Kuinka pannuhuoneessa oleva vesimittari voi jäätyä? Osaako Myllis selittää?
Tulipa käytyä huutokaupassa olevan talon esittelyssä tänään. Tilaisuudessa oli ulosottovirkailijoiden lisäksi kolme mieshenkilöä. Talo oli yllättävän huonossa kunnossa ja hyvin epäsiisti. Keittiön lattioissa poratuissa …
Kosteusongelman vuoksi rakennus ei sovellu tavallisten ihmisten käyttöön. Rankaisijat ovat toista maata. He eivät homeita pelkää.
Hatuselle paikka on jo ennestään tuttu, koska hän on tutustunut siihen jo viisi vuotta sitten. Hän on talohuoltopalveluiden ammattilainen ja pystyisi saattamaan rakennuksen jälleen uuteen kukoistukseen. Ikaalinen kaipaa…
Asunnossa olevista tavaroista monet Jarmo-fanit saattavat maksaa ihan mukavia summia.
Ahdetien huutokaupassa oleva talo on saanut ensimmäisen tarjouksen eli 700 euroa. Huutaja uskoo talon arvon olevan siis positiivinen.
Onko tietoa kuka ammuskelee petäjäsuontiellä Jämijärvelle mentäen tien varrella. Kun hirven metsästys ei kait vielä ole alkanut. Sekä innalantiellä liikenne merkissä oli luodin reikiä hirvikivääristä.
Noin kaksikymmentä vuotta sitten asunnon omisti perikunta, joka antoi talon kiinteistönvälittäjälle myytäväksi. Perikunnan mielestä 70 000 euroa olisi oikea hinta kiinteistöstä. Välittäjä piti hintaa liian pienenä ja ar…
Alkaako sikurissa pian kuvaukset vaimoni on kolmesataakiloinen?
Takavuosina Ikaalisissa vaikutti kaksi hyvin erilaista teknistä isännöitsijää. Oli Parjasen "Topin Talopalvelu Oy" ja Hoikkalan "Ikaalisten Kiinteistöpalvelu Oy". Näiden ammattilaisten osaamisesta pystyy päättelemään jo…
Omakotitalo Ahdetie 3, Hakala, Ikaalinen Hinta - Koko - Vuosi - Ulosmitattu kiinteistö, joka sijaitsee Hakalan kaupunginosassa osoitteessa Ahdetie 3, 39500 Ikaalinen. Kiinteistötunnus on 143-5-16-6. Kiinteistöllä on vuo…
Kokemuksia kyselen työnlaatu sekä hinnoittelu?
tuulimyuly haitota saa kirjoottaa mutte rallin haitoista ympäristölle ja töitäänteillä tekeville luvat ralliin on saatava kaikilta teidenvarren asukkailtakuten katsojapaikoille ja autojen pysäköintiin elokapinaliikkeitä…
Ihanaa näin ison timon nahka housuissa.s marketissa .osti kaljaa ja hk sinisen lenkin mokille
Sitä tässä kysytään.
Että minne pawarotti tänään menee .oli niin hienona kaupassa jakaus keskellä ja lihakset pumpissa?
Onko Ikaalisissa nähty typerämpää käytöstä kuin tämä?
Asiaa on liioiteltu mediassa. Tuskin kovin moni muista, kuinka ikaalislaismies käytti asetta Kuortaneella metsätiellä vuonna 1987.
Kuka se eloton mies oli jonka nuoret joutuivat hukkaamaan poikakodista johtajan käskystä?
Sen verran villiä toimintaa siellä kuuluu harjoitetun.