittelee ilmaista koronarokotusta myös 75-79 vuotiaille.
Hyvinvointialueet päättävät itse rokotusohjelmastaan.
Olen luullut, että kaikki hyvinvointialueet sen antavat ilman muuta myös tälle ikäryhmälle.
Onko tosiaan joku hyvinvointialue, joka ei sitä anna tälle ikäryhmälle. - Otin molemmat viime vuonna.
Sitten sairastuin koronaan maaliskuussa.
5päivä menin kiirevastaanotolle, kuvitellen saavani jotain troppia ja kotio.
Minut lähetettiin ambulanssilla yliopistolliseen sairaalaan ensiavun kautta.
Alkuun CRP vain nousi hoidosta huolimatta ollen 390.
En tässä olisi, jos ei rokotus olisi ollut alla. - Tervehdys. Pieniä pistäytymisiä olen palstalle tehnyt. Energian käyttö ollut muualla.
Monenmoista duunia toimitellut. Päivällä kävin kerrostalokotona, ruokakaupassa ja apteekissa.
Hain katiskan veneellä pikkulaiturilta kalamajalle, siellä isolaituri ja uimapaikka.
Jatkoin alatalon saunan pesua. Valmista tuli.
Saunoin pitkästä aikaa täällä ylämökillä.
Kuuntelin radio Suomesta luonto-ohjelmaa. Etupäässä punkeista, muustakin kyllä. Mielenkiintoista.
Ihan sellaisiakin juttuja, joista en ole koskaan kuullutkaan.
Tässä kävi sellainen juttu, että sain verottajalta kirjeen, missä kerrottiin, että olen velkaa 0,04 euroa.
Että mitä?
Aloin tarkistaa asiaa.
Kyse oli kiinteistöverosta. Tilotteeni kertoi, että olin maksanut sentteja 60 ja niitä olisi pitänyt maksaa 61.
Epähuomiossa näin oli käynyt.
Nyt siis sain laskun, että olin jättänyt maksamatta 0.01 e joka oli kasvanut korkoa 0,03 euroa.
No byrokratia on byrokratiaa.
Tuli varmaan kalliimmaksi kirjeen lähetys, kun velkani. - Jos ennen sitä, kun suomi.fi otettiin viralliseksi kanavaksi, oli käynyt jossain viranomaissivuilla, esim. omakannassa,
et päässyt mihinkään, ellet hyväksynyt suomi.fi:tä.
Sen jälkeen voit asetuksista perua suomi.fi käytön.
Tämä on ihan oma henkilökohtainen kokemukseni. - Miten suhtautua kuolemaa?
-Kuolemaa ei ole.
Mitä tehdä omalla vapaudella?
-Nauttia siitä.
Kuinka kestää erillisyys toisista ihmisistä?
-Tajutaanko tuota noin yleisesti. Tiedostammeko me erillisyyden.
Jos, niin sitten etsimme ykseyttä.
Maailman tapahtumia, kun katsoo, siitä olemme kaukana.
Mistä löytää merkitystä elämälle?
- Ensin kannattaa tehdä matka itseen.
Joku viisas sanoi joskus; ´´on niin paljon sellaista, mitä minä en tarvitse.´´ - Mustikkaa ja puolukkaa on tullut noukittua ja puolukanpoiminta jatkuu edelleen. Mehua ja hilloo tullut väännettyä.
Miniä lähettää omenoita pojan mukana. Teen hilloa.
Kurpitsoja soseutin ja vein kotio pakkaseen jo. Kalaa myös vein.
Kyllä nämä illat pimenee. Täällä ei naapurin valoja näy.
Sukua tuli nähtyä 5-vuotispäivillä. Seuraavat synttärit ovat marraskuussa.
Vielä viime keskiviikkona saunastapäin pulahdin järveen, mutta taisi se olla viimeinen kerta tänä vuonna.
Mainitsit Hilla tuosta torkahtelusta.
Tuon keväisen sairausryppään jälkeen rupesin minäkin päivätorkahteleen.
Ajattelin kanssa, että kai ne voimat vaan pikkuhiljaa hiipuvat ja enemmän voimien keräystä tarvitsee.
Tuosta pisa-tuloksesta nyt on jatkuvasti puhuttu.
Kyllä olen sitä mieltä, että iso syy on se, kun nuo älypuhelimet ylipäätään luokkiin päästettiin.
Toinen syy on se, kun opettajien auktoriteetti on kadonnut.
Rauhaisaa viikonloppua väelle. - Demeter Hattelmalassa ei ollut tuberkuloosisairaalaa.
Mdk tarkoitti varmaan Ahvenistoa, josta myöhemmin kertoi.
Hattelmalassa oli piirimielisairaala, joka sekin lopetetiin joskun 1990-luvulla muistaakseni, niinkuin monta muutakin.
No, kun asioista on vuosikymmeniä, ei mikään ihme, että asiat joskus muistaa väärin.
Promesa alkoi aikanaan hyvin. Nykyään olen pettynyt siihen jaaritteluun.
Enää en niin edes katso kovin tarkkaan. Teen välillä ristikkoa.
Muuten äitini sairastui tubiin aikoinaan, oli jotain 27v. Sisareni oli 4vuotias. Minua ja veljeäni ei ollut olemassakaan.
Oli parantolassa.
Kertoi: ´´Olin viety sinne kuolemankoppiin´´ (hänen omat sanat). Sitten tuli lääkäri ja antoi hänelle ruiskeen. Kyse oli ilmeisesti vuodesta1948, silloinhan streptomysiini tuli kuvaan mukaan.
Äitini alkoi toipumaan siitä.
Oli kysynyt lääkäriltä, mitä te mulle annoitte.
Lääkäri vastasi vain: Niin, mutta kun meillä ei sitäkään tahdo olla.
Äitini eli 85-vuotiaaksi.
Myös äidin äiti kuoli 28-vuotiaana ns, lentävään keuhkotautiin.
Tällaista se on, kun yksi tauti saadaan jotenkin kuriin, uusi on jo nurkan takana, kuten esim. korona . - Kyllähän lapset meidän nuoruudessamme töitä tekivät kotitilalla.
Heinäpellolla ja pikkusisäaskareita.
Itse olin 13-vuotias, kun minut laitettiin muutamaksi viikoksi jäätelöä myymään. Matkaa oli 10 km, jonka menin polkupyörällä.
Se oli ihan luonnollista silloin maalla.
Sitten olin kotikyläni kaupassa ja kaupungissa baarissa.
Siihen mailmanaikaan oli yksi pääasioista, että työtä piti oppia tekemään.
Se oli kaikilla sama. Ei silloin mitään lapsityövoimasta puhuttu.
Kouluistakin sai perunannostolomia.
Maailma muuttuu. Onko tuo hyvä vai paha, että lapset kulkee kaupungilla kännykkä korvalla, eivätkä nosta perunoita. - La Promesa-sarja vaikutti hyvältä, silloin, kun se alkoi.
Yle ilmoitti, että on sata osaa. Niin luulin minäkin.
Kunnes tuli lisää osia ja yhtäkkiä oli jo tuotantokausia.
Ihmiset huijattiin katsomaan.
Nyt on nähty jo vissiin viitisensataa osaa. Osia on kuulemma tehty yli 800 ja lisää tehdään.
Nykyään sarja on mennyt jaaritteluksi.
Mitään edes ihan alkumetreillä tapahtuneita tapahtumia ei ole selvitetty.
Välillä jo jää katsomatta, kun olen täällä kesämaalla.
Voi olla, että kun muutan talvikotiin kerrostaloon, siellä tulee katsottua useimminkin, muttei sarja enää kiinnosta, niinkuin alussa.
Hyvätkin ideat pilataan turhalla venyttämisellä.
Aikanaan katsoin kauniita ja rohkeita ja salkkareita.
Vuosia sitten olen lopettanut molenpien katsomisen.
Pitkät sarjat toistavat liikaa itseään ja mukaan tulee ihan älyttömiä juttua, kuten promesassakin, jos Cataliina olisi ihan itse päättänyt hävitä maisemista, niin miksi hän olisi vienyt lapset vajaan. Sitäkään ei kukaan ihmetellyt. - Hyvin kuvasit asiaa, miten se käsitettiin ennen.
Myös jos puhutaan hygieniasta, niin paljon sen ymmärtämisellä on hyvää saatu aikaan, mutta kun mennään toiseen laitaan, myös se voi olla pahaksi.
Kunpa ihmiskunta oppisi sen, että mikään äärilaidallinen ei ole hyväksi millään osa-alueella. - Olen lukenut paljon historiallisia romaaneja.
Olen mielestäni aika hyvin oppinut erottamaan fiktion ja faktan.
Tosin se vaatii historiallista tietoa jonkin verran.
Usein myös kirjailija kertoo lopussa, mikä on ollut ´´taiteellista vapautta´´ ja mikä perustuu tositapahtumiin .
Asiasta toiseen.
Katselin hiljattain Eeva Joenpellon haastattelun.
Häneltä kysyttiin millaista itse mieluiten lukee.
Siinä hän mainitsi, ettei tykkää siitä, että jotain asiaa kuvaillaan runsaasti, joka ei vaikuta kertomuksen kulkuun.
Kaiksi kirjaasi lukeneena, pidin erityisesti siitä, että ´´turhia´´ sanoja ei ole.
Kertomisesi viidakostakin on hengästyttävän hieno.
Siitä tuli mieleeni, kun Jari Tervo yhdessä dokumentissa kertoi, että jonkun kanssa ´´perkasivat´´ jotain kirjaa turhista sanoista, niin kirja lyheni 7,5 sivua. - Ilta ehtii.
Lämmintä on ollut. 20 astetta mittarit näytteli.
Tänään sitten taas mäki hiljeni. Kaksin Väinön kanssa ollaan.
Tulin puolituntia sitten alhaalta.
Ensin siivoilin täällä ylhäällä ja sitten alhaalla ja siellä lämmitin saunan ja pyörähdin järvessä.
Maailman menoa jonkin verran tulee uutisista seurailtua. Surullista on.
Niin sitä sitten täältä lähdetään, nyt lähti Dolly Parton ja Norjan Harald.
Kaikki vuorollaan, ei tänne kukaan ole jäänyt.
Elämälläkin on kaarensa. Edes oman kaaremme mitasta emme tiedä.
Ja hyvä niin.
Kuulemma on ´´venetsialaiset´´ joilla kesä lopetetaan.
Minä en lopeta vielä. Jotain paukutusta kuulin klo18 aikaan järven takaa, liekö liittynyt siihen.