Kuten USA:n poliittista elämää vähänkin seuraavat voivat havaita, niin maa elää nyt murroksen aikaa monessa mielessä. Aborttiin puuttuminen on vain yksi esimerkki muutoksista. 14 osavaltiota on ilmoittanut, että he kiel…
Miksikö näin? Ei tarvitse olla tiedemies, että ymmärtää, mistä syystä USA:n koronatilanne on jälleen se, mikä se on varsinkin määrätyissä osavaltioissa, vaikka kahden koronarokotteen saaneita maassa on prosentuaalisesti…
Uskonnollisten rituaalien noudattaminen ja mielikuvitusjumalien miellyttämisen hinta: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806012200985677_u0.shtml
Koronavirus on levinnyt myös Korean niemimaalle. Tartuntoja esimerkiksi Etelä-Koreassa on raportoitu yli sata. Melkein puolet maan virustartunnoista jyllää yhteisössä, joka odottaa taivaaseen pääsyä tuomionpäivänä: "Läh…
Lahkoissa opetetaan, että evoluutio on saatanasta ja täyttä puppua ja että kreationismiin uskominen on ainoa oikea tie. Useimmat lahkojen jäsenet eivät kuitenkaan edes tiedä mitä evoluutio tarkoittaa, mutta ovat valmiit…
Raamattu ja jumalharhat sekoittavat ihmisen pään ja tekevät hänestä idiootin. "Raamattu kädessään uinut nainen oli tiedustellut naapuriltaan, voisiko hän antaa myös tämän tyttärille kasteen." https://www.iltalehti.fi/ul…
Yksi merkittävä syy Raamatun ristiriitaisuuksiin ja varsinkin Raamatun jumalakuvan ristiriitaisuuksiin on se, että nykyinen jumala on pitkän kehityksen tulos. Tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että Jahve oli alkuj…
Otan todellisesta elämästä todisteen otsikolle. 1. Uskonnottomalla todettiin eturauhassyöpä. Kun aloitettiin tarkemmat jatkotutkimukset, havaittiin, että syöpä oli kohtuullisen aggressiivinen, joskaan etäispesäkkeitä ei…
"Evankeliumin levitys on hyvässä myötätuulessa Brittein saarilla, eli uusin tutkimus kertoo seuraavaa: # http://natcen.ac.uk/news-media/press-releases/2017/september/british-social-attitudes-record-number-of-brits-with-…
Evoluutio saa yhä vain vankkaa todistetta ja vahvistusta todellisesta elämästä: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professori-varoittaa-superbakteereista-tulevat-tappamaan-enemman-kuin-syopa/5916098
Mitä hyvän lahkon jäsenen tulee tehdä tai olla tekemättä? Koivuniemen lahkon jäsenille asettamia erityisvaatimuksia: 1. Hyvä lahkon jäsen tekee yhteisönsä hyväksi ilmaista työtä maallikkona ja maksaa avokätisesti siitä,…
Uskovaisuus saa aikaan masennusta ja vakavia harhoja, koska lahkoissa maalataan synkkiä kuvia ja vaaditaan erilaisten sääntöjen ja oppien tiukkaa noudattamista. Tälläkin palstalla kirjoittelee muutama kiihkouskova funda…
Adventistipastori olisi 110% varmuudella laittanut kaapista löytämänsä rahat omaan taskuunsa ja lahkonsa hierarkiassa ylenemisen toivossa vielä teetättänyt lahjakirjan kaapin omistajan koko omaisuudesta. Se ei olisi adv…
Suomalaiset uskonharhaiset eivät kunnioita muiden vakaumusta, vaan menevät vastoin vieraan maan lakeja uhmakkaina kalastelemaan lahkolleen kannatusta ja maksavia jäseniä. Mielestäni heille voisi ihan hyvin langettaa eli…
Miten pidät mielen virkeänä ja elät pidempään? 1. Harrasta porukassa kortti- ja lautapelejä. Pelit ovat aivoille hyvää jumppaa. Peleissä on rutkasti sääntöjä ja niissä vaaditaan paljon huomiokykyä. 2. Musiikki harrastuk…
Tekoäly ja robotit tulevat korvaamaan ihmisen työn ja monilla teollisuuden aloilla robotit ovat jo nyt arkipäivää. Mm. urheilutuomarin, kellosepän, kutojan, verotarkastajan, tarjoilijan, myyjän, taksinkuljettajan, kiint…
Aivan kivenheiton päässä leiritilasta järjestetään festarit tänä viikonloppuna. Perunkahotellin pihassa on mahtava "John Smith" rock-festari. John Smith Rock äänestettiin vuonna 2018 Suomen parhaaksi festariksi Kaikki s…
Uskovaiset kovaan ääneen usein julistavat, että ihmisellä on vapaus valita ja se taivaan satujen sankari ja narsistinen diktaattori on antanut ihmiselle täyden vapauden tehdä valintoja. Kuinka moni on saanut valita sen,…
Tämän kysymyksen kuulee usein ja siihen on vain yksi helppo ja selkeä vastaus ja se vastaus on: "Lajin jatkuminen ja säilyminen". Elämän tarkoitus on siis pelkästään lajin jatkaminen ja sen säilyttäminen. Kakki elämässä…
Pienet ovat siis vauhdissa. 1346–1353 paiserutto (musta surma) tappoi Euroopassa arviolta n. 30 - 60% väestöstä. Paiseruton aiheutti rotan karvoissa elävä kirppu ja sen purema ihmiseen. Sääski tartuttaa yli 200 miljoona…