Hiihtokilpailuihin pyritään luomaan yleisölle mielenkiintoisia matkoja. Nyt seuraavaksi onkin saatava yleisurheilun tapaan 100 metrin hiihto osaksi hiihdon MM-kisoja. Tiedä vaikka tämän matkan nämä Jauhojärvet ja Niskas…
Höperöinti mennyt pitkälle Kainuun Sanomissa. Aina kun joku yritys siirtää toimintansa toisaalta Kajaanista Renforssin rantaan,niin lehti uutisoi sen isona tapahtumana. Näin vaikka uusia työpaikkoja ei tulisi yhtään.
Pelkästään hyvä kun näiden puhelinmyyjien ehtoja on tiukennettu. Todella ärsyttävää, kun aina rimpauttelivat soittaa "todella hyvistä" tarjouksista aina vähän päästä. Varmaan moni vanhempi ihminen tuli tilanneeksi heilt…
Aamulehti: "Yksi kiusallinen tarina koski samassa koulussa ollutta sokeaa poikaa. Luokkakaverin mukaan lukion aloittaneella Stubbilla oli tapana naljailla pojalle pahastikin. Hän muisti Stubbin kerran kiusoitelleen poik…
Taitaa edustaa sitä kokoomuksen sekoomus puolta ?
St1:n etanolintuotanto päättyy Kajaanissa. Pari vuotta taisi tämä kokeilu kestää ja nyt laitosta jo puretaan.
Katainen ja Sipilä keskustelivat yhteiskunnallisista asioista. Kesken keskustelun Sipilä sanoi Kataiselle, minä käyn paskalla. Tähän Katainen sanoi Sipilälle, minun auto käy bensalla.
Nakertaja-Hetteenmäki kyläyhdistys jatkamaan Talvivaaran toimintaa. Kun palkat tulee täysin valtiolta, niin silloin kaivoksen kannattavuus paranisi. Lisäksi nykyisen 600 työntekijän määrä täytyisi tuplata 1200 henkilöön…
Tänään se oli The Nation. Yhdysvaltalainen politiikkaa ja kulttuuria käsittelevä viikkolehti, jota pidetään Yhdysvaltojen poliittisen vasemmiston lippulaivana.
Yle ja sanomalehdet tarjoavat vaalikoneita vaaleihin. Kovin heppoisilta näyttää nuo kysymykset mitä niihin on laadittu.
Maahanmuuttajien osuus Helsingin toimeentulomenoista on 27 prosenttia, vaikka maahanmuuttajien osuus väestöstä on noin kahdeksan prosenttia. Mikä lienee osuus Kajaanissa ?
Ensi viikon perjantaina luotikuja täyttyy mukuttajista.
Varsinaista sekoilua ollut tämä hiihtourheilun dobing sotkujen selvittäminen. Karpaaseillekkin harmaalla vyöhykkeelä liikkuminen on tuonut monta murhetta. Nykyiset nuoret ovatkin viisaampia ja eivät lähde enää niin suur…
Mukavaa kun kajaanilainen naisurheilukin menestyy. Yleisestikin media uutisoi paljon enemmän miesurheilua kuin naisten vastaavaa. Mukava olisi katsoa televisiosta enemmän naisurheilua.
Lehtomäki vieraili Kainuussa kepun eurovaaliehdokkaan Elsi Kataisen kanssa. Käviköhän Paula Lehtomäki vierailemassa Talvivaarassa tutustumassa tilanteeseen ja kyselemässä miten äitinsä, veljensä ja lastensa osakekurssi …
Nukkuneeko Pekka Perä ensi yön hyvin ? Onko huomenna tiistaina Talvivaaran historiassa se päivä jolloin lopulliset sulkemiseen liittyvät päätökset tehdään ? Ainakin rahoitusta Talvivaara on etsinyt jo viime vuoden marra…
Teuvo Hatva kannatti potkujen antamista Katri Kulmunille ja Annika Saarikon valintaa keskustan puheenjohtajaksi. Ei ole Saarikko saanut keskustan kannatusta nostettua yhtään Kulmunin aikaisista lukemista. Hatva taisi us…
Hankkeeseen investoivan tahon hakeminen on edelleen vaiheessa.
IS uutisoi: Kirjan mukaan Väyrynen käyttäytyi humalassa usein törkeästi ja saattoi joskus aiheuttaa kiusallisia hetkiä ulkomaillakin. Presidentti Mauno Koiviston valtiovierailulla Japanissa 1986 matkaohjelmaan kuului ko…
Kovasti puhuttaa tämä Talvivaaran idea rakentaa purkuputki Nuasjärveen. Jotkut lestadiolaisen Juha Sipilän joukkoihin kuuluvat kepulaiset vielä uskovat Talvivaaran joskus olevan kannattavakin kaivos ja ovat tämän purkup…