Ihan hirveää, kun Auvaisissa vielä tänäänkin oli oppilaita. Kouu on ihan homeessa, on paloturvaton eli sielt ei ovet aukea, jos tulee valia nurkkiin. Ja sitten vielä tieolot, ihan hirmu liikenne, koko ajan ajaa autoja. …
Pöytyän keskustapuolue on aivan sekaisin, paikkoja jaetaan vaikka vielä ei ole edes kansa puhunut. No, selkeämpi sanainen tulee vetämään, vanha sönkkääjä tippuu pois;)
Kyllä oli meillä yleisöllä hauskaa, kun eräs "vieraspaikkakuntalainen " valtuutettu oli ihan pihalla kouluasioissa, kun esiintyi yleisölle. Oikeinko totta tämä valtuutettu vielä uskoo tulevansa valituksi sunnuntaina?
Satakunnan liikenteen alasajon johdosta kesäkuusta alkaen. Se korutont on kertomaa.
Ollaan tutustuttu eläkeläisissä kivaan rouvaan Riihikoskelta. Äänestimme häntä. Nyt lehdessä luki, että lopettaa Auvaisten koulun. mItenääni perutaan?
Tiistain viikkolehdessä oli ilmoitus, jossa kerrottiin kunnanjohtajan olevan mukana yhden vaaliehdokkaan kotona järjestettävässä vaalitilaisuudessa. No ei tietenkään ole mukana tuollaisessa virkamiehelle täysin sopimatt…
Täällä Varsinais-Suomen paikkakuntia kelailin... Ja Pöytyä, ei aivan paras paikannimi markkinointia ajatellen! Mutta siitä viis, kunhan olette onnellisia siellä lintukodossanne! p.s. Riihikoski on jostain syystä paljon …
Laiskasti on ehdokkaat vastanneet Ylen vaalikoneseen, alle puolet oli. Tanelia tarjosi ,mutta ei ole meiltä päin. Hyvä olisi jos kommentoisitte koneen kysymyksiin ajatuksianne. Hullumaiset kouluhankkeet pitäisi heti lai…
Aina kun matkaan Turusta Tampereelle mietin että mikä mahtaa olla muistomerkin takana. Osaakohan kukaan paikkakuntalainen tai muu tietävä kertoa.
Hyvä kun joku aloittaa kunnantalokeskustelun. MItään remonttia tai uutta ei tarvita.
ja miehestä oikein kuva Pöytyän keskustan vaalisivulla. Jo on Eurassa asuvalla miehellä edelleen pokkaa!
Voisiko täällä jatkaa keskustelua muistakin Keskustan luurangoista ettei vain Lepistöstä. Minulle sanottiin, että puolueen uutena jäsenenä saan tulla sunnuntai-illan kokoukseen. Mutta ovelta poistettiin, vaikka sinne jä…
Ehdokkaita näyttää löytynee kohtuullisen hyvin. Eräs merkillisyys pisti silmiin. Pasi Lepistö Ps. Ehdokkaana mutta Keskustan listalla.Hyvää päivää taas kerran.Tietääkseni Lepistö on Ps paikallisosaston pj, valtuutettu, …
Ollaan yritetty pari kuukautta ostaa tontti Riihikoskelta. Ei onnistu kun ei oo kenenkään homma nyt. Alkuviikolla otetaan Aurasta vaik on kalliimpi ja pienempi.
Pöytyän valtuustossa on Putousta parempia hahmoja. Puheenjohtajan puheesta ei saa mitään selvää ja sitten siellä on uusi kalvojen heittäjä. Seinälle kymmeniä kalvoja, joissa pelkkiä fraaseja. Vauhti niin kova, ettei ehd…
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005056114.html Oliko tässä jostain heimoriidasta kysymys? Haluaisin kovasti tietää!
Hienoa, että Pöytyä saa uuden kunnanjohtajan. Varmasti parempi kuin edellinen. Voisi luonnehtia kolmoisvoitoksi, kaikki voittaa, edellinen kunnanjohtaja, uusi kunnanjohtaja ja Pöytyä!
"Suomi kuuluu jokaiselle asuinpaikasta, elämäntilanteesta, äidinkielestä tai etnisestä taustasta riippumatta." (Hallitusohjelma 15.4.2007) http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/ruusukauppiaat-varastaneet-rahaa-yhdella…
Ambulanssiakin tarvitsi. Saiko ravintolariehuja turpaan niin, että tukka päästä lähti? http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3127127/Pippurisumutteen ravintolassa tyhjentanyt mies riehui ambulanssissa Kyrossa
MIkä ihmeen virka taas viritteillä? Eiköhän kunta pärjäisi soteen asti, kun nykyiset jatkaisi. Kepun unelmilla ei mitään rajaa. Nyt kukkaron nyörit tiukoille.