Onko kaupungit päättäjät saaneet rikostuomioita sisäpiirin nimityksistä, oudoista vuokrasopimuksista tai muista hämärähommista, vai onko virallisesti rehellistä porukkaa?
Tulipa käytyä uudessa kierrätyskeskuksessa ja toista kertaa ei sitten tarvi mennäkään.Tavarat täyttä krääsää ja hinnat ihan omaa luokkaansa.Haisevasta likaisesta matosta 20e, miten tuommoinen matto edes otettu myyntiin?…
Olen kuullut sanonnan olet mitä syöt. Nämä arjen sankarit käyvät usein roskarasvaluukulla ja viskovat roskansa pihalle. Aivot luultavasti kovissa rasvoissa.
Järvenpään kotihoito on ollut hyvä työpaikka työskennellessä keikkalaiselle, ainakin vuosina 2017-2018, jolloin olen ollut töissä siellä. Vuonna 2019 tahti muuttui. Tuli Seure kuvioon. Ja keikkalaiset alkoivat vaihtumaa…
Niin hyviä uutisia taas ! Tämä vaan lisää perussuomalaisten ääniä. Suomi ja Eurooppa täytyy rakentaa turvalliseksi nuorille ja uusille sukupolville luottaa tulevaisuuteen, opiskella ja perustaa perhe. Nykyinen haittamaa…
Kylläpä on mukavaa matkustaa bussilla kun saa täydellistä palvelua paikallisbussissa. Kuski kertoi mihin aikaan ollaan milläkin kohdalla, kaivoi minulle tietoa jatkoliikenteestä, ajoi rauhallisesti mutta tehokkaasti vie…
mutta maksua ei saatu https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/760422-huoliteltu-rouva-jymaytti-yrittajaa-joka-varoittaa-nyt-kollegoitaan-10-vuotta-olen
Poliisi antoi tuntomerkit https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3567b944-b392-4af3-8f4c-98edda04e243
Orpo venkoili vaalitentissään maanantaina, eikä luvannut lisää vanhuksille hoitajia. Yritysten voitot ovat pyhiä, ihmisyksilöllä ei ole kokoomuksen arvomaailmassa sijaa.
Eilen vaihteli romani (taas) paskavaippaa Kulmiksen pöydällä ja ulkona romaniukko huudatti autossa torvea ensin taksien paikalla, ja sitten invapaikalla, kun oli vissiin kiirus saada rouva kyytiin. Paskavaippa, kaikki m…
Järvenpää tarjoaa kesätyötä kaikille ysiluokkalaisille https://yle.fi/uutiset/3-10693056
No, mistä se sitten se vaalitulos muodostuu? Aivan oikein. Äänestämässä käyneiden kokoomuslaisten äänistä. Ja sinua lyödään taas neljä vuotta oikein kunnolla. On sulla kumma ääni kun se ei vaikuta. Sillä yhdellä äänellä…
Järvenpään keskusta kauheutuu kauheutumistaan. Kohta sinne tulee ehkä vielä järkyttävä tornitalo rumentamaan entisestään. Järvenpää tulee olemaan kaikkien naurun ja säälin aihe, kuten keskusta nytkin on. Miksi Järvenpää…
Suositelkaahan hyvää autokorjaamoa? Vanha Peugeot tarvisi huomiota.
Järvenpäähän suunnitellaan uskovaisten asuinaluetta. Yleisesti pitäisi kyllä välttää ääriainesten gettoutumista. Katsokaahan asian perään.
Kauhea pyhäinhäväistys, että se on maalattu vaaleanpunaiseksi. Miten sellainen ollaan voitu sallia?
Joidenkin mukaan salibandyhalleille saa jo varata vuoroja. Koitin kaivaa netistä tietoa, mutta kummallekaan hallille ei ollut vielä tarkempia nettisivuja eikä siis varauskalentereita. Osaako joku kertoa oikeana tietona …
Senioreille vanhainkoti https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/jarvenpaahan-suunnitellaan-kristillista-asuinaluetta-hankkeen-edustaja-kertoo-jumalalta-saamastaan/
Olen 39 vuotias nainen ja asunut täällä järvenpäässä n. vuoden, mutta minulla ei oikein ole kavereita /ystäviä täällä. Olen muuttanut pohjoisesta tänne miesystäväni luo. Olis kiva tutustua ihmisiin ja saada kavereita tä…
Jannellahan olisi sopiva tila tyhjänä. Mitä he sitten päättivät?