Eli batiikkinoita. Kuinka moni palstalaisista näkee itsessään piirteitä batiikkinoidista?
"Stefan Wallin kertoi muutamaa viikkoa ennen salassa pidettyjen esitysten julkistamista, että ruotsin kielen asema tulee säilyttää myös puolustusvoimien palveluksissa, sillä kielilaki niin vaatii. Tällöin oli vielä epäs…
"Tutkimus: Näin suomalaiset tulivat Euroopan älykkäimmäksi kansaksi" "Jääkausi kohotti suomalaisten älykkyysosamäärää, koska älykkäät ihmiset ”selviytyivät muita todennäköisemmin ja pääsivät jatkamaan sukuaan”, artikkel…
Onko se paljon vai vähän? Jostain syystä iso osa ihmisistä ei ole lainkaan huolissaan. Aivan kuten iso osa ei tarvitse ruotsia mihinkään 😂
Hyvä ohjelma tästä suomalaisia vihaavasta saaresta. Opimme nämä asiat: - Venäjä valvoo Ahvenanmaan demilitarisaatiota -Ruotsin vaatimuksesta Neukkujen tukikohta tuli Porkkalaan eikä Ahvenanmaalle -Ruotsi on kiristänyt S…
"Suomen suurlähetystössä asioineen henkilön mukaan vartija pyysi häneltä ruotsiksi selvitystä käynnin syystä, ja kun hän kertoi asiansa suomeksi, vastasi vartija erittäin tylysti." https://sverigesradio.se/sida/artikel.…
"Viikolla on keskusteltu laajasti matematiikan painoarvosta korkeakouluvalinnoissa sekä tämän painoarvon vaikutuksesta lukio-opiskelijoiden kurssivalintoihin. Keskustelu ajautui lopulta pisteeseen, jossa vaakakupissa ol…
Keskustan Lohi: Pakkoruotsi oli ”lapsus” – ”Se ei ole fiksu ajatus” KANSANEDUSTAJA Markus Lohi (kesk) kertoi keskustan kipukohdista hallitusohjelmassa ennen puoluevaltuuston kokousta Pikkuparlamentissa. Yksi näistä oli …
RKP:llä olisi nyt mahdollisuus näyttää kuinka kovaa linjaa se ajaa maahanmuutossa "Turkki ei aio enää estää syyrialaispakolaisten pyrkimistä Eurooppaan" "EU:lla ja Turkilla on voimassa pakolaissopimus, jonka tarkoitukse…
"SFP borde ta initiativ till att genast avskaffa den obligatoriska skolsvenskan" "Den nuvarande situationen med obligatorisk svenska och finska är ett klart exempel av statsfascism. Detta kan jämföras med Sydafrikas tid…
"Ruotsin koronapolitiikassa tiivistyy ruotsalaisten ekseptionalismi, eli ajatus maan ylivertaisuudesta muihin nähden. Vaikka muu maailma toimii koronan suhteen yhtenäisesti, Ruotsin ei tarvitse. Koska täällä koronatilas…
Svekomaanit taas vihaavat. Kumpaa meidän kannattaa miellyttää? Porukkaa joka halveksii meitä vielä vuosisatojen jälkeen vai porukkaa mikä rakastaa meitä muutaman vuoden jälkeen? "19-vuotiaana Rebecca Spörl asui Saksassa…
Tuolileikistä molemmilla kotimaisilla 😂 https://youtu.be/qUHzxANjEWw
"Venäjä on vallannut Suomelle kuuluvan saaren ja EU:ssa pohditaan, pitäisikö Suomelle lähettää apua, vai onko samantekevää, jos Venäjä valloittaa harvaan asutun Suomelle kuuluvan saaren (Ahvenanmaa)." "Suomi voi odottaa…
"Vaasan kaupunki kertoi tiistaina, että se on saanut päätökseen koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Lomautukset koskevat yhteensä noin 4 500:aa henkilöä eli käytännössä kaikkia toimialoja. – Tämä tarkoi…
Kansa ei siis kannata ruotsin palauttamista YO-kirjoituksiin tai mitään muitakaan näiden kommunistien salajuonia. Toivottavasti seuraavien vaalien jälkeen nämä nykyiset hallituksenjäsenet tuomitaan uudessa perustulakitu…
"Stefan Wallin kertoi muutamaa viikkoa ennen salassa pidettyjen esitysten julkistamista, että ruotsin kielen asema tulee säilyttää myös puolustusvoimien palveluksissa, sillä kielilaki niin vaatii. Tällöin oli vielä epäs…
Näin Ville Niinistö kuvaili svekomaanien sankarin Sannin tapaa tehdä politiikkaa. ”Sanni Grahn-Laasonen ei välittänyt pätkääkään uhanalaisista lajeista, vaan keskittyi pintatason poliittiseen spinnaukseen ja siihen, mil…
Neljän vuoden päästää hallituksen kannatus hyvällä tuurilla saattaa olla jopa 20%. https://yle.fi/uutiset/3-10816424
Ei haittaa vaikka suomalaisia kuolisi tämän takia kuinka monta. Miten voi joku vihata asuinmataan noin paljon? Bideen isänmaa on siis joku ihan muu kuin Suomi.