Hei kaikille. Jos sopii, niin voisin kertoa tarinani. Vielä vuoden alussa asustelin Raumalla. Elämäntilanteeni ei ollut silloin kovinkaan hääppönen. Töitä ei löytynyt mistään, toisaalta ei olisi edes huvittanut painaa p…
Tietäisikö joku missä voisin myydä ylimääräiseksi jääneitä pilttiruokia ?
Eli meidän 11 kk pojalla on ollu jo pitkään tuota päänpyöritystä, mutta pikkuhiljaa alkanut mietityttämään kun lisääntyy vaan. Eli kun poika on oikein tohkeissaan/ innoissaan niin alkaa samalla nopeudella pyörittää päät…
Onko muita joiden vauvalla olisi todettu pään littanuutta ja onko asia korjautunut jossain vaiheessa? Meillä huomattiin asia 3:n kuukauden kohdalla ja sen jälkeen koitettiin tukea päätä toiselle sivulle niin kauan kun v…
Meillä on 6 kk vauva ja minä alan pikkuhiljaa hajoilemaan univajeeseen. Poika ei nuku vieläkään kokonaisia (tai edes pitkiä pätkiä) öitä, vaan heräilee n. 2-4h:n välein yöstä riippuen. Taustaksi seuraavaa: - unikoulua e…
Otsikossa tämä ongelma lukeekin. Eli vauvamme on nyt n. 9,5kk, eikä hänelle vieläkään maistu nämä 8kk soseet. Aloitettiin niiden syöminen siis 8kk iässä. Päivittäin ollaan näitä soseita annettu yhdellä aterialla ja moni…
Onko normaalia että 4,5 kk ikäinen syö päivisin tissiä n.2h välein ja öisin herää n.2.00 ja 5 syömään...sit vauva öisin monta kertaa "melkee herää" mut sit käännän tytön kulkee tai laitan tutin ni jatkaa unia. Herään si…
Kaikki vaan toitottivat raskausaikana kuinka vauva-arki on ihanaa, muista nauttia siitä ja se menee niiiiin nopeasti ohi. No meillä vauva on reilut puolivuotias ja täytyypä sanoa että ei kyllä ensimmäinen adjektiivi täs…
Lapsi ei vain nuku päivisin. Ei omassa sängyssä, ei vaunuissa... Selkeästi näkee että on väsynyt. Hieroo silmiä ja haukottelee ja kiukkuaa, mutta uni ei vain tule? Iltaisin nukahtaa hyvin mutta on ruvennut heräilemään t…
minkä ikäisenä sielu asettuu sikiöön? Aloitatko lapsen "kasvattamisen" jo ennen lapsen syntymää?
Meillä 11kuisen prinsessan kanssa uniongelmia pian 6kuukautta. Neuvolasta emme ole saaneet minkäänlaista muuta tukea kuin lopeta imetys. Haluaisin imettää 12kuiseksi mutta yöheräilyt ovat itkuisia ja tapellaan nukkumaan…
en tiiä onks oikee osio mut kuitenki ni mite vauvaa pidetää sylis? jos siis seistää
Heippa! Meillä on reilu 8kk ikäinen poika joka on kieltäytynyt syömään lusikkaruokaa parin viikon ajan. Meillä on ollut aiemminkin ns. lusikkalakkoa mutta ei näin kauaa. Tuntuu ettei mikään maistu, pistää vaan suun kiin…
Minkä ikäiselle olette aloittaneet sormiruokailun? Mitä olette tarjonneet ja miten isoja palasia? Meillä vauva on 7kk ja haluaisin pikkuhiljaa ruveta kokeilemaan mutta hieman jännittää. Tuorekurkusta olen antanut keskus…
Onhan näitä jo olemassa, mutta näin mielenkiinnosta.. Mitä kaikkia teidän 10 kuinen osaa jo, ja mitä vasta harjoitellaan? :)
Haluaisin kuulla kommentteja/vinkkejä/kokemuksia: vauva siis 5,5kk ja nyt 5pvän ajan kieltäytynyt syömästä soseita. Soseet aloitettu 4kk ikäisenä maistelulla ja viime neuvolassa saatu ohje antaa ruokaa enemmän huonon ka…
Meillä 7kk vauva selvästi kärttyisempi ja tyytymättömämpi kuin normaalisti. Päiväunille nukuttaminen todella vaikeaa. Hampaita ei ole vielä tullut vaikka tuntuu että meillä on niitä jo tehtailtu useamman kuukauden ajan.…
Minkä ikäisenä olette vieneet vastasyntyneen (kesälapsi) ulos vaunuilla? Ja minkä pituisia lenkkejä? Onko 1-2h liian pitkä...? Tietysti jos vauva nukkuu hyvin, niin voi kai sitä kävellä vaikka kolmekin tuntia?... :) Mit…
Minkä kokoisia teidän 12kk ovat?Entä mitä kaikkea osaavat ja mitä ymmärtävät?
Kysymys otsikossa. Ja tarkennetään vielä että sellaiset vauvat jotka jo itse liikkuu.