- Noin se menee, parhaat vibat. Hyvää Joulua :-).
- Nuo pukkijutut ovat sellaisia, että niistä riittäisi varmasti kerrottavaa itse kullakin. Kun oomat lapsemme, erinäisten sattumusten jälkeen, lakkasivat uskomasta joulupukkiin, keskusteltiin asia selväksi. Sovittiin, että joulupukki on vanha, hauska perinne, jota jatketaan edelleen, mutta nyt kiertävin vuoroin. Kaikki perheemme jäsenet, mummo ja täti, jotka olivat aina joulun kanssamme, pukivat vuorovuosin ompelemani hienot pukinvaatteet partoineen päällensä, ja vetivät koko shown. Niistä vuosista on riemukkaita muistoja. Joskus "pukin" oma lahjakasa kasvoi niin suureksi, että hän meinasi jättää homman kesken, ja syöksyä pakettiensa kimppuun.
Sauvan koputukset, laulut, ja ollaankos täällä oltu kilttejä, vedettiin läpi yksilöllisillä tyyleillä. - Sulla ankea lapsuus, värikäs nuoruus, ja sitten alkoikin tapahtua ;-))
- Varmaan murrekin tekee oman osansa. Minun kuulemassani versiossa natiainen sanoi: "Ihan epistä, toi on pässy jo käymään Särlkännniemessä!:"
Saman asian eri versioita.
Kun minule täällä pantiin sairaalassa samanlainen ranneke kuukausi sitten, sanoi puoliso: "Ai, ooks´ sääkin jo käyny Särkännimessä?" - Vieläkö tuo vanha tarina kiertää? Paitsi että minun jo vuosia sitten kuulemastani versiosta puuttui tuo v-alkuinen sana. Niin ne tarinat muuttuvat.
Meidän pikkuneiti aikoinaan, muutaman viikon vauvaa, pikkuveljeään seurattuaan totesi: "Tuon voi sitten viedä takaisin sinne, mistä se on ostettukin!" Oli sentään käynyt sairaalan vauvaosastolla tulokasta katsomassa, turvallisesti isän sylissä. - Panit sitten paremmaksi.
- Muistan vain, että kun siitä pukista puhuttiin, menin sängyn alle piiloon. Siellä olen vieläkin.....
- Minullakin laaja kirjasto, josta vaikea luopua. Aina on yhdelle uudelle tilaa. Kun minusta aika jättää, joku divari tai roskalava saa kaiken.
- Elämäni ensimmäinen joulu ilman joulukuusta, jouluruokia. Mahdanko selvitä hengissä? Jo joulukorttien löytäminen oli työn ja tuskan takana, täällä ei joulukortti-traditiota. Lähetän joka joulu Suomessa monta kymmentä joulukorttia, ja saan myös. Nyt ei mahdollisesti yksikään ehdi perille.
Kuitenkin uskon, että joulusta selviää hengissä, ilman kaikkea sitä, mikä siihen perinteisesti liittyy. - Voi hitsi, miten monta kuusikahakkaa tulikaan käytyä aikanaan, kadun niistä jokaista. Loppupelissä, mitä hiivatin virkaa sillä kuusella oikeasti on? Valot ja kauniit koristeet, se on sitten siinä viikon verran, tai Loppiaiseen asti, jos neulaset pysyvät puussa.
Ihan aikuisten oikeesti, elämässä on suurempiakin asioita, vai onko? - Itse tiedän kohdallani ajan, jota en halua kokea. Olen varautunut sen varalle, se on ihan ikioma ratkaisuni.
- En edes tiennyt, että hän on raskaana. Aina tyylikäs artisti, onnea hänelle.
- Olipa surullinen tarina, ja varmasti ihan oikeasta elämästä. Olen sanaton. Ei ole antaa neuvoja. Myötätuntoni on puolellasi.
- Oikein hyvä ajatus, toivottavasti osaavat arvostaa lahjaasi. Tuohan on juuri sitä oikeaa ekologista ajattelutapaa.
Meillä pn Suomen kotini ohessa sellainen rakennus, jossa ovat roskalaatikot, ja myös sellainen hyllykkö, johon voi jättää kirjoja, lehtiä, ja muuta käyttökelpoista pientavaraa. Olen vienyt sinne kaikenlaista, ja kaikki ovat löytäneet uuden kodin. Itse olen löytänyt sieltä muutaman hyvän kirjan ja aikakausilehtiä. Kannatan kierrätystä, mutta en ihmissuhteissa :-). - Tottakai asia koskettaa sinua, ja mielessäni on monta avointa kysymystä, joihin et enää saa vastausta.
Olen ollut läheisessä yhteydessä henkilöön, jonka poika teki itsemurhan hyvin nuorena. Sellainen taakka on hyvin raskas kantaa. Suurin kysymys aina: "Miksi?" "Mitä olisin voinut tehdä toisin?" - Minustakin lääkärin tehtävä on kertoa faktatietoa, toki inhimillisesti.
Kun aikanaan kerroin perhelääkärillemme, naapurillemme, arvostetulle kardiologille, mitä olin löytänyt netistä, hän sanoi: "Netissä on paljon hyvääkin tietoa, mutta ihan kaikkea ei pidä uskoa, mitä siellä sanotaan Sen tiedon suodattaminen vaatii harkintaa."
Onhan meitä ville viksuja, jotka menemme lääkäriin valmiin diagnoosin kanssa, ja pyydämme vain sopivat lääkkeet, valmiiksi päättämäämme sairauteen. :-)) Onneksi meillä on pitkän koulutuksen saaneita, viisaita lääkäreitä. Heidän tavassaan kohdata potilaitaan on eroja, koulutusta siihen lienee parannettu viime vuosina. - En ole jaksanut lukea tätä koko pitkää ketjua, vain avauksesi ja pari kommenttia.
On todella raskasta ja kuormittavaa kokea jotain vastaavaa. Joskus aikanaan, eräs esimiehemme sanoi: "Ei pidä ottaa irtomurheita." Helpommin sanottu, kuin tehty. Et voi ottaa kantaaksesi tämän henkilön tekemää ratkaisua. Omalla kohdallasi teet oman surutyösi.
Voisin kekustella asiasta, mutta näin yleisellä palstalla se ei vaan käy. Muista, et ole veljesi vartija. Pidä huolta itsestäsi. - Typerä ohjelma, oli heittänyt minut pihalle. Mielipiteeni eivät sovellu enemmistölle.
- Kummat ovat aiemmin keksineet ne, italialaiset, vai venäläiset? Italiassa niiden nimi on ravioli, ja ne ovat siellä todella herkullisia.
Italian kiertomatkalla söin eräässä vuoristoravintolassa Toscanassa pastaa tryffelikastikkeen kera, se vei kielen mennessään.
Italiassa ja Kreikassa saa maailman parasta ruokaa. Surullista, koska elän espanjalaisen keittiötaidon keskellä. Täällä parasta ehkä tapas-kulttuuri. - Halaus ja rutistus. Muistan tuon ajan, kun aamulla tuntui, ettei halunnut tulla peiton alta pois. Itku tuppasi vähän päästä. Kun oli kulunut yli puoli vuotta, ja aina välillä tuli pohjaton suru, sanoi tyttäreni: "Et kai sinä äiti ole vaan masentunut.?" Juttelin asiasta lääkärilleni. Hän sanoi: "Et sinä ole masentunut, sinä olet vaan surullinen. Ei surulla ole määräaikaa." Se oli paras neuvo. Niinpä vuoden kuluttua mieheni kuolemasta tilasin pihallemme 1500 kg sepeliä. 500 kg kuorikatetta, ja ison kuormallisen multaa. Kaivoin talomme koko kivijalan vierustan auki, lapioin ja kärräsin sinne ne sepelit, lapioin. samoin tein sille kuorikatteelle, pitkin pensasaitojen juuria, multasin kaikki kukkapenkit ja kasvien juuret. Olin iltaisin niin lopen uupunut, etten jaksanut edes surra. Se pikkuhiljaa paransi minut.
Jokainen tekee tavallaan, sinä teet leipätaikinaa, se on terapeuttista. Jossain vaiheessa, aikojen kuluttua, voi päivä paistaa taas risukasaan.
Kaikkea hyvää elämääsi.