löytää rahoitus. Toki Talvivaaran tietäen aikataulut venyvät ja paukkuvat. Syyskuun lopun lähestyessä aikaa jatketaan vuoden loppuun.
Zelenskillä ei ole enää Trumpin tukea.
Tyhjänpäiväistä jorinaa asioiden ympärillä näyttää olevan näissä kinkereissä. Nyt kun säästöjä haetaan joka suunnasta, niin tässä olisi yksi kohde jonka voisi lopettaa kokonaan.
Taitaa olla hiljaista venäläisten matkailijoiden suhteen tämän joulun aikaan. Näinköhän on hinnoiteltu palvelut liian kalliiksi venäläisille matkailijoille?
Nyt on hyvä häneltä kysyä pieleen menneestä taksiuudistuksesta. Tämä uudistushan oli Sipilän Ja Bernerin junailema.
Mikä on lestadiolaisen Sipilän kanta naispappeuteen ? Lisäksi Sipilä ei ole vieläkään kertonut kantaansa homoliittoihin. Onko se kyllä vai ei ? Tämmöinen mieskö tämä Sipilä on,että hänestä ei ole miestä tiukemmassa paik…
Kuka ei kuulu joukkoon ? Anneli, Jukka vai Jens ?
Mitähän pehmeitä puhuu tällä kertaa?
Heikolta näyttää suomalaisten otteet kyseisissä kisoissa. Maikkarin ansiosta myös kisojen toteutus ontuu.
Nyt ovat todenneet Vimpelinlaakson paremmaksi paikaksi pelata. Aikoinaan jalkapalloilijoiden piti sieltä päästä pois, kun kenttäkin oli niin kaukana katsomosta ja ihmiset eivät muutenkaan tulleet sinne pelejä katsomaan.…
Onko lentoliikenne Kajaaniin nyt vaarassa loppua, kun Flyben lennot loppuvat Suomessa ? Finnairilla ei ilmeisestikään tämmöistä pienempää kalustoa löydy jolla Flybe on Kajaaniin lentänyt.
Varsinkin vanhempien ihmisten kannattaa olla varuillaan näiden ovelta ovelle kiertelevien mamu-kaupustelijoiden suhteen. Ei tiedä mitä taka-ajatuksia näillä kaupustelijoilla on.
50 kilometrin hiihto on ohjelmassa. Nyt on Annella näytönpaikka hiihtää hyvä sijoitus.
Nyt kaikki örveltämään suopotkupallon mm-kilpailuihin kovassa kännissä.
Sellaisen vaikutelman sai Ylen A-studio ohjelman Arhinmäki haastattelusta. Toimittaja ei antanut Arhinmäelle mahdollisuutta vastata kun puhui koko ajan päälle. Jos taas samalle toimittajalle sattuu haastateltavaksi koko…
Kurvinenkin vetäytyi pois tästä vaalista. Valinta tehdään siis Kanki-Kaikkosen ja Tuomas Kettusen välillä. Valitsevat siis tämän Kanki-Kaikkosen ja pelkää teatteria järjestää aiheesta äänestys.
Kajaanin kaupunki aloittanut aurauskeppien asentamisen. Vanhaan tapaan ennen lumia aurauskepit on nakeltu pois paikoiltaan taajamassa.
Jatkossa Kajaanin uudeksi nähtävyydeksi on muodostumassa keskustassa olevat tyhjät liiketilat. Nyt Erätukkukin päätti muuttaa sellaiseen paikaan jonka läheltä asiakkaat löytävät autolleen parkkipaikan(citymarketin alake…
Millä etanapalvelimella kyseiset sivut ovat ? Latautuvat huomattavasti muita nettisivuja hitaammin.
Eivät sitten tänä talvena rientäneet lumitöihin.