Martti Ahtisaari ja Alpo Rusi ottivat asiaan jo kantaa. Meidän ei ole mitään syytä ymmärtää Venäjän Imperialistista Roistovaltiota joka on myös meille konkreettinen uhka. Sanovat Tiltut ja Jälkisuomettuneet mitä tahansa.
Siitä että vieras valta saneli ketkä saavat istua suvereenin valtion parlamentaarisen enemmistön tukea nauttivassa hallituksessa. Kekkosen kantti ei kestänyt tukea tätä hallitusta.
"Majuri" ja "Johtaja" oletteko kuukausi vai provikkapalkalla?
On pian enää muisto vain. Terveisin kuoliaaksi verotettu.
Kevät 1981 ja Kekkosen ja Väyrysen Koiviston hallituksen kampittamisyritys. Vittu hei.
Mitään kriittistä niistä ei saa sanoa ilman että asia otetaan Henkilökohtaisesti.
On aina käyttänyt Lännen "Hyödyllisiä Idiootteja" hyväkseen.
Maan kokonaisedun kannalta vahingollinen ajastaan jälkeenjäänyt Agraaripuolue tulee seuraavien vaalien kuihtumaan pienpuolueeksi ja katoamaan opposition piinapenkkiin. Sinipunahallitus tulee jälleen johdattamaan maan on…
Koska universalisten rahanjakomallien sijaan sosiaaliturva voidaan hoitaa residuaalisilla ja selektiivisillä malleilla.
Tuloeroja kasvattavaa ja markkinaliberaalia politiikkaa. Velaksi elävän hyvinvointivaltion aika on ohi.
Että tällä palstalla Kepulaiset käyttävät erittäin paljon suomen kieleen huonosti sopivaa passiivia "lietsotaan" ym. Kätevä keino levittää epämääräisiä älyttömyyksiä.
On Putinin ja Pahan Valtakunnan tilaustyötä.
Sitä että meitä kepulaisia pidetään aina vähän yksinkertaisina!
NATO on rauhanturvaorganisaatio joka antaa tarvittavan pelotteen Venäjälle rauhan turvaamiseksi. Tämä tulisi meidän täällä Suomessa tajuta myös. Venäjä kunnioittaa voimaa. Tämän tiesi jo Mannerheim. Nyt valtiojohto reip…
Panin merkille Ukrainalaiset mielenosoittajat Putinin vierailun aikana. Asia ei silloin kiinnostanut ketään. Nyt todellisuuteen myöhäisheränneitä minun ja Kapin lisäksi ilmaantuu jatkuvasti. Vielä odotetaan että Pystyki…
Sotarikoksien rankaisemiseen riittää kenttäoikeus. Turha haaskata länsimaiden varoja oikeudenkäynteihin.
Perintö on ristiriitainen. Kekkonen epäilemättä luovi taitavasti idän ja lännen välissä. Tuohon aikaan kuitenkin liittyy notkoselkäisyyttä, poliittisen moraalin rappeutumista sekä lipsuttelua joka kelillä. Näen että K.A…
Suomalaiset yritysjohtajat. Liian usein kyse on laiskasta ja osaamattomasta porukasta joka vinkuu erilaisia tukia sekä työmarkkinoiden joustamattomuudesta. Mikä on tietysti totta mutta se ei nyt kuulu tähän. Töitä pitää…
Keskustasta olisi 1990-luvulla tulla oikea liberaali yleispuolue mikäli Olli Rehhn olisi valittu puheenjohtajaksi. Valitettavasti "takametsien miehet" ovat ottaneet puolueessa vallan. Nykykeskusta on arvokonservatiivi t…
Että Asevelisosialistien suksissa oli aina seinäpito.