NaantaliVastattu 8 kk

Kolmostalon meteli

Mitä ihmettä siellä taas viimeyönä oikein oli. Järkyttävä möykkä ja meteli kuului. Pitäisikö asiaan jotenkin puuttua? Mitä?
NaantaliVastattu 2 kk

Lietsalan uusi grilli

Mallaskulman pihalle on tullut grilli. Jollain kokemuksia että minkäläista ruokaa sieltä saa? Onko halpaa vai kallista?
NaantaliVastattu 2 v

ASUNNON LÄMPÖTILA

Aamulla 17,5 astetta,eikä huoltoyhtiö tee yhtikäs mitään. .
NaantaliVastattu 7 kk

Postinjako surkeaa

Miten on mahdollista että postinjako voi tökkiä niin hekutisti. Vuoropäiväjakelu ei toimi sillä posti tulee milloin huvittaa. Nytkin piti torstaina tulla seiskalehti, mutta eipä ole vieläkään tullut. Lisäksi eilen tulin…
NaantaliVastattu 2 v

Naantalin pojat eduskunnassa ( Junnila, Tavio)

Nostavat lääkkeitten (ALV) hintaa tänään. Heidän ajamansa olueen hinnanalennus vuosi sitten oli sentään hieno valtiomies teko. Pekka Siitoin olueen ystävänä olisi peukuttanut
NaantaliVastattu 8 kk

Menetelmä suitsia Siitoin-hypetystä

Se tapahtuu laittamalla mode aisoihin ja tekemään sitä työtä, mistä hänelle maksetaan. - Se puolestaan tapahtuu siten, että nostetaan Suomi24 Naantalifoorumin uusnatsihypetys esille uutisvinkkien muodossa riittävän mone…
NaantaliVastattu 2 v

ORKONKADUN KOIRAMIES

Nuorehko mies joka aamuisin ulkoilutat kahta pientä vaaleaa koiraa,voisit myös ystävällisesti korjata koiriesi jätökset..
NaantaliVastattu 8 kk

Naantalin pojat ministereinä

Eivät taida olla ihan priimalaatua. Junnila sai 8 päivän jälkeen natsimenneisyytensä takia kenkää. Nyt presidentti Stubb on jyrähtänyt Ville Taviolle hänen homofobiastaan Ukrainan avustamisessa. Eiköhän Ville kierona as…
NaantaliVastattu 2 v

Naantalikin tarvitsee tunnelin

Raisio saa hienon 450 meetriä pitkän maan alla katseilta piilossa kulkevan tunnelin. Vaan mitä pienelle Naantalille annetaan. Muovimämpäreitä?? Tunneli tännekin. Pelkät muoviämpärit ei riitä . Rupean mököttämään.
NaantaliVastattu 2 v

Mortuary-auto

Mitäs ihme porukkaa Karvetissa oikein liikkuu? Mustalla autolla missä lukee Mortuary. kaksi mustiin haalareihin pukeutunutta miestä. Eivät varmasti ole hautauspalvelun listoilla.
NaantaliVastattu 7 kk

Vanhan Ukko-Pekan tontti

Onko jollain tietoa että mitä siihen vanhaan Ukko-Pekan tontille oikein on tulossa kun uusi Ukko-Pekka aukeaa marraskuussa.
NaantaliVastattu 2 v

HYVIN KASVATETTU NUORISO

Lidlin paistopisteestä syötävää mopohärppäkkeisiin syömään,ja paperipussit ikkunasta pihalle. Hyvin on opettu pitämään luonto puhtaana...
NaantaliVastattu 2 v

Kysymys hallitukselle

Miksi Varsinais-Suomi jää rahanjaossa mopen osaan. Ei edes määrärahaa Siitoimen muistomerkile. Mitä me Perussuomalaiset olemme hallituksessa ?
NaantaliVastattu 2 v

Valokuidun kaivannot

Onko kaupunki velvoittanut valokuitufirmoja asfaltoimaan teiden poikki kaivetut "ojat", Honkakaarella ja muualla?