Somerolla menet mihin hyväänsä joko ajat hitaasti, liian kovaa, aina on jotakin vikaa. Viimeksi oli huonokuntoisesta tiestä valitettiin ja pihoilla ajamisista. Häirittee asukkaita tien käyttö, sekä väärin pysäköidyt ajo…
Someron apteekin palvelu on todella alkanut ärsyttämään ku ikinä ei ole lääkkeitä joita menet hakemaan aina vaan tilataan ja tilataan. Eteenkin nyt kun kela on todella tarkka ettei lääkkeitä voi olla kotona jemmassa juu…
Kuinka paljon maksaa Ollilan koulun lämmittäminen?
Kaksois kansalaisuus, mitä vielä olisi tulossa?
Harvoin saa kiitosta oikeassa osoiteessa olemisesta. Paikallislehti uutisoi tarkailua paikallisessa keskustassa lehtikuvassa. Ympäristölle ihan napa kymppi kohde ja monen elämäntapa sai uuden uskottavuuden ja uskon tule…
Tasapuolisestti ja muuta etua vähätellen!
Kulki ohi autolla ajeli pitkin pihoja tiettä vihreä auto vai musta. Traktori soutaa laidasta toiseen ja ajaa yksityisin pihaa kaahaamaan soutelee ja jarru käännöksiä vetelee viimeisiään.
Olen huomannut, että Somerolla on paljon lihavia miehiä. Oletteko te muutkin huomanneet sen?
Mistä johtuu, että somerolaiset haisee pahalta?
Käyttäkää hyvät ihmiset yksityistä lääkäriasemaa somerolla, ettei se lopeta. Kun käy terveyskeskuksessa, niin ihmiset jonottaa lääkärinvastaanotolle tuntikausia. Oletteko te niin perseauki, ettei ole varaa yksityiseen?
Vanhat, maksamatta jääneet verot kummittelevat noin neljännesmiljoonan suomalaisen elämässä. Mätkyjä on maksamatta lähes neljän miljardin euron verran. 240 000 ihmisen lisäksi verohallinto ja ulosottotoimi perivät veroj…
Olen uusi paikkakunnalla ja etsin seuraanne. Onko teillä joku paikka missä kokoontua?
Ekotekolassa sanoivat, etteivät he ota enää kirjoja vastaan.
Putiini kävi parturissa somorolla. Putiini kävi unimassa someron uimahallissa.
Mielen kiinolla on seurattava kiinteistön vajoamista, perustukset eivät tule kestämään, tai tulevat kestämään miten syvään on paalutettu. Silmä määräisesti on havaittavissa nyt jo epäiltävästi maan vajoamisia Somerolla?…
Miten on, onko Somerolla komeita miehiä?
KELTAINEN VANHEMMAN MALLIN VOLVO TUMMAT TAKALASIT kaahailee jatkuvasti ympäri Someroa mikä ihmeen tyyppi on ratissa? Hautausmaan ympäristö kamalassa kunnossa hirveitä käsijarrutus jälkiä pitkin hautausmaan ympäristöä. V…
Onkos Somerolla enää löytöeläinkotia kun siihen puhelinnumeroon ei ainakaan koskaan vastata?
Tänään 1.1.2017 n. klo 15 oli harvinainen ilmiö Somerolla lähellä S-Markettia. Näin sateenkaaren taivaalla. Kuinka harvinainen se on talvella?
Hautuumaan parkki paikalla kaahaa pitkin poikin pihojen. Eikö sillä ole mitään korvien välissä Hautuumaalla on rauha ja hiljaisuus omaisia kunnioitetaan. Varttuja voisi itse mennä ilmoittautumaan kun ajaa holtittomasti.…