Ulosajo mikähän oli syynä?
Ihmisten pitäisi päästä sivuteiden pääkallokelin takakaa töihin aamu kuudeksi.
Karviaan tarvitaan ehdottomasti thai hieronta kirkolle. Asiakkaita riittäisi varmasti ammatti taitoiselle hierojalle
Täytyy kyllä Karvian pohjoispään tiestöä ehdottaa ensi vuonna Suomen huonoimman kylätien kilpailuun.
Mitä jos tänään vuonna ostettaisiin lahjat paikallisilta yrityksiltä sen ainaisen kiinan krääsän sijaan? Karviasta löytyy kyllä liikkeitä ja yrittäjiä joiden tuotteita kelpaa kääriä lahjapakettiin.
Vaikka ajattelisin niiden olevan sääntöjen vastaisia. Jos joku muu on sitä mieltä, että ovat, ilmiantakoon sen sitten.
Silti sekin on naisia täynnä.
Silloin 7.11.2025 ei kyläkrouvissa näyttäisi olevan mitään erikoista, mutta 8.11 on puolenyön jälkeen montakin esiintyjää.
Melkein aina menee Järviradiolle.
Onko hän käynyt laulukeikalla Karviassa, esimerkiksi Kirin lavalla?
Kuuluuko se Karviassa?
Se pitäisi liittää Kankaanpäähän.
Miten Karvian kunta on varautunut kriisitilanteiden varalle? Sähköt, vesi, lämpö? Miten vanhukset ja syrjäkylillä asuvat. Entä eläimet? Nyt on turha mainostaa 72 h kotivaraa. Se lienee jo kaikille tuttu juttu. Toivottav…
Onko ko. Paikassa tapana järjestää sexi bileitä ?
monet tutuista kaimoista on jo mullissa . ei viitti edes käyrä kattomas onko meirän verosia juoppoja kasvanu tilalle jos on niin joku maku nyytti huules sössöttää ja vihersmoothie pienellä tilkalla viina lasissa
Ruotsalaistutkimus: Tatuoinnit nostavat syöpäriskiä. Jo yksikin tatuointi lisää tiettyjen syöpien riskiä tatuoinnin koosta riippumatta. Ks lisää: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ruotsalaistutkimus-tatuoinnit-nostava…
Kertoisiko joku, miksi koirankakan pitää kerätä pussiin ojanpientareelta mutta hevosen jätös saa olla vaikka keskellä tietä?
Varmaan tulee Karviaa ikävä, koska Oulu on niin kaukana Karviasta ja kaikesta.
Ja talosta osa on Karvian puolella ja osa Kankaanpään puolella, asuuko puoliksi molemmissa?
On isompi kuin Kankaanpään Myllymäessä sijaitseva K-Market.