lounas.ajatus

Olen NAINEN ja kaipaan täällä miestä, jonka kanssa tutustuttiin ylitöissä. Olen hänen kanssaan syönyt lounaaksi cajun broileria Sellossa.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1296 aloitusta · 5892 kommenttia
- Mulla ei ole edelleenkään mitään tekemistä korpien kanssa. En juo kaljaa enkä muutakaan alkoholipitoista. En ole myöskään palstasetä, enkä mies. Enkä mikään muukaan miksi mua täällä luullaan. Mun tuttavat ja naapurit eivät ole palstalla.
- Minusta saa pääsiäinen jatkua vaikka kuinka pitkään, kun stressaan ensi viikkoa.
Pääsiäisenä on aina takuu vapaat töistä perjantaista maanantaihin. Ennen oli kaupatkin kiinni pyhäisin. Vasta Sipilän hallitus vapautti kauppojen aukiolot v. 2015. Outoa, että niitä aukioloja piti rajoittaa valtion toimesta niinkin pitkään. Eihän sitä muitakaan yrityksiä säädellä milloin saavat tuottaa ja milloin eivät. - Täällä on välillä outoja poistoja. Sitten ne mistä valittaa, jotka ovat palstalle epäsopivia saavat jäädä. Rekattuna sitä on kaikkien outojen anonyymien silmätikkuna.
Tsemppiä sulle! - Täällä näyttää jotkut viettäneen aikaansa kirjoitellen aloitukseen liittymättömiä asioita. Eivätkä nuo liene kuulune palstallekaan.
- En itse pidä kylppärissä mattoa. Kuivaan pyyhkeellä suihkun jälkeen. Löysin kivan harmaan puuvillaisen hotellilaatuisen kylppärimaton lahjaksi.
- En välitä edes ajatella mitä tällä on tarkoitettu, kun näillä ei ole mulle mitään merkitystä. Siinähän pölisette keskenänne vai onko nämä pelkkää monoligeja.
- Etkö tajua, että kun käydään ulkona syömässä, niin silloin istutaan naamat vastakkain ja kumpikin tietää minkä ikäisiä ollaan. Aika outoa, että tulet siihen vänkäämään asiasta, joka ei sulle kuulu mitenkään.
- Miten niin esinnyn? Minun ei tarvitse esiintyä mitenkään. Aloituksessa lukee, että kirjoitan tietty henkilö mielessäni.
- Odotitko kauankin kirtjoituksiani kun noin äkkiä vastasit?
- Kannattaa mainostaa avaimiaan jossakin. Mun toinen avain menee jälkeläiselle joka on hukannut edellisen. Vaikka ei mulla mitään kasteltavia kukkia jää tänne kaupunkiin kesäksi.
- Aika koominen kommentti, kun ottaa huomioon kenen aloituksessa tuo on. Minä olisin enemmän huolissani ihmisestä, joka anonyyminä tällaista kirjoittaa tuntemattomille ihmisille.
- Tämä kommenttisi paljastaa sinusta enemmän kuin minusta. Nettietikettiä et ole tainnut osata lukea.
- Et ole vieläkään oppinut pysymään poissa aloituksissani.
- Sehän on ongelmallista, jos koet ohjeiden antamisen pilkkaamiseksi. Sillä ei pääse työelämässä pitkälle. Toisaalta en ole tiennyt naisten tarvitsevan kenkienhoito-ohjeita. Nehän jokainen äiti opettaa tyttärilleen jo kotona. Kirjoitin nuo hoito-ohjeet mokkakenkäiselle miehelle (yhdelle tietylle).
- Hyvä vinkki!
- Lupasivat pari sateista päivää, vaikka eihän ne säätiedotukset aina paikkaaansa pidä. Jostain syystä luvattiin takatalveakin vaikka vielähän on almanakan mukaan talvea. Joskus lunta on ihan huhtikuun lopuille Espoossakin.
- Mulla riittää siivousta ihan tarpeeksi sitten kun lähden lääkärikeikkojen jälkeen mökille. Siivous oli äkkiä tehty. Pojalla on sellainen nykyaikainen yksiö, johon on tungettu samaan tilaan nukkumiset, olohuone ja keittiö. Vanhemmissa yksiöissä keittiöpuuhat oli pienessä keittiössä. Ei haissut koko kämppä hernekeitolle tai kaalipadalle ruokaa laitettaessa. Milloinkahan ne säästää kustannuksissa ja jättää vessan sekä kylppärin väliseinät pois?
- Noin voi käydä, jos kirjoittaa anonyyminä. Mun kirjoittelut erottuu, kun kirjoitan rekkautuneena.
- Fiksu päätös sulla. Eihän tämä palsta mitään edistä, etenkään jos kirjoituksissa ei ole tunnisteita. Ei yhtään tiedä kuka siellä anonyymin takana on.
- Sun kannattaa mennä vaikka AA kerhoon, jollet sinä ja kaverisi osaa kontrolloida juomisiasi. En kuulu teidän rinkiinne. ekä mun ei siksi tartte. En käytä alkoholia lainkaan. Sen tietää kaikki tuttuni.