- Helsingin kaupungilla on ihan oma vappukulttuuri ja toimintatapa, jota on noudatettu jo ainakin 50 vuotta. Siinä missä normaalina viikonloppuna on kaupungilla liikkeellä 1 ihminen juhlatunnelmissa, on vappukarnevaalissa liikkeellä vähintään 100 ihmistä juhlatunnelmissa. Roskaantuminen on sen mukaista ja sitäkin enemmän, koska vapun viettoon kuuluvat ilmapallot, serpentiinit, naamarit, juominen ja syöminen ulkona jne. Ei siis voida lähteä siitä, että satakertaiseen roskaantumiseen vastattaisiin samalla siivoustyömäärällä kuin muulloinkin ja vain rangaistaisiin vapun viettäjiä. Tai tietysti voitaisiin, mutta se lopettaisi vapun viettämisen perinteen Helsingissä.
- Eiköhän Jussin tytär ole täysi-ikäinen ja vastuussa omista teoistaan. Vai pitäisikö Jussin vanhemmat kaivaa haudastaan ja laittaa häpeäpuuhun ohikulkijoiden syljeskeltäväksi Jussin poliittisen näkemyksen vuoksi?
- Olen samaa mieltä. Lopetetaan sosiaalituet, jonka jälkeen jokainen voi tehdä ihan mitä tykkää.
- Vähän niin kuin kaikki on rasismia ja samalla oikeastaan mikään ei ole.
- Jaahas, riittäisikö puolimiljoonaa euroa vuodessa per naama, vai laitetaan suoraaan pyöreä milli?
- Ota yhteyttä työsuojeluun taikka hae sairauslomaa. Valittaminen täällä ei vie ketään vastuuseen mistään.
- Tarkkaan ottaen viha on tunne, ei oppi, kohdistuipa se viha keheen taikka mihin tahansa. Tietysti jokin oppirakenne voi kannustaa vihaamaan jotakin, mutta siltikin oppirakennelma eroaa tunteesta. Ja tietysti voidaan sanoa, että naisviha on käsitteenä laajempi, kuin pelkästään naisiin kohdistunut vihan tunne. Mutta jos joku ihminen inhoaa kissoja, tai suorastaa vihaa niitä, onko silloin kyse opista taikka ismistä? Toki yhteisen vihan tunteen jakavat voivat mennä yhteen ja muotoilla vihan tunteensa vaikka minkälaisiksi opeiksi. Sen pohjalla oleva viha ei kuitenkaan ole mikään oppi, vain pelkkä tunne.
- Jep jep, kyllähän säiden herra lähtee videoiden editoijan toiveiden mukaan suunnittelemaan koko hemisfäärin sään.
- Velalla voi elää vain niin kauan, kun velkoja antaa lisää rahaa velaksi. Kun velanmaksukykyyn ei enää uskota, laitetaan rahahanat kiinni. Tai sitten pitää saada EU:lta tukipaketti, joita Suomikin on ollut useaan kertaan rahoittamassa, kun niitä Etelä-Eurooppaan on lähetetty. Sitä vain ei ole EU:ssa kohta rahaa tukipaketteihin, koska on sen verran töpeksitty energia-asioissa.
- Kannattaa viedä se korvausasiakin 11 vuoden käräjä-hovi-kko kierrokselle.
- Sairauslomaa voi hakea, jos siihen on henkisiä syitä. Perhevapaat ovat ihan eri tarkoituksiin.
- Ei tarvitse käydä montaakaan johtamiskurssia, kun ymmärtää ettei huutamalla ja räyhäämällä saa kenenkään vapaaehtoisesti työssä olevaa toimimaan tehokkaammin. Toki orjia ja muita pakkotoissä olevia voi uhkailla väkivallalla ja saada heidät toimimaan oman henkensä uhalla nopeammin, mutta siihenpä se sitten jääkin. Työntekijöitä ei yksinkertaisesti motivoida olemalla heille raivoissaan ihan varmuuden vuoksi. Paljon parempia keinoja ovat esimerkiksi saada työntekijät kilpailemaan tehokkuudessa toistensa kanssa, jolloin siitä olisi heille jotain hyötyäkin, ja esimerkiksi saada jokainen työntekijä tuntemaan vastuunsa työn tehokkuuden kehittämisessä. Eräs konsti työntekijöiden saamiseksi yhteisen asian taakse on, että toiseksi suurimmaksi päälliköksi palkataan täysi k-pää, joka ärsyttää kaikkia, jonka jälkeen suurin päällikkö voi kaikkien muiden työntekijöiden valitusten jälkeen osoittaa olevansa heidän puolellaan ja antaa palkkaamalleen k-pää pikkupomolle näyttävät potkut.
- Miten kansalaiset saadaan olemaan rikkomatta lakia? Toisaalta voidaan kysyä, kuinka kansalaiset saadaan noudattamaan lakia. Nämä eivät välttämättä ole sama asia. Lait voidaan ajatella ihmisen toiminnan viitekehyksenä, jolloin ne eivät ole pelkästään kieltämässä jotain toimintaa vaan sallimassa sen tietynlaisena eli ne ovat turvaamassa olemassa olevan käytännön. Kun ihminen elää normaalia elämää, normaalilla tavalla, hän ei riko lakia ja noudattaa sitä tietämättäänkin. Lait nousevat kansalaisten keskuudesta ohjaamaan ja turvaamaan kansalaisten toimintaa, joka yleisesti katsotaan hyväksyttäväksi.
Kun laki ei salli jotain toimintaa, mitä yksilö haluaisi tehdä. On yksilön silloin joko kiellettävä omat halunsa taikka toimittava niiden mukaan lain vastaisesti tai jopa rikoslain määrittelemällä tavalla rikollisesti.
Ihminen kieltäytyy toimimasta omien halujensa mukaan joko rangaistuksen pelon vuoksi tai moraalinsa vuoksi. Rangaistuksen pelko toimii rikoksien ehkäisyssä, mutta se toimii parhaiten suhteettoman ankarana. Esimerkkinä voisi olla kuolemantuomio omenavarkaudesta, jolloin ainoastaan mielipuoli riskeeraisi henkensä omenia varastamalla. Kiinnijäämisriski voisi olla hyvinkin pieni, mutta omaa henkeään ei mielellään laita panokseksi hyvilläkään todennäköisyyksillä, saati sitten kolikonheiton mahdollisuuksilla.
Oletettavasti vähiten rikoksia on sellaisissa yhteisöissä, joissa lait ja sekä yhteisön moraali että yksilöiden henkilökohtainen moraali vastaavat toisiaan. Moraalilla tarkoitetaan tässä yhteydessä arvomaailmaa. Tämä tarkoittaa, että yhteisön säännöt on kirjoitettu siten, että ne kuvaavat yhtenevästi yksilöiden haluja sekä hyväksyttäviä keinoja halujen toteuttamiseen.
Voidaan siis ajatella, että kaiken rikollisuuden torjunnassa ovat tärkeimpiä yleinen ja henkilökohtainen moraali. Mistä se moraali sitten tulee? Lähtökohtaisesti moraali ja arvot saadaan kasvatuksen kautta. Kasvattajina ovat vanhempien lisäksi myös yhteiskunta opettajineen, esikuvineen, roolihahmoineen jne. Auktoriteetit ovat tärkeitä, sillä auktoriteettien vaikutuksesta kasvava yksilö oppii ymmärtämään oman asemansa ja hyväksyttävät toimintatavat. Moraalin oppimisessa häpeän tunne on erityisen tärkeä, sillä joka ei toimi yhteisön sääntöjen ja tapojen mukaan, olipa kyse kahvipöytätavoista taikka yhteiskunnan sääntöjen mukaan elämisestä, on seuraamuksena välitön häpeä. Mikäli yksilö ei opi häpeämään omia vääriä tekojaan, ohjaa häntä vain rangaistuksen pelko kiinnijäämisen seuraamuksena. Mikäli riski kiinnijäämisestä on pieni ja rangaistuskin vähäinen, on teko käytännössä sallittu, jos oma moraali ei sitä estä.
Vakavampien rikosten kohdalla moraaliton yksilö tiedostaa kiinnijäämisen sekä rangaistuksen riskin ja hän vertaa sitä rikoksesta saatavaan hyötyyn. Jos hyöty on riskin arvoinen, ei teon tekemiselle ole estettä. Luonnollisesti päihtymys alentaa oman käytöksen arvostelukykyä, ja useimmat vakavat väkivaltarikokset tehdään päihtyneenä.
Yhteenvetona kysymme, kuinka saadaan raiskaaminen loppumaan ja vastataan tähän kysymykseen.
Rangaistuksen pelko saattaa estää ainakin suurimman osan raiskauksista, mutta ainoastaan, jos rangaistus tuomitusta teosta on kohtuuttoman ankara. Nyt ei puhuta vankeustuomiosta, eikä edes kuolemantuomiosta, vaan pitäisi mennä keskiaikaisiin ankarimpiin rangaistuksiin, kuten julkinen suolestus ja niin raajojen kuin muidenkin ulokkeiden irti hakkaaminen.
Toinen vaihtoehto on moraalinen kasvatus vahvoilla auktoriteeteilla yhdistettynä kohtuulliseen ankaraan vankeusrangaistukseen.
Ihmiset pitää siis joko kasvattaa kunnioittamaan toisiaan ja sellaisia arvoja, ettei ketään maata väkisin, taikka sitten sellaisesta teosta pitää määrätä suhteettoman ankara rangaistus. - Osaajapula on omalla tavallaan mielenkiintoinen konsepti. Ensin perustetaan yritys jonkin hypetyksen varaan ja sitten todetaan, että yrityksellä olisi hurjaa kasvupotentiaalia syöpälääkkeiden kehittämisen, halpojen lentävien autojen valmistuksen, kvanttitietokoneiden, ja kyborgitekniikan markkinoilla, mutta ikävä kyllä yrityksessä kukaan ei tiedä näistä aloista mitään.
- Voinhan minä toki ottaa kantaa työttömyyteen yhteiskunnallisena työmarkkinoiden ilmiönäkin. Työmarkkinat ovat yksi yhteiskunnan monista markkinoista, joissa sielläkin kysyntä ja tarjonta määräävät hinnan. Jos keinotekoisesti säännöstellään hintaa, vaikuttaa se ilman muuta joko kysyntään taikka tarjontaan.
Kuulemme jatkuvasti, että Suomessa on jatkuva työvoimapula, vaikka työttömyystilastot kertovat, ettei ainakaan työvoimapotentiaalista ole pulaa. Jostain syystä kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa Suomen työmarkkinoilla. Voidaan kysyä, kenen syy se on, etteivät ne kohtaa? Onko yrityksen syy, että se ei löydä markkinoilta työntekijää sellaisella osaamistasolla ja hinnalla kuin sen olisi järkevää siitä maksaa? Onko se hallituksen syy, ettei työvoima kouluta itseään? Onko se ammattiliittojen syy, ettei työvoiman hinta ja kysyntä sillä hinnalla kohtaa?
Kun mukaan otetaan kaiken tukemiseen tottunut työvoima, jolloin tuetaan työssä käymistä, tuetaan työttömyyttä, tuetaan opiskelua, tuetaan vapaita jne kaikkea mahdollista, hämärtyy yksilön käsitys omasta vastuustaan etsiä itselleen paras keino kouluttautua sellaisiin taitoihin, että löytää itselleen työn ja toimeentulon.
Mitä tulee edellä kysyttyjen vastuiden perään, voisi vastaus olla, että yrityksien kannattaa jossain vaiheessa satsata työntekijöiden pitkäaikaiseenkin perehdyttämiseen ja kouluttamiseen, jotta saisivat tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa. Samoin voidaan sanoa hallituksen vastuusta järjestää oikeaa ja laadukasta koulutusta työvoiman osaamistason korottamiseksi. Tämä voidaan tehdä monin tavoin, oppisopimusjärjestelmää tukemalla, mutta ennen kaikkea se tehdään ammattikoulutuksen järjestämiseksi tavalla, että ammattiin sen kautta myös opitaan.
Mitä ammattiliittoihin työmarkkinoiden osapuolena tulee, ovat ne paikallaan auttamassa paikallista järjestäytymistä, mikä on sekä työnantajan että työntekijöiden etu. Sen sijaan valtakunnallisilla keskusjärjestöillä on ainoastaan haitallinen ja jäykistävä vaikutus työmarkkinohin, joiden tulisi olla kuhunkin markkinatilanteeseen joustavasti suhtautuvia. Luonnollisestikaan nämä järjestöt eivät itse ymmärrä omaa hankaluuttaan, sillä hehän toimivat työntekijöiden etujen ajajina, joskin se työntekijöiden joukko kutistuu koko ajan juuri järjestöjen toiminnasta johtuen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Suomen työmarkkinoissa on korjaamisen varaa, mutta se ei poista yksilön vastuuta omasta asemastaan markkinoilla kysyttynä hyödykkeenä. - Ahaa, mutta kyse ei ole katujengistä. Ainoastaan nuorista, joilla on yhteisiä urbaaneja harrastuksia, keinoja ja päämääriä niin liikunnan kuin tulonhankkimiskeinojenkin osalta, jolloin lain kirjaimen noudattamisesta saatetaan kansainvälismuodikkaasti joustaa.
- IPCC:n raporttia muokkaavia tutkijoita on noin 800. Heistä 46 ei usko enää ihan kaikkea ilmastohysteriaa. Maailman tiedemiehistä 3 %:a on samaa mieltä näiden 46 kanssa (eli 97% on hömpässä täysillä mukana). Koska 46 tiedemiestä 800:n joukosta noin 6%:a, voimme huomata, että IPCC:n tutkijat ovat tuplasti kriittisempia ilmastohömppää kohtaan kuin maailman tiedemiehet yleensä.
- Ainakin minä pysyn aiheessa.
- Ne puoli miljoonaa työtöntä eivät ole pitkäaikaistyöttömiä. Ihmiset siirtyvät työpaikkojen välillä ollen välillä työttöminä. Jotkut työllistyvät työttömiksi jäätyään nopeasti, joillakin siihen menee aikaa enemmän, mutta kuitenkin työllistyvät. Työttömyysajat työllisyysjaksojen välillä saattavat joskus venähtää, mutta harvemmin siinä vuosia menee. On luonnollista, että ikääntyminen haittaa merkittävästi työllistymistä, josta syystä pitkäaikaistyöttömyys on hyväksyttävämpää eläkeiän lähellä kuin mitä se on työikäisyyden alkuvuosina.
On siis huomattavan haitallista sekä yksilölle että yhteiskunnalle, jos elämäntapatyöttömyydesta tehdään tai edes yritetään tehdä jotain hyväksyttävää tapaa suunnitella oma tulevaisuutensa. Toki yhteiskunta voi lähteä rakentumaan suuntaan, että kansalaisen tärkein velvollisuus on keksiä jotain ajankulua elämänsä ajaksi, koska työtä ei yksinkertaisesti ole, eikä kukaan halua sellaista edes saada aikaiseksi. Tällaista yhteiskuntamallia voitaisiin kutsua eläkkeelle syntymisen malliksi. Siinä on tietysti omat hyvät puolensa, mutta sen ongelma on rahoitus. Eläminen maksaa, ja jonkun se pitää maksaa. - Mielenkiintoista, että jonkun mielestä Työttömyyspalstan keskustelussa painopisteenä ovat nimimerkit eikä työttömyys.