- On ollut ajatuksissani koko päivän ja itse asiassa koko viikon.
- Mietin pitkään, mitä oikein tarkoitit noilla tunnisteilla, että mikä sanoissasi tai nimimerkissäsi oikein liittyy ja mihin. Kunnes nyt yhtäkkiä tajusin, mihin viestissäsi ehkä viittaat.
Kyllä minä muistan, tietysti. Ilman muistuttamistakin. - Minulla on ihan samanlaisia kokemuksia. Kun muutaman kerran yritin varovasti lähestyä häntä, tehdä asialle jotakin tai yritin näyttää, mitä tunnen häntä kohtaan, niin hänen reaktiostaan tuli sellainen olo, että hän jotenkin vältteli tai kiersi sen, alkoi ehkä nauraa. Lisäksi hän veti usein keskusteluun mukaan toisen naisen. Kaikki nämä merkit yhdessä antoivat sellaisen kuvan, ettei hän oikeasti halua mitään.
En ainakaan tarkoituksella enkä varsinkaan tietoisesti tai omasta halustani ole viestinyt hänelle stop-merkkiä tai u-käännöksen tekemistä. Jos hänelle on tullut sellainen vaikutelma, niin se ei ole ollut tarkoitukseni. Päinvastoin, monta kertaa olen toivonut, että hän lähestyisi, mutta ehkä yliyrittäminen ja se, että yritän liikaa miettiä, miten pitäisi toimia, on saattanut johtaa vääriin viesteihin.
Myös hänen tilanteensa on suuri(n) syy sille, miksi asiat ovat menneet niin kuin ne ovat menneet. Vaikea minkään on edetä onnellisten tähtien alla tällaisessa tilanteessa. - Minäkin tunnen sisälläni tuskaa ja tyhjyyttä ilman häntä. On vaikea kuvitella loppuelämää ilman häntä, kun tietää, että sydän on aina hänen luonaan eikä siellä, missä se milloinkin on. Onko loppuelämäni vain ikävöintiä?
Toivoisin, että olisi vielä mahdollisuus meihin, korjata asiat ja elää yhdessä. - Onkohan niin, että kumpikin on yrittänyt ajatella niin paljon sitä, mitä toinen ajattelee, ettemme ole tajunneet, että ajattelemme ihan samalla tavalla? Ja että meillä on samanlaisia toiveita?
Toivoisin niin, että löytäisimme jonkin tien toistemme luo. - Onko sinulla toiveita tai ajatuksia siitä, miten voisimme ylittää tuon sillan, jotta pääsisimme toistemme luo?
Minä olen ehkä jäänyt epätietoisuuteen siitä, mitä hän haluaa ja ajattelee meistä. En tiedä, onko hän vain ihastunut vai haluaisiko todella elää elämänsä kanssani. Se on ehkä yksi syy, miksi en ole oikein osannut toimia mitenkään järkevällä tavalla meidän eteen. - Olen kertonut hänelle, että olen ihastunut häneen. Mutta en tiedä, tietääkö hän, kuinka vahvasti häntä kohtaan tunnen. Luulen, että on mahdollista, ettei hän tiedä tai ainakaan ole varma näistä tunteistani ja ajatuksistani, joista olen tähänkin kirjoittanut. En tiedä, millainen käsitys hänellä tarkalleen ottaen on, mutta on hyvin mahdollista, että se on jotakin ihan muuta kuin tämä oikea totuus, josta olen tännekin kirjoittanut. Minä ainakin toivoisin yhteydenottoa häneltä. Minulle kelpaisi melkein millainen yhteydenotto tahansa. Pääasia olisi, että pääsisimme toistemme luo. Olen varma, että jos onnistuisimme ylittämään sen sillan, niin asiat etenisivät siitä helpommin. Kumpikin ehkä uskaltaisi näyttää omat aidot tunteensa ja luulen, että ne oikeat sanatkin löytyisivät sieltä sitten kyllä.
- Ainakin omasta puolestani voin sanoa, etten ole missään vaiheessa epäröinyt hetkeäkään tunteitani häneen, vaan päinvastoin, olen ollut sataprosenttisen varma siitä, että haluaisin elää loppuelämäni hänen kanssaan. Enemmänkin olen miettinyt sitä, mitäköhän hän ajattelee siitä, että olen niin varma tunteistani..? Jos saisin päättää ja valita vapaasti, niin ottaisimme toisiamme kädestä kiinni heti huomenna (tai vaikka jo tänään, jos vielä ehtisi) ja eläisimme koko loppuelämämme yhdessä.
- Minustakin tuntuu ihan samalta, että tämä ei ole ollut missään vaiheessa minusta kiinni ja etten siksi ole oikein voinut tehdä mitään. Siksi olen vain odottanut, toivonut, ikävöinyt ja itkenyt. Mutta entä jos kumpikin meistä nyt luulee niin, vaikka kumpikin haluaisi oikeasti olla toisen luona?
- Mitenhän saisimme asian korjattua? Niin, että kumpikin uskaltaisi luottaa siihen, että toinenkin haluaa..? Välillä tuntuu, etten osaa sanoa mitään. Olisi niin paljon sanottavaa, mutta en tiedä, mitä sanoa. On sellainen olo, että haluaisin vain tulla luoksesi ja jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi. Onko sinulla ehdotuksia, miten voisimme korjata asian ja päästä tästä eteenpäin, jos sinäkin haluat niin?
- Tämä viesti täsmää täysin minun ja hänen tilanteeseen. Toivon enemmän kuin mitään, että asian voi vielä korjata. Ja ainakin minun puolestani sen voi. Tai sitten ikävöin loppuelämäni.
- Rehellisesti sanottuna olen pelkästään tänään miettinyt jo kolme kertaa, että kunpa voisin jutella hänen kanssaan puhelimessa tai kasvokkain. En siis vain meistä, vaan yleisesti kaikesta mahdollisesta, mitä päivään kuuluu, mitä asioita on meneillään, millaisia asioita on tekemässä, mikä mietityttää, jne. Kaikesta mahdollisesta. Kaipaan keskustelua hänen kanssaan.
Minulla se, etten välttämättä ole todella sosiaalisesti aloitteellinen, ei johdu siitä, ettei minua kiinnosta, vaan siitä, että ajattelen niin helposti, ettei muita kiinnosta jutella kanssani tai että miksi heitä kiinnostaisi jutella kanssani. Päinvastoin, haluaisin jutella tämän miehen lisäksi monen muun ihmisen kanssa ystävyysmielessä, kysyä kuulumisia ja tutustua paremmin. Mutta ajattelen helposti, että ihmiset joutuvat kuluttamaan aikaansa minuun, kun kohteliaisuudesta juttelevat kanssani, eivätkä kehtaa sanoa, ettei kiinnosta. - Ei ole aina siitä kiinni, ettei kiinnosta. Ihmistä voi yhtä lailla jännittää tilanne, eikä sellaisissa tilanteissa välttämättä aina tiedä, haluaako kysyjä oikeasti kuulla, mitä kaikkea toisen elämässä on meneillään.
- Tähän täytyy kommentoida sen verran, että ainakin itse olen saanut sellaista palautetta, että "mitä kuuluu" -kysymykset ovat kuulemma vain muodollisia, eikä niihin kuulu vastata muuta kuin "hyvää" tms. Siksi ainakin itse olen vastannut nykyään vaan jonkun perusvastauksen, kun en enää tiedä, haluaako kysyjä oikeasti kuulla elämästäni vai kysyykö kysymyksen vain kohteliaisuuttaan. Aiemmin aloin aina kertoa, mitä minulle ja elämääni juuri kuuluu, mitä olen ehkä tekemässä jne.
Ja minua ainakin kiinnostaa erään miehen kuulumiset erittäin paljon. Kuulisin mielelläni joka päivä, mitä hänelle kuuluu, ja haluaisin muutenkin jutella hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta. En vain aina tiedä, voinko kysellä, mitä kuuluu, vai kokeeko hän sen ahdistavana. Lisäksi jännitän usein tosi paljon, kun törmäämme, enkä aina siksi osaa toimia parhaalla mahdollisella tavalla, varsinkaan yllättävissä tilanteissa. - Helsinki.
- Kenelle tämä viesti on? Naiselle vai miehelle?
- Ei nähty, tai ainakaan minä en nähnyt häntä. En tiedä, näkikö hän minut jossain..? Eilen nähtiin kyllä.
- On sellainen olo, kuin rakastuisin sinuun päivä päivältä vaan enemmän ja enemmän, vaikka en tiedä, miten se olisi voinut olla edes mahdollista, kun olen rakastanut sinua niin paljon jo niin monta vuotta. Silti tunnut joka päivä aina vain niin ihanalta ja ihmeelliseltä.
- Ei ole naiselle, vaan naiselta.
- M****s -nimistä, maailman ihaninta miestä.