PelkosenniemiVastattu 2 v

Hyvinvointijohtaja Koskenlaine paperit pöytään

Koskenlaine valittiin virkaan peruskoulun pohjalta, koitappa ite. Pitkän tien kulkija. Jaksoi tasaisesti. Istui vuosikausii avoimessa yliopistossa ja suoritti kirjekursseja johtamisesta. Pääsi töihin osastonhoitajan ja …
PelkosenniemiVastattu 2 v

Muistatko?

Onko niemestä lähetetty ketään Uralvuorten taakse Siperiaan pakkotyölaitokseen kuokkimaan rikoksiaan?
PelkosenniemiVastattu 2 v

Taas kunta hävisi oikeudessa.

On nämä päättäjät tolloja, kun ei osata tehdä laillisia päätöksiä. Nyt rikottu jo perustuslakia, eli sinällään uusi saavutus. Miksi ei esittelijää, eli kunnanjohtajaa potkita jo pihalle ja kunnanhallitukseen valita päte…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Laittomuuksia laittomuuksien perään

Pelkosenniemen hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaineen helmikuinen valinta on laiton. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus päätti tiistaina, että Pelkosenniemen valtuustopäätös Koskenlaineen valinnasta hyvinvointijohtajaksi on…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Valtuustosopimus

Valtuuston pj laitoin facessa julkisuuteen valtuustosopimuksen. Hiukan hymyilytti, sillä sopimus oli täynnä päivänselviä kunnan tehtäviä, pitääkö niistä vielä erikseen sopia? Lisäksi silmääni tarttui jälleen matkailuyri…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Nimenvaihtoa syytä harkita

Pelkosenniemi on syytä vaihtaa Pyhätunturiksi. Jo sillä lisätään vetovoimaa ja asukasmäärä ei laske alle viiden sadan vaan saattaa kasvaa jopa yli tuhannen.
PelkosenniemiVastattu 5 kk

Pelsavun purku

Tietääkö kukaan miksi Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän purkamisesta on tehty valitus? Savukosken kunnanjohtaja Maijala mainitsi asiasta jo aikoja sitten jossain lehtijutussa ja nyt sama asia luki kunnanvaltuuston …
PelkosenniemiVastattu 2 v

Seksuaalista häirintää kunnassa?

Pitääköhän paikkansa huhu, että eräs miespuolinen valtuutettu lähettelee seksiehdotus-viestejä ympäri kyliä ja yksi niistä oli vieläpä mennyt toiselle miespuoliselle valtuutetulle? Eikös tuollainen lueta jo suoranaiseks…
PelkosenniemiVastattu 1 v

Pelkosenniemi kämppineen

Mitä kaikki nillittää pyhän uudesta rivarista ku kylällä ei oo yhtään asumiskelposta asuntoa. Pitäs varmaan ottaa se kuuluisa silmä käteen ja käydä kattomassa ne mökit lävitte.
PelkosenniemiVastattu 2 v

Sote ja sairaala!

Arvoisat kansalaiset! Mitä mieltä olette nyt Pelkosenniemen terveyskeskuksen olemassaolosta? Uutiset kertoivat, että sairaan potilaspaikat ovat täynnä. Joitakin aikoja sitten käytiin kuuma keskustelu sairaalan olemassao…
PelkosenniemiVastattu 9 kk

Porot haittana

Nyt kun tämä poro on muuttunut puolivillistä eläimestä kesyksi pihoja syöväksi metsässä viihtymättömäksi kotieläimeksi minkä huomaa jo nykyään kesäisinki,tulee pihoihin.Osa syynä varmasti talvi tarhaus. Nykyään on suunt…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Metsäpeurasta kesytetty poro

Nyt kun tämä poro on muuttunut puolivillistä eläimestä kesyksi pihoja syöväksi metsässä viihtymättömäksi kotieläimeksi minkä huomaa jo nykyään kesäisinki,tulee pihoihin.Osa syynä varmasti talvi tarhaus. Nykyään on suunt…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Voi hyvänen aika

Luottamuksensa menettänyttä ei saa. da pois luottamustehtävistä. Pyhälle ollaan rakentamassa uutta rivitaloa, jonka asukkaat ovat uskomusten varassa, "kyllä sinne tulee asukkaita". Missä faktat? Asukkaita on varmasti os…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Pelkosenniemen joulun aika

Ei ole kuin pieni tovi jouluun, eikä tavallinen kuntalainen tiedä mitään, miten se joulu täällä "avataan"? Vai jokainen omissa olossaan, eikö ole mitään yhteistä juttua? Missä on "Elävä joulukalenteri"? Onko sekin kuopa…
PelkosenniemiVastattu 2 v

Rikoksentekijän suojelijat itkee

lehdessä. Ihme uhriutuminen ja ininä, itse samat tehtailivat valituksia kouluasiasta, että se maksoi satoja tuhansia enemmän. Nyt kun kerrankin on asiasta valituksia, niin itketään ja hypitään tasajalkaa. Taitaa se perä…