Hyvinvointialueella on vireillä massiivinen siirtosuunnitelma, jossa työntekijät siirtyy uudelle työnantajalle – "Henkilöstö pitäisi pystyä pitämään muutoksessa ajan tasalla" Lähtökohta o…
Marinin hallituksen tie on kivinen, se nyt alkaa tulla esille selvemmin, tuskin lumia näkee ? Kuten perustuslakivaliokunnan demari puheenjohtaja sanoi että ovat Marinin kanssa vasemmistodemareita. Ei nyt ole vasenlaidan…
Alkaneen vuosikymmenen aikana julkisen talouden vuosittaista alijäämään on nykyisillä luvuilla supistettava viidellä miljardilla eurolla, siitä noin puolet on hoidettava työllisyyden parantamisella. Jos tarkoitus on kää…
Pöljää rahojemme jakamista diktaattorien vallan jatkumiseen. Yksityissuihkarit kehitysmaiden johtajilla, tai omat F35, joilla maanpuolustus hoituu, maa pysyy itsenäisenä. Kehitysapu kun valuu kohdemaiden johtajien käytt…
Se on ihan toista kuin betonilähiössä asuminen, olla maalla keskustalaisin ajatuksin, siinä tulee kyläyhteisö, jossa toinen toistaan autetaan, jokainen osaamiskentällään, vähän siitä sivussakin. 1 Uskalla testata. Unelm…
Urheilusta vastaava ministeri Annika Saarikko toivoo Jokereilta harkintaa: "Suomessa on pitkä perinne siitä, että voimme luottaa seuroihin" Urheilusta vastaava ministeri Annika Saarikko toivoo Jokerien seurajohdon harki…
Sotaisat sivarit esiintyvät ulko- ja turvallisuuspolitiikan suurimpina asiantuntijoina. . Samaan aikaan kun kalliiden sähköautojen hankintaa varakkaille tuetaan, bensan ja sähkön hintaa ei voi muka kompensoida. Tietenki…
Suomen markan – ”oman” valuutan – mukana kaatui 1990-luvulla koko vanha idänkauppaan perustunut suljettu taloutemme. Sen perään on turha haikailla. Kannattaa muistaa, että euron uskottavuuden nakertaminen pelaa tänä päi…
Puoluekokous ”hajautetaan” koronapelkojen vuoksi. Huoli koronasta aiheutti poikkeusratkaisun keskustan puoluekokoukseen. Keskustan puoluehallitus on päättänyt jäsenistön koronahuolten takia, että syyskuun puoluekokous j…
Ja sikäli ettei yllätys ole hallituksen osaamattomuus, nyt ei auta jahkailla, että päästäisiin kokonaviruksesta mahdollisimman pienin vaurioin. Vihreäministeri hokee turpeesta, joka ei liity mitenkään hallituksen nykyai…
Mitä sanoo keskustapalstan persut tällaiseen ajatukseen. Olisiko mies paikalla ? Kun täälllä meuhkaatte noin, niin miltä tuntuisi tallainen oma malli. Ja yleensä mitä mieltä miehestä, jota mestariksi sanotte -sivarina o…
Presidentin puhe kuin keskustan kalenterista: Tuomas Gerdt siunattiin Lauritsalan kirkossa yksityistilaisuudessa. Siunaamisen jälkeen Gerdtin arkku kuljetettiin hautajaissaattueessa noin neljän kilometrin päässä olevall…
Nähnyt niin monia keskustalaisia arvoja elämässäni, jotka yksiselitteisesti on työelämän jatkaminen hyvinkin pitkään esim. koneurakoitsijata, joilla keskustalasiet juuret. Myös maata viljellään pitkään, jos vaikka ollut…
Vihreät nyt ujuttamassa KRP johtoon oman edustajansa, vastoin ammattilaisia. Vastaanottokeskuksen johtajaansa. Keskusrikospoliisin (KRP) johtajan valinnassa ole aihetta, syytä eikä mahdollisuuksia turhaan politikointiin…
Keskustan puoluekokous kohta perään. Saattaa käydä että tulee "lemput" ? Melkein jo olikin ajatus että sekin jää tähän, kun ollaan ensiviikon lupausten sosialistien puolueen kanssa tekemisissä. Tampereella 22.–24.8. pid…
Harmi vain kun tätä huonoa aikaa ei ole pystyvä Sipilän hallitus hallitsemassa. Perussuomalaisten mainiot ministerit oli sitä tukemassa, joka muuttui vallankaappauksen jälkeen, kun tuli Persujen B porukka johtoon. B por…
Perustuslain mukaan eduskunnan pitäisi saada tarvitsemansa tiedot viipymättä valtioneuvostolta · · · – – – · · · (morsen aakkosilla SOS ) - ministeri sanoi suorassa Tv lähetyksessä, ettei hän tiedä, "luin siitä Suomenku…
Keskustapuolue meillä on hallituksen toiseksi suurin puolue ja puhevaltaa on ihan riittävästi. Italian korkomenot ovat tänä vuonna 40-60 mrd. Kaavailtu avustus sille olisi 83 mrd. Vaikka tuki olisi antajille (mm. Suomi)…
Maan tilanne alkaa jo olla katastroovinen. Nyt ei voida edetä punavihreitten ehdoin, täytyy saada jotain parempaa. Matti Vanhasen ja Saarikon lisäksi useita muita osaajia. Jopa jo alakuunsa olisi maan hyväksi jos hallit…
Kun kaksi kertaa menee neljännesvuodessa talous miinukselle. Syksyn neljännesvuosi on miinuksella. Se nyt sitä. Lakot ja tytöt hallituksessa. Kokonavirus ei vielä tähän ehtinyt vaikuttaa, vaikka sen syyksi nyt yritteli …