- Olisihan niitä voinut sattua vaikka mitä. Läheltä piti tilanteita kolarista ja salaman iskusta junan alle jäämiseen ja hukkumiseen, mutta oikeasti tapahtuneista ja mieleen jääneistä pahin lienee lyöminen itseäni lekalla päähän.
Hyppäsin ojan yli leka olkapäällä, liukastuin ja kaaduin ojaan, jolloin leka kolahti päähäni kunnolla. Eipä siitä mitään pysyvää jälkeä tullut.
Nykyään olen turvallisesti toimistotyössä. - Itse en aikoinaan saanut siivousalan töitä, vaikka olin niitä nuorempana tehnyt. Olin ollut muutaman vuoden muissa töissä ja jäänyt siitä työttömäksi. Puhelintyöhaastattelussa minulta kysyttiin, milloin olen viimeksi tehnyt sisätyötä, ja kun kerroin siitä olevan muutama vuosi, ei hakemukseni enää edennyt. Kenties siihen aikaan siivoojista ei ollut pulaa.
- Jokainen varmasti ymmärtää, että tukien hakija ei välttämättä ole oikeutettu saamaan hakemaansa tukea, vaikka se hänelle myönnettäisiinkiin. Myöhemmin voi ilmetä seikkoja, joiden perusteella todetaan tuen maksamispäätöksen olleen aiheeton, jolloin tuki saatetaan periä takaisin. Se, että tuki on jossain vaiheessa myönnetty aiheettomasti, tai tuki muuttuu ajan myötä sellaiseksi, ei oikeuta tuen saamiseen.
- Minä näkisin tuottavan työn yrityksen toimintojen kannalta. Yritys tuottaa jotain, mistä se saa tuloa. Henkilöt, jotka työskentelevät tuotannossa, tekevät yritykselle tuottavaa työtä. Riippuu siis yrityksestä, mikä työ on tuottavaa. Jos yritys valmistaa nauloja ja myy niitä, on yrityksen kannalta tuottavaa työtä naulojen valmistus ja niiden myynti. Kaikki muu työ yrityksessä on toissijaista, vaikka se olisikin elintärkeää varsinaiselle tuotannolle.
Naulojen valmistajayrityksessä tehtävä siivous ei ole tuottavaa työtä, mutta se on sitä siivousyritykselle. Siivousyrityksessä tuottavaa työtä on nimen omaan siivoaminen asiakaskohteissa, josta siivousyritys saa tulonsa. Yksityisissä terveyspalveluissa hoitotyö on osa tuottavasta työstä, koska yritys tuottaa terveyspalveluja ja saa siitä tulonsa.
Sen sijaan julkisen sektorin palveluksessa olevat eivät oikeastaan tuota rahaa eikä se ole julkisen sektorin tarkoituskaan. Sen vuoksi julkinen sektori palvelee, ei tuota. - Minkä sille voi, ettei kukaan halua asua Hennassa.
- Migri saa rahaa valtiolta, jolla se kustantaa asumisen ja palvelijat ulkomaalaisille. Yhtä hyvin ne rahat voitaisiin käyttää minun ja muiden suomalaisten asuttamiseen palatsiin ja palvelijoiden palkkaamiseen meille.
- Jos se oli lokki, mutta läheltä nähtynä.
- Mitähän mahdat televisiomainoksessasi mainostaa? Seuralaispalvelua?
- Jokainen voi valita ihan itse, miten tasonsa määrittää. Pakkoko sitä on käyttää asteikkoa, missä ei pärjää.
- Yhtä hyvin ja samoilla perusteilla voisit kutsua itseäsi ylemmän tason mieheksi.
- Tunnetyötä vastaavia termejä voisivat olla vaikka tunne, tunteellisuus ja tunteiden hallinta.
- Postimerkki p*rs**s**n.
- Jos työnantaja on mulkvisti, aina voi etsiä toista työtä. Sitä varten ei tarvitse olla työtön. Työssä olevakin voi etsiä työpaikkaa.
- Yhtä hyvin minä voisin kävellä sinun kotiisi taikka köyttää itseni oveesi kiinni ja vaatia, että työllistät minut reilua palkkaa vastaan. Minullahan on oikeus työhön, ja sinulla kaiketi on velvollisuus työllistää minut?
- Julkisella sektorilla sääntöjen pitäisi olla selvät. Hakijoista pätevin valitaan, ja jos hakijat ovat kaikki yhtä päteviä, tehdään valinta naisen suosimisperiaatteella. (Väärät) valintapäätökset pitää riitauttaa tuomioistuimessa, eikä tuomio tule olemaan, että joku muu palkataan. Loukatut vain saavat korvauksen loukkauksesta.
- Ei ole mitään syytä kannustaa ihmisiä olemaan tyhmempiä kuin koneet.
- Eiköhän tuota seurantaa tehdä jo verottajan/kelan toimesta ja on tehtyne jo pitkään. Pimeän työn tekemistä ei tietenkään voida seurata verottajan tiedoista ja niin pimeän työn teettäjän kuin tekijänkin on voinut ilmiantaa verottajalle vaikka miten kauan aikaa.
- Miten niin aiheetta? Eikö Tokmannissa ole ikinä kassan ohitse juoksijoita? Jos haluat olla kyseisen yrityksen asiakkaana, on ohijuoksijoiden torjunta sinunkin etusi. Muussa tapauksessa voi olla aihetta asioida jossakin muualla.
- Sinänsä mielenkiintoinen ajatus, että "työnantaja" ei palkkaa ketään, vaan odottaa ainoastaan, että "työntekijä" tuo hänelle 20 000 e, mitkä on hankittu tavalla taikka toisella, jonka jälkeen "työnantaja" suorittaa "työntekijälle" 5 000 e "provisiona".
- Avioliiton tarkoitus ei ole koskaan ollut seksin saaminen sellaisenaan, vaan siitä huolehtiminen, mitä seksistä seuraa.