⛈😳👎 niin nyt olisi ajoittain havaittavissa pelkoa täälläpäin. Nuo luonnonvoimat herättävät kunnioitusta, kun niille ei mitään voi. Onneksi sentään kaapelisähkön laittajat vetivät mun maadoituskaapelin asialisesti maan…
🥰👍☕ hyvin pyyhkii🧻 Paukkupakkasen keskellä on hyvä pysytellä enimmäkseen sisällä. Koskaan ei tiedä mitä käy vaikkapa ruokakauppaan mennessä! Ja lopuksi päivän aivojumppa: 1. Kumpi puoli kissasta on karvaisempi? 2. Mi…
👀🙄👎 nyt massasta hyvin. Niissä on sellainen lämmin jouluinen sävy 😍
🤔 🪚🪓 Olen aina ihmetellyt miten jotkut sahaa jalkojansa tai paukuttaa niihin kirveellä. No nyt kävi itselle sitten niin, kun ajatuksissani pilkoin pöllejä kirveellä. Se kirves sujahtikin kesän aikana hankituin voimin…
🤔 🐣 🐥 jotenkin en osaa toivottaa vielä hyvää pääsiäistä ennenkuin sen aika on. Sehän tarkoittaisi etten odottaisi enää mitään tapahtuvan. Lankalauantaina pestiin ja värjättiin talven aikana kehrätyt langat. Saihan si…
🥰🐝☕ Tämän kesän välttämätön mökkisomistus on neulottu ampiaispesä. telkkarissa sellainen tehtiin virkkaamalla, joten ei ole mun keksintö. Neulalla tehtiin kylkeen keltaisia pallukoita joiden poikki ommeltiin mustia vi…
🤗❤🇫🇮 merkitys häviää. Minä menin kouluun, kun hän oli vasta äitinsä haave. Siinä on iso ero. Nyt sillä ei enää ole merkitystä minun mielestäni. Hänestä en osaa sanoa ❤
🥰 🌬🏜 tuulahdus Saharasta tuo hiekkaa tänne asti. Tämä ei ole tehty AI:lla vaikka se niin muotia onkin. Jos vielä oot vapaa/ Pasi Kaunisto https://youtu.be/43ddXOIOzVw
😷 🐟🥉 eilen menin hakemaan euron banaaneja. Katselin siinä samalla kaikkea muuta kun ostoslista oli niin lyhyt. Huomasin kalakaapissa, että surströmming purkki maksoi 24 euroa. Miten joku voi niitä edes syödä saati ma…
🤔🐕☕ parisuhteessa joutuu sovittelemaan asioita. Ihanne olisi sovittaa jutut molempien etujen mukaan. Pitäsköhän meillä molemmilla olla omat koirat tai kissat?
😊🌺🌼 ylös, ulos ja lenkille! Palstailla ehtii talvipimeälläkin.
🤔🐭🍲 että muut sotkeutuvat asioihin, joihin he eivät kuulu millään tavalla. Tuo keittiön hiirikin on käynyt yöllä ruokapöydällä. Sekään ei ole mukavaa.
🤔 ⬛ 🛒 virallinen black friday on 28.11 eli tämän viikon perjantai. Se tuntuu olevan kaupoille tärkein päivä vuodessa. Sitähän on mainostettu jo kuukauden verran. Nyt on ihan tarpeeksi mustaa ilman sitäkin. Päivät ovat…
🤔🥦❤ Useat riipivät jo kaupassa pois päällyslehdet, vaikka ne ovat yhtä herkullisia kuin se valkoinen kukkaosa. J.Oliver kokkasi kerran ne päällyslehdet mukaan ruokaan joten uskalsin kokeilla. Ne ovat tosi hyviä wokiss…
🤔🚙🍗 vähällä tuntemisella kuvittelee vaistoavansa toisen ihmisen ajatukset pelkästä katseesta. Enkä tällä tarkoita silmiin katsomisia jolloin kaikki ajatukset hävisivät omasta päästäni niin, että piti kesken töiden sa…
🥶🛏🧣Piti ihan laittaa sähköpatteri yöllä päälle, että tarkeni. Aamun korvamato : "Mua aina odottaa lämmin, hellä ja pehmoinen" Matti Esko - Lämmin, hellä ja pehmoinen https://youtu.be/OJgKd9mWeNM
😷👖❤ nyt sellaisen voi laittaa ulos mennessä suojaamaan pakkaselta. Pitkät kalsarit kannattaa myös laittaa jalkaan. Ajattelin lähteä kokeilemaan tuota maskihommaa, vaikka vähän epäilyttää kun kaupassakin on vaikea heng…
🥰👀📖 se, kun olin kerran asioinut hänen kanssaan. Unohdin kaiken mulle ennen niin tärkeän. Mun piti kotimatkalla kääntyä takaisin hakemaan unohtamiani papereita. Tarvitsin niitä illalla kotona kun olin luvannut tehdä …
🥰 🌕 ❤ Illalla keltainen pallero kurkisteli keittiön ikkunasta. Tähtiäkin näkyi eilen saunapolulla. Jotakin niin kaunista ja pysyvää. Ei ihme, että kuutamosta on tehty niin paljon rakkauslauluja. Eikallakin on aiheesta…
🥰🦊🐀 paitsi, että kyseessä oli kettu ja pellon raja, jota näkyy noin 800 metriä. Kun herätessäni avasin pimennysverhon niin harmittelin etteivät kiikarit ole yöpöydällä, että oliin nähnyt minkä se si saaliikseen.