Nyt pitäisi lapsiperheiden omistusasunnot maksaa valtion korkotukilainoilla. Hallitus juuri lopetti asumistuet omistusasuntoihin. Nopea vetäjä tämä sheriffi Mehtälä.
Sorsajahti alako tännään, mutta iltalennolle saakka en jaksanut olla, alako taasen souverosti kouvaa ja houvaa. Voi temtuilleen ja häminöiden häpsis, kun en saanut ankkaa, enkä toistakaan totisesti tömpsis. No toissavuo…
Haapavetiset nyt hopi hopi lähtökuoppia kaivaan. Nivalassa TAAS avajaiset ja mitkä tarjoilut. Jo kolmannet ison kaupan avajaiset Nivalassa tälle kesälle/ vuodelle. Mitä täällä on noin suureellisesti saatu avattua että k…
Uusi kaupungintalo tulee entiseen Jaakonahon tiloihin
Kupolikeskuksesta on jauhettu jo vuodesta 2003 saakka (löytynee merkintöjä sieltä saakka). Kupolikeskusta vain ei ole saatu edelleenkään. Kupolikeskukseksi on ehdotettu monipuolista palvelujen keskittymää, jossa olisi n…
Teltta majoitus läpitalven ja kamiina tulet.
Kyllä oli hieno tapahtuma tänään metsänomistajille Karsikkaalla vähässämäessä. Paljon oli porukkaa. Hyvää lohikeittoa ja kakkukahvit jälkiruuaksi. Suuri kiitos MTY Kärsämäki-Haapavesi
Ttp n yrittäjä ilmoitti facessa, että ttp: n tiloihin tulee lokakuun eka vkl parturi. Se tulee parturoimaan vähävaraisten päitä. Nythän ei enää puutu kuin, että pelastusarmeijan sloganin mukaan "soppaa, saippuaa ja siel…
Saavuttaa voiton jolla on merkitystä!
Pilkkoo. Syksyllä tulee uutta tietoo
Tutkiessa paikallisia lounaslistoja tulee mieleen että milloin on se uusi kilpailutuskierros kaupungin edustustarjoomuksista? Otetaanko edes tässä hankinnassa huomioon lähiruokaa vai meneekö nämäkin hankinnat paikkakunn…
Kasvu lähtee uusista yrityksistä.
Olis kiva kuulla onko kukaan käynyt syömässä Kukkolalla sushia? Mielenkiinnosta tutkin noita ruokakaupoissa saatavia sushipakkauksia. Esim. Leroy sushi 10kpl umai ASC,MSC. 320g. Lisäaineet kiinnostaa ja niitähän löytyi …
kun oli karaoketanssit - laulajia oli riittävästi ja sai tanssiakin - kaikki oli hyvällä tuulella - tämmöistä vaan lisää - kiitokset taas Jaanalle jolta ei ideat ja positiivisuus lopu
Saisi olla parempaa. Tieto tuli puskist että sisätautien lääkäripäivystys päättyy Oyssissa. Sisätautilääkäreitä ja akuuttilääkäreitä ei olla kuultu asiassa.
Syksy kohta koittaa,pimeys valon voittaa,kurjet lähtökäskyn soittaa Hiljainen on raitti,pärisee vain moporassi,monella ei täyty lounaspassi Ootellaan ja veikataaan,miten kulut keikataan,riittääkö raha ja täyttyykö maha …
Miten semmosessa tuppukylässä voi olla pormestari ja meillä täällä sivistyksen kehdossa ei ole,en käsitä
Haapaveis ottakoon ykköspaikan!
Suomen kasvun kärkeä , eiöä uskolis, mutta näin on. Jos sulla on ammattitutkinto mutta oot työtä vailla, nyt on sinun tilaisuutesi . On turha jäähä tänne oottamaan Alahan tutkia asiaa, onnea matkaan!
Haettiin koulukkaille ne luvatut tietokoneet. Pysähdyttiin Hesburgeriin ja teimme tilauksen tolpasta. Tulikuumat ranskalaiset ja ateriat valmistuivat ennen kun ehdimme pöytään. Tämä kahdessa minuutissa kuumaa pikaruokaa…