SastamalaVastattu 3 v

Torin uudistus ei näy toriasiakkaalle oikein mitenkään

Kävin lauantaina ensimmäistä kertaa uusitulla torilla seisoskelemassa. Miljoonan euron remontilla tehtiin kuulemma tällaiset muutokset: 1.) Osa toripuistosta muutetaan kivetyksi alueeksi, joka toimii muun muassa esiinty…
SastamalaVastattu 2 v

Prisman piha

Se punainen kaistale ajoradan vieressä ei käsitykseni mukaan ole ajettavaksi autoilla jotka kiertävät korokkeen. Varmaan siihen pian tulee tolpat kun autot ajavat jalankulkijoiden reiteillä, käy niin kuin pihan perälle …
SastamalaEi vastauksia

Nikotiinipussitp

Myykö joku kauppa muitakin kuin niitä ylihinnoiteltuja Zonnikkeja?
SastamalaEi vastauksia

Viimeinen Sana Kiikan-Iso-Vitusta: UIMAHALLI

Syrjässä olevien 1960-1970 lukujen kiinteistojen elinkaari on usein tiensä päässä. Asia olisi voitu hoitaa inhimillisesti, purkamalla koko HALLI ja sijoittamalla uudestaan osakkaat ja Suvituulen yrittäjä, mikäli hän oli…
SastamalaVastattu 3 v

Vaatiiko Miko Bergbom vielä ilmiantoja virkamiehistä?

Taannoin vaati antamaan ilmi opettajia, jotka eivät suostuneet kannattamaan äärioikeistolaista Persupolitiikkaa. Nyt taitaa Miko olla jo hieman hiljempaa, mutta onko meidän Mikolla järki päässä? Kova pätemisen tarve tun…
SastamalaVastattu 1 v

Satosen suuri ongelma

Ministeri Satosella on nyt edessään suuri ongelma: miten ratkaista ilmaistyövoimaa koskeva työvoimapula.
SastamalaVastattu 3 v

Marin nappasi eduskunnan naisten luottokampaajan itselleen

Voihan poninhäntä! Ensteks Haavisto kamppasi kampaajan, sit Marin vamppasi eduskunnan naisten paljon käyttämän kampaajan. Kuis noi Satosen kampaamokäynnit täst etiäpäin mahtaa enää onnistua? https://www.seiska.fi/kotima…
SastamalaVastattu 3 v

Valkoinen audi

Kyllä sillä vuorekseen ajelee Ja pitkää työmatkaa
SastamalaEi vastauksia

Pirha ihan turha järjestelmä

kyllä on mennyt terveydenhoito julkisella puolella ihan perseelleen kohta ihmiset kuolee kotiinsa ennen kuin saa edes lääkärille aikaa,esim hammaslääkäri julkisella puolella tekee vain välttämätömän ei mitään ylimääräis…
SastamalaVastattu 3 v

Ilmari (sos.dem.) ilmasto-fariseuksena

Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan tehkää niin kuin minä sanon. Demari-Ilmari ja pari vasemmistoliiton ilmastohurskastelijaa ovat eduskunnassa kritisoineet vahvasti tarpeetonta lentelyä, joka rasittaa ilmakehää. Ja v…
SastamalaVastattu 3 v

Häät maajussi

Voisko joku laittaa video tänne kun en pääse muualta katsomaan
SastamalaVastattu 2 v

Tyrvään kirkon punikkipaasi on liian näkyvällä paikalla!

Tässä viikonloppuna kävin Alajärveltä saapuneen sukulaiseni kanssa Vammalan keskustassa sekä samalla myös Tyrvään kirkolla. Sain hävetä miltei silmät päästäni, kun sukulaiseni kummasteli heti portin pielessä (siis eritt…
SastamalaVastattu 2 v

Miljonääri artsi alkaa ny kiusaan köyhiä

Joo, Miljonääri artsi alkaa simputtaan ny köyhiä ja kärsiviä ihmisiä. Leikkaan ja "painaan päätä pinnan alle ". Nyt leikataan köyhiltä ja annetaan ne rahat ökyrikkaille.. . .