Menin perjantaina Miko Bergbomin vaalitilaisuuteen Häijääseen. En meinannut uskoa silmiäni kun huomasin Arto Satosen siellä valmiina passissa seuraavan keitä ja kuinka paljon väkeä Bergbomin tilaisuudessa käy. Satonen o…
Entinen Vammalan kansanedustaja, nykyään Bile-Ilmarina tunnettu Ilmari Nurminen yrittää taaskin eduskuntaan, tällä kertaa Tampere kotipaikkakuntana. Tämä Pirkanmaata edustava kansanedustaja ei ole saanut 4 vuodessa mitä…
Viime viikonloppuna mentiin taas. Lujaa mentiinkin. Valtakunnan virallinen bilevelho Nurmisen seurassa tapahtuu. Illun seurue meni hillumaan Hgin Punavuoressa Bob's Laundy kapakkaan ja vauhtia piisasi. Seurueessa kaikil…
Tai siis saattaa olla jopa laskutaidoton. Pitää itseään jonain taloustietäjänä kokoomuksessa. Ei paljoa vakuuta jos tällä asteikolla heittää. Vaalikoneessa 2019 kertoi itse että käyttää vaaleihin n. 40 000€ mutta kun le…
Oisko mitään järkee jos ton rahan millä aurautetataan liikenteenjakajia keskustassa,niin käyttäis jalkakaäytävien hiekoitukseen ? T: Jalankulkija kaalisaaresta.
Näissä vaaleissa voimme vihdoin vaikuttaa. Nostetaan mb valtaan ja pamautetaan as maan pinnalle. Vapauttihan pilatuskin barabbaan. Mb kunnioittaa suomalaista kansaa, as vie lopunkin duunarin leivästä etelään vetelille.
Muistakaa äänestää keskustaa, kokoomusta tai vihervasemmistoa, että saadaan tänne Tyrväällekin yhtä monikulttuurinen koulu kuin Helsingin Merilahdessa: https://v.ylilauta.org/79/c3/79c3bf5342e0b59b.mp4 Onhan meille kaik…
Saa perustella mitä leipomoa käytät mitä et.
Portion Boys yhtyeen ääni jäi antamatta saatana.
Sastamala pride 1.7.2023
Nyt täytyy antaa kiitosta Vammalan seudun yleisten latujen kunnossapidon porukalle. Ladut ovat loistavassa kunnossa hiihtoloman viettäjille. Kävin jo kahden saksanpaimenkoiramme kanssa hiihtämässä muutamia valaistuja la…
Turtiaisen perustama VKK-puolue ei ole onnistunut houkuttelemaan kansanedustaja Ano Turtiaista ehdokkaaksi huhtikuun eduskuntavaaleihin. https://valtakuuluukansalle.fi/#/eduskuntavaalit Puolueen kaikkein näkyvin jäsen j…
vieläkö Ilmari kantaa Sannan käsilaukkua vaalien jälkeen.
Ny aurataan jo liikenteenjakajien päätkin. Ei helkatti kaiken oon nyt nähnyt.
Muistaako kukaan koska pesueinkatu rakennettiin
Siis milli. Ei markkaa, vaan euroa! Kenen perkeleen idea tämäkin oli? Meille rakennetaan taas täyttä paskaa. Vappuna torilla ehkä tunkua jos on kaunis ilma. Muuten ei ketään. Kyllä urakoija kusi kaupunkin isiä silmään. …
Entinen oli parempi. Kaakelista lauteet, joille helppoa kiivetä. Nyt vaikea nousta helvetin jyrkät lauteet. Miesten saunasta kierrettävä edelleen koko perkeleen talo. Remppa meni perseelleen. Vituttaako muita?
Näimmä lentää noi katukodin paulautteet heti täältä pois!! Eivät siis siedä palautetta
Tulipa ajeltua Vammalassa ja on ihan mahdottoman paljon mörhöjä matkassa. Ensimmäisenä meinasin jäädä auton alle kun valkoinen olisiko ollut skoda tuli jalkakäytävää pitkin Cm pihassa kun hän väisti koroketta. Lähtiessä…
Mikä on teknikumin perus tuntipalkka, ilman siis mitään lisiä?