- En itkenyt, mutta tunsin voimakasta yhteenkuuluvuutta ja sympatiaa pahoinpideltyjä kanssaihmisiä kohtaan. Meidän ikäluokkamme ongelmista monet juontavat juurensa näistä lapsuuden ajoista.
- Ei sivulliset puuttuneet, nykyään se on paremmin. Lasten kurittaminen on pahemman lajin kiusaamista eikä millään muotoa hyväksyttävää.
- Epäilen vanhempieni työpaikoilla, sekä naapurien välillä olleen keskustelua lastenkasvatuksesta ja ehkä ajattelu yleisellä tasolla oli sen puolesta. Minusta in tullut vanhemmiten hyvä keskustelija ja tykkään selvittää asiat ennen kuin toimitaan. Lasten ruumillista kuristusta en hyväksy milloinkaan.
- Ehkä minusta tuli sellainen semi-kyyninen ja osaan tarvittaessa olla armotonkin. Mutta nykyaikana ei tarvita julmuutta oikeastaan missään, vaan herkkyyden näyttäminen voi jopa olla etu ja ainakin se tekee itsestäni inhimillisemmän ja minun on vaan helpompi olla kuin vaan vetää koko ajan kovaa linjaa. Onneksi ei tullut noita nurkassa seisottamisia koettua. Häpeä on melko tuntematon käsite itselle ja hyvin harvoin putoaa leuka kiinni rintaan. Pystyssä päin ja pieni hymynväre suupielessä, sellainen olen.
- Minulle kävi päinvastoin, ei tehnyt yhtään araksi tai nöyräksi. Muistan kapinoinnin ja auktoriteettien kyseenalaistamisen olleen läheistä minulle jo hyvin nuoresta miehestä saakka. Sain siitä jotenkin oudolla tavalla voimaa, että halusin näyttää että tulen pärjäämään ja onnistun elämässäni, vaikka en kunnioittaisi ketään enkä varsinkaan nöyristelisi.
- Samoin meillä, en muista siskojeni saaneen selkäänsä. Ainakin nuorempi oli jopa vahingoniloinen, tuntui pahalta ja väärältä jopa pienen pojan ajatusmaailmassa.
- Se varmaan onkin paras paikka koivuniemen herralle. Toivottavasti pojasta polvi paranee.
- Mukava lukea toisenlainen tapahtuma, että ei aina ollutkaan perheen isäntä, joka siihen vitsaan tarttui ja hoiti kurittamista. Sen tiedän että monessa taloudessa molemmat vanhemmat rankaisivat lapsiaan, mutta hervemmin pelkästään äiti.
Ei kuitata sodan traumoilla kaikkea, eikä myöskään isältä pojalle periaatteella. Uskon sen ajan ihmisten saaneen opastuksen kurittamiseen jostakin muualta ja heidän uskoneen tekojensa oikeamielisyyteen. Vanhemmiten isäukko oli lauhkea lammas, eikä ollut pienintäkään pelkoa, että olisi kajonnut jälkikasvuuni. - Epäilen poikalasten kärsineen tuosta kurittamisesta tyttöjä enemmän. Varmaan olivat myös villimpiä ja enemmän sattui ja tapahtui. Sitä en tidä olivatko enemmän pahanteossa.
- Olen eri mieltä siitä, että naapurien ja koko kylän aikuiset katsoisivat minun lapseni perään. Ihan itse olemme huolehtineet siitä ja mielestäni vastuuta ei voi siirtää naapuriin. Muistan itse tyhjän kodin päivisin ja koin oloni turvattomaksi ja jouduin sietämään naapureilta ja koko kylän ihmisiltä kummallisia sanomisia, joita lapsi ei voinut käsittää.
- Varmaan vanhempien kovat ja ankeat lähtökohdat osaltaan laittoivat vahinkoa kiertämään. Onneksi tosiaan suora väkivalta vähenee, mutta ikäväkseni olen seurannut lapsilla jonkinlaista erilaista toisenlaista häiriökäyttäytymistä. Sosiaalisen median kautta tapahtuu paljon pahaa.
- Pitää varmaan osittain paikkansa, ei ainakaan parantanut kenenkään henkistä hyvinvointia.
- Olin kuusitoistavuotias, kun äijä oli tulossa päälle. Löin oman huoneeni oven lävitse nurkille ja sanoin isäukolle, että tuossa olisi voinut olla naamasi. Äijä perääntyi!
- Samoin täällä huomaan itsestäni, että viihdyn yksikseni jopa pitkiäkin aikoja. En ole erakko, mutta en kovinkaan sosiaalinen. Ainakaan en viihdy suurissa tilaisuuksissa, pakon edessä menen ja tiedän vanhemmiten vähentäväni näitä tilanteita. Voin vedota siihen, että olen jo näin vanha.
- Kyllä minulla kaikesta huolimatta oli kunnioitus vanhempiani kohtaan ja paljon lämpimiä muistoja lapsuudestani. Eivät nuo hakkaamiset mitenkään jokapäiväisiä tai edes viikkoisia olleet.
Katsoin juuri Neil Hardwickista kertovaa dokumenttia missä hän kertoi joutuneensa 10-vuotiaana sisäoppilaitokseen, josta pääsi lomalle jouluna, pääsiäisenä ja kesällä. Kuri oli kuulemma sotilaallista ja hän ihmetteli kuinka oikein kesti sitä 17-vuotiaaksi saakka. - Ehkä tosiaan koteloitiin mielen syviin sopukoihin, mutta en lakkaa ihmettelemästä, mistä tällainen kehoitus selkänahka rangaistuksiin juontaa juurensa?
- Tämän pienen lastenkasvatus tutkielmani perusteella enemmistö 50- ja 60-luvuilla syntyneistä lapsista on kärsinyt jonkinasteisesta perheväkivallasta. Itsestäni en oikein tiedä miten traumat näkyvät elämässäni, mutta koko elämäni olen ollut kriittinen lasten ja naisten pieksemiseen, enkä hyväksy sitä missään muodossa.
- En tiedä tarvitseeko milleniaalien kasvatuksesta olla huolissaan. Kokonaisuutena olemme kasvattaneet omamme paremmin mitä omat vanhempamme monia meistä. Se on hyvä ja oikea suunta!
- Olen eri mieltä kanssasi.
- Joskus olen selittänyt ajoittaista vakavamielisyyttäni lapsuuden tapahtumilla, mutta tiedä sitten häntä.