aitoIainen

Terkut Repelle ja Pe.kulle 😊
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia9 aloitusta · 993 kommenttia
- Eihän mitään homofobiaa ole edes olemassa 😺
- Et vastannut siihen mitä kysyin 😹 arvaa oliko yllätys❓
- Voitko todistaa Trumpin yllyttäneen väkivaltaan 😺❓
- Aivan ja ehjä ja onnellinen normaali perhe on kasvattamisen arvoinen asia 😺
Eihän kouluissa enää opeteta sellaista ollenkaan. - Otetaan nyt ihan selvä juttu. Sukuelimet. Miten kaksi samanlaista sukuelinta olisi tarkoitettu yhdyntään🙀❓
- Kerro nyt sitten miten selvästi joku on homo 😹
- Et ole lukenut SETAN kannanottoja ollenkaan ❓
- En minä heissä roiku mutta sinä yrität tehdä minustakin heitä, miksi 😺❓
- Mitä olen väittänyt ja sinä kumonnut 🙀❓
- Ihan sitä samaa tekemistä kuten muillakin järjestöillä 😺 kertoa omista arvoistaan.
Ihan samalla luvalla kuin muutkin. - Homous on aina ollut ja on biologian vastaista. Katsot kun miehen ja naisen sukuelimet sopivat yhteen mutta ei kahden miehen tai kahden naisten 😺 ei siinä uskontoa tarvita.
- Mikset sinä itse ota 😼❓
- Miksi sinusta olisi niin tärkeää saada minusta homo 😹❓
- Laita edes pari esimerkkiä näistä 😺
- Aivan, Patmos on kivi paholaisen ja kaltaistesi kengässä 😺
- Kyllä sinä solvaat väittämällä asioita joista et edes viitsi ottaa selvää koska olet päättänyt jo tuomita Aa:n kaikessa 😺
- Jos sinä et pidä heidän arvossa heidän ajamansa asiaa, niin se on sinun asiasi. Älä kuitenkaan ala heitä solvata hyvästä ja normaalista asiasta ja sen ajamisesta 😺
- Hompilu on biologia, terveen järjen ja teologian vastaista 😺
- Ei ne osaa sanoa 😹😹😹
- Mutta kun se ei vittuile kuin uskoville 😹