Pikku-pirpana
Pieni taivaankannen maalari.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia135 aloitusta · 17074 kommenttia
- Täällä tosiaan on mahtavia yksilöitä ja olen hyvin kiitollinen heidän antamistaan näkemyksistä. Nyt ja aina.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun tukeudun kiperässä paikassa palstalaisiin. Eikä tosiaan jää viimeiseksikään.
Olkoon AI: t tai mikä tahansa Trumpin SI, avautuminen täällä on auttanut minua aina.
En kertaakaan ole saanut suoraa vastausta ongelmiini, mutta aina olen saanut näkökantoja, joita itse en olisi tullut ajatelleeksi ollenkaan.
Minua on herätelty, ravisteltu ja jopa järkytetty huomaamaan itse oman ongelmani ydin.
Sen myötä olen löytänyt myös ratkaisun avaimet.
Viisaita sanoja sain tähänkin pulmaan. Ja paljon.
Siitä mitä kunnioittavin kiitos kaikille. - Olisin kai Pirpana Pirullinen.. :)
- Niih.. tietysti täältä palstalta. :)
- Hmm.. tunteiden tunteminen ja itsessään tunnistaminen on hitokseltaan tärkeää.
Tämä palsta sopii oikein hyvin heijastamaan tunteita.
Ainä täältä löytyy joku tai jokin joka avaa omia tunnelukkoja.
Sehän on ihan itsestään kiinni, kuinka rehellisesti osaa olla itselleen ja omille tunteilleen.
Vaatii ihmiseltä jo paljon, että edes tunnistaa omat tunteensa. - Niin.. onhan rakkaudessani poikaani kohtaan myös velvollisuuden tunnetta ja vastuunkantoa.
Se, että huolenpitoni ja rakkauteni tukahduttaa häntä ja aiheuttaa välillemme kuilun josta en pääse keinoillani ylitse, on se todellinen ongelma. Rakastan väärin.
Koska en pysty muuttamaan sitä faktaa, että rakastan .. on minun opittava rakastamaan hänen ehdoillaan. Ei ole muuta tietä.
Jos sitä en opi, on koko perheeni tuhoon tuomittu.
Mikään maailmassa ei ole minulle niin tärkeää kuin perheeni. En todellakaan aina pidä siitä puolesta itsessäni, tai edes perheestäni en aina tykkää, mutta lopun kaiken se on se, mikä määrittelee minua. Että teen sen, mikä on mielestäni oikein.
Joskus .. siis joskus on tilanne, kun rakastaminen on pahasta ja nyt luulen, että käsillä on sellainen. En puhu sairaasta rakkaudesta, sillä se ei ole mielestänä rakkautta nähnytkään, vaan rakkaudesta joka satuttaa.
Minun tapani rakastaa poikaani on väärin, sillä se tukahduttaa hänet. Kynsin ja hampain pidän häntä elossa ja huolehdin hänen hyvinvoinnistaan.
On yksi asia tietää olevansa rakkaimmalleen haitaksi ja toinen tiedostaa se. Olen kyllä tiennyt pitkään, mutta asian sisäistäminen on vielä työn alla.
Olen vain vajavainen ihminen, joka oikeasti haluaa vain hyvää. Se vain, etten voi päättää poikani elämästä. Minun on annettava hänelle ilmaa jota hengittää. Ja lopetettava rakastaminen siten kuin itse sen koen oikeaksi ja antaa hänelle tilaa. Vaikka se tarkoittaisi hänen elämänsä päättymistä. - Niin. Tiedän olevani tärkeä poitsulle. Olen se kaikkeista tärkein ulkopuolinen. Siksi kai saan maksaa myös sen suurimman hinnan.
Joskus vaan tulee se vuorenkin huippu vastaan, ikuisesti ei voi vaan kiivetä ylöspäin ..
Tarkoitan, että rajansa kaikella, myös minulla. - Juu.. olet oikeassa. Randen sanoilla on väliä. Paljonkin. Sillä hänkin on rakas minulle.
Olen tiennyt jo pitkään että minun pitää päästää irti, mutta sen sisäistäminen onkin sit toinen juttu.
Tämä aloitus oli hyvä asia, sain paljon järkevää palautetta mitä makustella. - Kiitos. Minä varmastikin tukahdutan poikaani. Sen uskon. Annoit tosiaankin paljon arvokasta ajateltavaa.
En odottanutkaan saavani tällä aloituksella aikaan pelkkää höttöä.
Mutta sinun ajatuksissasi on paljon järkeä, niin paljon että haluan lukea kommenttisi uudelleen. - Meillä poitsu on eläkeläinen, ollut eläkkeellä jo koko aikuisuutensa. Oli hoivakodissa muutaman vuoden, mutta ei pärjännyt sielläkään agressiivisen käytöksensä vuoksi.
Nuo hänen mielenliikkeensä kun ovat hyvin arvaamattomia.
Nykyään hoidamme exän kanssa vuoroissa. Asuvat exän kanssa tuossa naapurissani. Minä autan laittamalla ruokaa ja siivoamalla heillä ja olemalla sitä mitä tarvitaan milloinkin.
Olen sitoutunut perheeseeni nimenomaan poitsuni takia. Asia tuskin tulee muuttumaan ennen omaa poismenoani. Ellei poitsu kuole ennen minua, mikä on todennäköistä jopa. - Suoraan on parempi aina kuin asian vierestä.
- No, niin kai. Joku keino on löydettävä tähän kestämättömään tilanteeseemme.
Kyllähän hän haluaisi katkoa napanuoran, se on selvä. Ehkä sen on jo aika. - Hyvinkin mahdollista.
- Niin. Kuolema korjaa kaiken.. tai ainakin päättää tämän kaiken.
Mitenkäs sinä nyt tuollain menit kompuroimaan että itseäsi teloit..?
Liian kiire pitsulille..? - Mutta miten opin päästämään irti? Miten pystyn jättämään oman jälkeläiseni heitteille..?
Tiedät, että olen antanut kaikkeni hänen vuokseen. - Toi olisikin hyvä, tosin kapulanvaihto ei meillä oikein ole sujunut. Tai siis poitsu haluaisi sen kapulan jo itselleen, minä en anna, kun tiedän sen vievän häneltä hengen.
Kyllä. Juurikin kapulanvaihtotilanteessa ollaan, mutta kun toiselta puuttuu kuvainnollisesti jalat millä juosta..
Joten minun pitänee antaa kapula hänelle ja samalla antaa hänen kontata eteenpäin turvallaan.
Mutta jos se on se, mitä hän elämältään haluaa.. tulisi minun kunnioittaa sitä. - Kiitos. Minun lieneen on aika päästää irti. Syteen tai saveen.
- Noin toimisinkin.. mutta nyt kyseessä on poitsu..
- Kun olisikin noin..
Ymmärryksen taso ja se, ettei halua ymmärtää ovat eri asioita. Mutta ehkäpä vika onkin omassa ymmärryksessäni ja en vain kykene ymmärtämään poikaani.
Hänellä on kyllä hyvinkin erikoinen järjen juoksu, se myönnettäköön.
Autismi on asia jota normo ei vaan kykene ymmärtämään. Ei edes vaikka jos on elänyt sitä vierestä.
No, sain purettua sydäntäni, ehkä jaksan taas seuraavat kolmekymmentä vuotta eteenpäin. :) - Niin .. onhan se jo pari tuntia palstalla väljähtänyt.. :)
- Vaan kun minulle huolenpito on rakastamista, miten voin heittää toisen oman onnensa nojaan niin kauan kuin rakastan?
Minun pitäisi oppia rakastamaan toisin.