Missä on Pellon yritysneuvoja?? Olen yrittänny tapaamisseen useana päivänä ja aina on lappu ovella ja putiikki pimeänä. Ymmärän senkin, että on ajanvarauksella, mutta miten sen ajan pääsee varraamaan?? Minulla olisi oll…
Uuden sotehallinnon rakentajiksi sopivat parhaiten entiset ja nykyiset kansanedustajat sekä ex-kunnanjohtajat. Terveysalan ammattilaiset sopivat viilaamaan pilkkuja ja loput valitut saavat olla kuuliaisia puoluesatraapp…
Onko elokuva "joppausta väylänvarressa" edistynyt ikinä tekovaiheeseen? En löytänyt tästä tietoa kuin tämän yhden uutisen verran. https://yle.fi/uutiset/3-9715051
Kalastuspääkaupunki kyltti lumen sokaisemana,eikö kukaan vaivautu lakaisemaan. Sirkkakosken kalasatama uinuu lumen ympäröimänä,ei näy kalastajia Miekojärvellä eikä kylmäkonttia ovat lomilla? (seurattu).
mökkitonttia Ritavalkealle. Hyvä juttu mutta mistä saadaan mökeille omistaja (t)??
Kaunis iron saa jatkaa kaivostoimintaa.mitäs vihreät risu ja hamppuparrat,marihuanan pöllyttelijät tähän sanovat. Grannissa on tolkun ihmisiä
kirjoittaa Henripekka Kallio kolumnissaan (Lapin Kansa, 8.1.2022). Suosittelen kolumnin tarkkaa ja ajattelevaista lukemista kaikille, etenkin tulevissa aluevaaleissa äänestäville. Ps. toivottavasti artikkeli tavoittaa m…
Onko tämä yleinen käytäntö että Pellon vuokra-asunnoissa on 18 astetta sisällä lämmintä, eikä kukaan tee asialle mitään. Mihin tästä pitää ilmoittaa kun talonmies nakkelee niskojaan eikä vuokranantaja muuta kun ihmettel…
21.4.2018 oli Aamulehdessä tällaista; "Tällä hetkellä Pellon kunta maksaa Esperille -jätän tässä nimen mainitsematta, ettei aloitusta sensuroida- hoidosta noin 600 euroa joka vuorokausi...." Mikäli Pellon kunta on maksa…
Kelan sivujen mukaan taksin voi nykyään tilata joko Taksi Helsingin tai Taksi Lähilogistiikan numerosta. Jos on tallentanut numeron vaikka puhelimeen niin kannattaa vaihtaa Kelan sivuilta löytyviin numeroihin.
On ihan mahtavaa, että Kittilän kultakaivos tuottaa ulkolaisille sijoittajille noin kymmenen miljardia euroa voittoja verovapaasti. Olisi todella hölmöä, jos valtio, tai jopa Lappi saisi tuollaiset rahat hyvinvointiyhte…
No siksi tietysti, koska päättäjät on automiehiä (/naisia)!! Onnea vaan taas oppilaat ja 12 vuoden rupeama pyöräillen kävellen 5 km pakkasessa (esim. Kylävaaralta ja Nivanpäästä). Kokemusta on!!
Rokote jonossa on se maailma mallillaan.
Oisko se jo aika myyvä tämä Pello Ruottalaisille vaikka velaksi.
Voi hyvänen aika tuota yhtä valtuutettua. Valehtellee minkä kerkiää ja haukkuu turhaan kunnanjohtajaa.
Voi hyvän tähen nuita valtuutettuja, osaa niistä. Joku tyyppi sielä valehtellee koko porukalle päin naamaa. Ja tuo kunnanjohtajan mollaaminen. Eero ko kohta jääpi pois niin ikävä tullee.
Kyllä hävettää joittenki valtuutettujen puolesta. seuraan valtuuston kokousta netissä ja kuuntelen, MIten asiattomia ja valheellisia puheenvuoroja. Ketä te oikein toivotte kunnanjohtajaksi. Keränen muistaakseni ajo Eero…
Kohtahan täällä metsissä ei ole muuta kuin tuulimyllyjä???
Yli 69-vuotiaita vanhuksia on tapettu Suomessa rokotteilla viimeisen neljän kuukauden aikana 350 - 400 joka kuukausi, kun ennen sitä touko-kesäkuussa tapettiin 300-350 kuukaudessa. Vanhuskuolleisuus on ollut viimeiset n…
Olivat torkkarissa samassa kuvassa persujen kanssa ilman maskeja.