Teri. Mitäs ootte mieltä?
Kolmas lapsi tulossa, ultran mukaan tyttö. Jenkkifaneja ollaan ja isommat lapset ovat Indiana ja Dakota (tyttöjä). Ehdotelkaas teemaan sopivia nimiä. Pää lyö meillä nyt ihan tyhjää. Pojalle olisi käynyt hyvin Alaska tai…
Moi! Olisi kiva saada apuja nimen miettimiseen. Meidän perheen ensimmäinen tyttö. Lasten nimissä yhteistä ollut tähän mennessä se, että jokaisen nimestä löytyy s- ja k-kirjain. Ovat olleet myös 4-5 kirjaimen pituisia. O…
olisi aika veikeä nimi pojalle. Vai olisiko? Transu-huutelijat älkää vaivautuko kommentoimaan.
Mikäli lääkäri ei suosinut, olisi kaksostytöille tulossa. Ollaan yritetty jo pari vuotta, mutta vasta nyt sitten alettiin miettimään nimiä. Haluaisin tyttärelleni etunimeksi Ava, muttei meillä ole miehen kanssa mitään h…
Alina & Julia Alina & Iida Alina & Emilia Mikä näistä yhdistelmistä kuulostaa teistä parhaalle? Alina siis tulee olemaan 99% varmuudella toisen tytön nimi.
Haluaisin anta pojalle nimeksi Jerker onnistuukohan?
Martta ja Helmi ovat saamassa pikkuisen siskon, jolle kaavailemme isompien muksujen tapaan vanhanaikaista nimeä. Muutama nimi on toki itsellämmekin jo mielessä, mutta ulkopuolisten ehdotuksia olisi kuitenkin mukava kuul…
Poika syntyi yllättäen tänään. Jeesukseksiko se nimetään? On tuo valoilmiökin taivaall a ja itämaan miehiä valtanut nurkkiin.
Syntyvälle lapselle on mietitty nyt nimeä kauan ja ensimmäinen pojan nimi joka molempia miellyttää on Alfred. Nimen pitää toimia myös englannin kielessä (tai no tuon ensimmäisen nimen nyt ainakin). Silti se mietityttää.…
Eli sopisiko Sanni Seelian ja Sofia Tuulian siskon nimeksi Selma Lyydia?
Kolmas tyttö syntyi vähän aikaa sitten, ja nyt olisi jo sopiva aika tietää (tai edes melkein tietää) mikä pienokaiselle nimeksi. Minulla ei enää nimien keksimisestä tule yhtikäs mitään, joten päätin epätoivoisena suunna…
Esikoisen ristiäiset lähestyy, emmekä saa päätettyä. Tosi erityyppiset nimet, mutta näihin on kivuliaan karsinnan jälkeen päädytty. Mitä ehdottaisitte toisiksi nimiksi? Saa ehdottaa yhtä tai kahta, ei olla vielä päätett…
Saimme toisen lapsemme, ja tällä kertaa nimiehdotuksia on aivan liikaa. Kaikki tuntuu hyviltä emmekä vain osaa valita. Olemme koittaneet miettiä monelta kannalta, mm. käytännöllisyys, erikoisuus, lausuminen, sopiiko suk…
Kumpi parempi? Ristiäiset lauantaina eikä selvyyttä meinaa tulla :/ Täytyyhän tässä nyt suomi24-apuihin turvautua, josko se toisi mieleen jotakin valintaa helpottavaa! Vastailkaa mahd. nopeasti :)
Mitä mieltä? Toinen poikamme saa ensi viikolla nimekseen Kaius, mutta toinen nimi mietityttää vielä. Yhdistelmä saatiin aikaan kompromissilla, kun emme päässeet ensin sovintoon valinnasta noiden kahden välillä :D Mutta,…
Olisiko hyvä idea antaa tytölle nimeksi isän nimen sisarnimi (https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisarnimi)? Olisiko hyvä idea tehdä vaikkapa Paulin tyttärestä Paula? On myös sallittua antaa tytölle nimeksi -ina-johtimella h…
Keksisikö joku Anna-Sofialle toisen (kolmannen?) nimen? Mielellään joku kohtuullisen perinteinen/suomalainen/"tavallinen". Ei siis esim. Anna-Sofia Sikuriinaa, vaikka se rimmaa aika hyvin. Myös pelkälle Annalle voi keks…
Aava Ronja Henriikka
Poikavauvalle tässä nimeä mietin olisiko popsi kevyt10 liian erikoinen? Itse en niin nakeista välitä mutta tuo kuullostaa niin kivalta :-) sit ois toinenkin ehdotus jos eka kuullosti liian erikoiselta se olis jauhonakki