Mitä pahaa me koirattomat olemme tehneet teille? Tänäkin aamuna eräs koiranomistaja lähti ulkoiluttamaan suurta piskiään ja ensimmäiseksi tuli paskattamaan piskinsä meidän tietä lähellä olevann kotimme keittiön ikkunan …
Ensilumi tullut, mutta joko ensilumen latu on valmis ja millainen käyttömaksu?
Vierailin paikkakunnallanne vajaa kuukausi sitten. Pidin erityisen paljon Oloksen seudusta ja ihmisistä sen minkä tapasin. Lapland-hotelli piti hyvin huolta ettei tautia levinnyt ja meitä kohdeltiin suorastaan ylenpaltt…
merkkinen,sairaalan huutokaupalla maksetttu velat pois. Hyvä kunta!
lehdessä (luoteislappi) eilen sanottiin ettei omaan riskiin voi aina vaikuttaa (=puppua) mutta käytökseen voi. elikkä ei saa arvostella korona sääntöjä rikkovaa = hyvä empaattinen käytös. ekö löydy pääkirjoitukseen pare…
Haku olisi päällä noille kahdelle huijarille jotka myyvät olemattomia tavaroita.Löytymisestä palkkio.
Hei! Onko Pallaksen lähistöllä caravan-aluetta? Hotellilla joskus ollut, onko vielä?
Ay-liike nauttii vuosittain satojen miljoonien verovapaista sijoitustuotoista.Nämäkin puuttuvat miljoonat maksatetaan veronmaksajilla korkeampina veroina. Toveri Lipposen taitetun indeksin köyhdyttämäna eläkeläisenä tek…
Olen seurannut nykyajan ilmiötä jossa työntekijä räplää kännykkää työ ajalla. Ymmärrän kyllä työ asiat ja puhelut mutta turhat näppäilyt pitäisi kyllä rajoittaa. Jatkuva puhelimen käyttö syö tehokasta työ aikaa ja voi v…
Miksi muonion terveyskeskuksessa ei työväki pidä maskeja? Kuitenki jokaisen siellä asioivan on pakka maski päähän laittaa. Samaanlaihin ne lääkärit ja hoitajatki kulkevat kylillä ja voivat tautia levittää. Ja maskin tar…
Itäsuomessa on saatu erikoislupa ampua rauhoitettuja valkoposkihanhia satovahinkojen takia. En tiedä mikä on ammuttujen hanhien kohtalo, suoraanko ongelmjätelaitokselle vai minne joutunevat. Mutta miten mahtanee olla, o…
Tippaa maalattiin ja siitä tuli todella hyvä. Alakoulua huolletaan ja nyt on oikea suunta. Jatkakaa!
Oletko tyytyväinen äänestämääsi? Minulla men taas hakoteille, ensiksi ajattelin puoluetta sitten sieltä äänstettävää. Läpi meni, mutta sitten nousikin pissa. En tee virhettä enää kyllä perusuolalaiset on ainoa tavallise…
Taideseura Jeris lienee ainoa perinteitä vaaliva seura Muoniossa? Tuli mielee kun juttu lk:ssa. Muistaakseni on ollut monia yhdistyksiä ja seuroja, lienevät hiipuneet kantaväestön vanhennuttua?
Olipa taas mukavia kirjoituksia Lapinkansassa. Vihervasemmistolaista ajattelua. Toiset töitäpekäävät kieltäsivät kaivokset ja toisten mielestä pitäs kieltää mettäin hakkuu. Nuo tuntureitten laet vielä vissiin saa laitta…
Puthaanrannalla ja Rukomasaaressa ammuskeltu kahtena iltana pimeässä.Pudas ja järvi on rauhoitettuja.Ammuttako joutsenia?
Mikähän siinä on kun kaikki julkiset kunnan ja valion rakennukset aletaa tekemään syyssateiden aikaan? Puhutaan homeesta, muttei koska rakennetaan. Se on joka paikassa sama ongelma.
Meän mestari pelastaa liikeyrityksiä ja palauttaa työllisyyttä mutta millä hinnalla?
Kunnan hiitoladulle Särkijärvestä Jerisjärvellä. Kukahan siirtää kivet latu pohjalta ja korjaa muhituksen? Epäilen, että jää kuntalaisten kontolle.
Koska on varsinaiset juhlat?