- Nuo kaikki perusrakenteisiin jo vuosikymmenien aikana tehdyt rapauttamiset eivät meidän eliittiä kiinnosta. On huomattavasti helpompi luistella vaalikauden poliittinen "vastuu" nuolemalla eu:n sponsoroitavia, saksaa, ranskaa ja pysytellä ytimessä mukana rikastuttamismarkkinoilla joita etelä-euroopan ja pohjois- afrikan mafiat yhdessä luovat.
Perusrakenteiden, edes vähitellen tapahtuvaan korjaukseen, ei riitä, että on puolueen jäsenkirja ja - koulutus, siihen tarvitaan rehellisiä jonkinlaisen moraalin, omantunnon, oikeudenmukaisuuden ja ennenkaikkea ajattelykyvyn omaavia ihmisiä. Manipuloinniilla ( edes ilmastomanipuloinnilla) ei näitä suuria jo tehtyjä laiminlyöntejä korjata, sen nyt pitäisi jo olla ihan itsestään selvää. - Näillä manneloilla on kotoutus vielä vähän kesken.
- Hei, ruotsissa sitä on tapahtunut jo kauan, mutta eihän niistä kerrota, ei edes siellä kansankodissa saatika, että suomessa tällaisista seikoista tuotaisi minkäänlaista tieoa julkisuuteen.
- Eikö tuohon vitutukseen löydy mitään apua, esimerkiksi se, ettei tule näille sisvuille lainkaan. Perusta oma v....tuksesta vapaa keskusetlupalsata, jollei sitä ennestään ole.
- No jos nyt noin naivisti haluaa asiaa katsoa, suomalaisia ja ennenkaikkea suomalaisia persujahan voidaan syyllistää maailman tappiin.
Kaikki muu väestörahjähdys on vain rikkautta.
Se oma pieni kehä siinä ympärillä täytyy pitää tiivisti suljettuna, ettei sitä vain kukaan eikä mikään pääse murtamaan, ettei siitä vain pääse läpi mitään muuta ajatusta tai näkemystä kuin se oma, joka on lyöty lopullisesti lukkoon.
Siitähän voi tulla pää pipiksi, jos joutuu liian laajalti asioita ajattelemaan.
Suurin osa suomalaisista on jo aikoja sitten nähnyt ja jokapäiväisessä elämässään kokenut tämän globaalin poliittisen kehityksen suunnan ja tehnyt valintansa ei siinä hesarin näennäiset huolestumiset asiaa miksikään muuta. - No kuka sen viimekädessä suomessa maksaa, kollektiivisesti kaikki veronmaksajat, tottakai.
- Painettu sana hyökkää tällä nyt pahasti vihanlietsontaan kansanryhää vastaa.
Kohta rummut ja räikät raikaa ja syyttäjät laativat syytekirjelmiään, kunhan joku selvittää hesarin ohjeistukset selkokielellä vihreille anarkisteille. - Kieltääkö vihreiden karnevaliaate totaalisesti jo suomalaisten olemassa olon kokonaan, sillä suomalaiset ovat valitettavasti ilman tämän virallisen median ohjeistustakin ymmärtäneet, ettei tänne kannata lapsia tehdä pelkästään koko muun maailman elättäjiksi.
On liian raskas taakka sälytettäväksi tuleville sukupolville ja sinne minne tämä ohjeistuksen kärki olisi syytä kohdistaa , ei tällä vähäisen suomen, itseään päämediana pitävän sanoman, sanomisilla ole mitään vaikutusta.
Päinvastoin, loppuisi koko sanoman toimitus melko vilkkaasti, jos lähtisi tuota sanomaa levittämään väärille alueille - vai ovatko suomen nykypolitiikan mukaan juurikin niitä oikeita alueita. - Musta kuuluu suomessa kiellettyihin sanoihin, sillä eiköpä liene niin, että se on pelkästän näköharhaa.
- Ja kaikki puheet mistään terroristista toimista painetaan villaisella ja kuitataan yksittäistapauksina ja huhupuheina.
- Mediakartelli, joka toistaa samaa kaikkien medioiden yhteisesti hyväksymää mantraa.
- Tarkoitatko sitä pääskysenpesää päälaen ympärillä?
- Vihreillä anarkisteilla, kyllä ja varmasti kuuluva, sillä huuto ja kattilankannet pitävät siitä huolen , eikä se yksi ainoa ja ana samaa toistava mielipide pahemmin vaihtele, sanoma on yhtä tympeä, kaukana sivistyneen ihmisen käytöksestä.
Mutta opillisestihan täällä ollaankin kiipeämässä takaisin sinne puuhun, ei siellä niin sivistystä lie kaipaakaan. - Eikö ole ihanaa, että maassa on yksi oikein nimetty ryhmä, johon voi omat pettymyksensä ja katkeruutensa purkaa ilman, että siitä vihapuhepolpo syytteitä nostaa.
Tosin, tuon katkeruuden oikea hoitoyksikkö ei olekaan poliisi vaan mielenterveyspuolen ammattilainen, josko siitäkään on enää apua. - Ja ohisalo suomalaisille.
- Nimenomaan, sitä ei ole yritettykään tyrehdyttää vaan lyödään lisää bensaa liekkeihin.
Kuinka paljon siitä vastaanottavat mahtavatkaan netota, sillä lahjomatta ei tuota liikennettä enää olisi. lainkaan.
Mutta kun täällä on tiedossa jo vanhastaan maan tapa, niin kansalle ei asiasta hiiskuta enempää kuin siitäkään, kuinka suuren osan tuo liikennöinin tulos kansantaloudesta leikkaa, tiedetään vain se, että suomalaisiin, joiden tarpeita varten veroja maksetaan, käytetään tuotosta aina vain vähemmän.
Ihmiskaupan edut on priorisoitu suomalaisten edelle. - Päivänselvä asia on tähänkin saakka ollut, että pienemmästä tulosta maksetaan vähemmän veroa, millä tavalla se nyt sitten kenenkin ostovoimaan vaikuttaa, sillä kerran vuodessa tulevat veronpalautukset eivät kerro vielä yhtään mitään mistään ostovoiman kasvusta vain hetkellisestä kaupna nytkähtämisestä ennen vuoden vaihdetta ja nyttemmin ei edes sinä ajankohtaba.
Onpahan vain yksi tapa manipuloida.
Nämä napilla pelaamiset eivät tavallisen ihmisen elämään vaikuta yhtään mitään, kun pelkkä työpaikka ei niitä edellytyksiä yksinään tuo, siihen tarvitaan myöskin työnantaja jolla on palkanmaksuhalua ja niitä täällä meillä alkaa olla aika niukasti.
Ja kun niitä ei ole, on turha olettaa kovin suuria kasvulukuja mihinkään , muuhunkaan kasvuun, yksittäiset keinottelurikastujat eivät koko maan talouteen vaikuta mitenkään, puhumattaka jatkuvasta byrokratian kasvattamisesta - vaikuttaa vai oikeanlaisten jäsenkirjan haltijoiden elintasoon, täysin veronmaksajien piikkiin. - Missä sivistysvaltiossa on muutoinkaan samanlainen poliittiinen ajojahti vaaleilla valittuja puolueita ja sitä äänestäneitä vastaan kuin täällä.
Kaikki mistä ikinä voidaan syytöksiä keksiä, on yhden ja saman puolueen ja sen kannattajien syytä.
Periaatteesta syystä ja aiheuttajasta riippumatta sitä samaa puoluetta voidaan haukkua ja sille räkyttää kuin pahaiset jalkaansa nostelevat katupiskit.
Onko sivistysvaltion merkki, että julkinen haukkuminen ja panettelu kuluu juurikin sen lakiasäätävän elimen vakio- ja perustoimintaan?
Sentään joskus on tässäkin maassa perusasioihin ja ennenkaikkea sivistykseen kuuluneet käytöstavat, heitettiinkö ne DDR-peruskouluaatteen mukana kokonaan muinaismuistoihin tärkeämpien, kuten räkytystaitojen opiskelun tieltä. - Häkämiehen sanomiset ja moraali ovat kaupan ja kilpailutettu aina korkeimman tarjouksen tekevälle.
Sinänsä oksettavaa, sanoipa mitä tahansa, mutta kun ministerin pallilta hypätään "peilin" toiselle puolelle ja käännytään sitä tehtävää vastaan, mihin on itsensä "huudattanut", niin sanomisille ei kannata lotkauttaa edes korvaansa.
Tästä on tullut pysyvä ja kattava maan tapa, jollei kansa nyt pikkuhiljaa ala herätä koomastaan ja kääntyä tätä demokratiaa vastaan kaiken paskan nielemisen sijaan, niin tällaiset sairaan ahneet häkäpäät ajavat kansan lopulta vedelle ja leivälle ja niistäkin peritään vielä kattava hinta.
Ei näin pienellä kansalla ole loputtomiin varaa maksaa omistaan työnantajien yhä kasvavaa röyhkeyttä ja ylläpitoa, sairasta moraalittomuutta.
On perin outoa matematiikkaa, että kansa palkkaa työnantajille työntekijät ja siinä sivussa hakee samasta rahastosta oman toimeentulonsa, hakee jollei sitä jos sitä jonkin pykälän mukaan evätä.
Ja siihenhän kyllä pikaisesti pykälä löytyy, alkaen vaikkapa väärästä ihonväristä. - Ja siihen luetteloon ei kuulu mulkut eikä vaginat enempää kuin muutkaan kaupalliset maailmantalouden pyörittäjät kuten huorien tyrkyttäjät, sillä ihmiskauppahan alkaa kohta olla huumeiden ohella suurimpia toimialoja ja kasvua ei mikään estä, uusia kaupattavia syntyy joka hetki ja aina vain enemmän.
Tuntuu kuin nämä seksi/kalasteluviestit olisi tarkoituksella tänne syötettyjä, eihän tänne kukaan viisas kohta enää viitsi tulla edes vilkaisemaan ja niin voidaankin lopettaa koko areena.