Ei taida tulla tästä Talvivaarasta toimivaa ja kannattavaa yhtiötä. Lieneekö enää sijoittajillakaan uskoa yrityksen mahdollisuuksiin ?
Erilaisia virheitä ja kuviteltuja tilanteita kirjassa niin paljon ettei kyseistä kirjaa taida monikaan lukea.
EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja virolainen Kaja Kallas matkasi Amerikkaan tavatakseen Amerikan ulkomisterin Marco Rubion. Sattuikin käymään niin ettei Rubion kalenterista löytynyt aikaa tavata Kallasta. Ei ole kovin …
Nimittäin kaupungin säästöjen osalta ja kulttuurin lippujen korottamisesta.
eli oli Stubbin kannattajien joukossa.
ja ylemäiseen tapaan saadaan taas komiikkaa koko keskustelusta.
Eero Suutarilla on mahdoton tehtävä edessään selostaa kainuulaisille äänestäjille tänä keväänä kantaansa homoliittoihin. Näinköhän Eero jää yhden kauden eduskunnassa olleeksi edustajaksi ?
Talvivaaran pitkäaikainen kumppani, belgialainen Nyrstar ilmoitti perjantaina, ettei se rahoita Talvivaaraa enempää kuin aiemmin julkisuudessa on tullut esille. Talousmedia spekuloi Suomessa viime viikolla, että Nyrstar…
Kajaanin kaupungin liikennesuunnittelija voisi ajaa Sotkamontien läpi ja tutkia sen jälkeen onko liikennevalojen ajoitukselle mitään tehtävissä. Nyt siellä täytyy pysähtyä jokaiseen liikennevaloon ja liikenteen sujuvuud…
Näinköhän Ferrarilla Räikkösen selittelyjä koko kauden ajan kuuntelevat vai onko pikku hiljaa alettava auton kulkemaan ?
Valituksista huolimatta hanke toteutuu. Nämä valittajat ovat saaneet lykättyä Kajaanissa monta hanketta. Näiden valitusten käsittelyajat tulisikin saada lyhyemmiksi ettei ne kohtuuttomasti rajoita kaupungin kehittämistä.
Tuleeko Rivelle nyt lähtö tehtävästään vai onko pelaajamateriaali Suomella niin heikko ettei tuon parempaan tulokseen mikään valmentaja?
Veturimiehet ovat päässeet vielä muutama vuosi sitten eläkkeelle 55 vuotiaina. Mitä meinaa tehdä SDP:n kansanedustaja Raimo "yöjuna" Piirainen sille, että myös veturimiesten eläkeikä saadaan 63 vuoteen ?
Kepu Sipilöineen vinkuu ettei kuntien yhdistämisestä tule ollenkaan säästöjä. Ainakin Kouvolassa pystyvät vähentämään 600 henkeä ja säästämään näin 20 miljoonaa euroa. Vähentäminen onnistuu nyt kun 5-vuoden irtisanomisa…
Suomen muuttotappiosta kertovalla kartalla. Vuosina 2009-2013 Kajaanin muuttotappio 1500 henkeä. Oli Suomen muuttotappiollisin kunta suhteutettuna väkilukuun. Kainuun Sanomien toimittajaksi itseään kuvittelevat henkilöt…
jo alkanut. Vaihdos tapahtuu kesällä 2018 Sotkamossa pidettävässä puoluekokouksessa?
kun käynnistyy ajankohtaisen kakkosen susi-ilta. Tohloppilaiseen tapaan studioon raahataan suuri joukko ihmisiä jotka sitten ylen käsikirjoituksen mukaan näyttelevät osansa.
Uudeksi nimeksi on vaihdettava Sipilä Sanomat. Sen verran jokaisessa lehdessä on nykyään Sipilän kehumista. Nykyisen lehden kannessa lukee: "Kainuulaisten äänenkannattaja, niin paperilla kuin verkossa." Se tulee vaihtaa…
Tästä voitaisiin Kajaanissa kokonaan luopua ja laittaa tilalle kiekkopysäköinti. Saatavat tulot mittaripysäköinnistä on varmasti kaupungille sen verran vähäiset, että sillä ei edes maksella näiden pysäköinninvalvojien p…
Nyt lestadiolainen Sipilä on junaillut Lehtomäen Solidiumin hallitukseen. Näin Lehtomäki Talvivaara tuntemuksellaan ja taidoillaan osaa sijoittaa valtion omistukset viisaasti tai sitten ei. Lehtomäen lapsethan osasivat …