pullistelu rintoineen joka päivä mediassa on jotain ällöä. Siepit tunnetaan täällä vireinä ja hömppä viihteellä eivät ratsasta. Pusero päälle ja töihin.
Televisio syytää tuollaista ohjelmaa. Voisko muoniolaiset järjestää pienimuotoisen kisan.? Muonio on esimerkki puhtaasta ilmasta ja hyvinvoinnista,. Olisiko ideaa kehitellä mieleinen kisa? Juontajaksi itse Kalle Palland…
Aluevaalit pidetty ja Luoteislappi ei saanut ainuttakaan edustajaa aluevaltuustoon. Nyt on suuri vaara, että Luoteislappi jää unohdettujen asemaan ennalta tiedettyjen riittämättömien määrärahojen jakamisessa. Luoteislap…
Voidaanko järjestää taas koronan jälkeen? Muutama vuosi aikaa järjestettiin viimeksi
Demari vetonen vihervasemmisto hallitus ajaa kunnianhimoisella viherpiiperryksellä erityisesti maaseudun täyteen kaaokseen ja kepulit vielä tukemassa tätä vouhotusta. Tunuttu kuin pikkuisen Suomen pitäis pelastaa koko m…
onhan taas vastuullista journalismia tänään lehti naureskelee kun täällä annetaan lehdestä palautetta. Lehden omilla sivuilla ei voi juttuja kommmentoida. Siksi Suomi24. Kaikissa muissa lehdissä kommenttinappi on. Luote…
Lehessä luki että Kihlangissa on joku hakanu mettän toisten porthaitten eestä. Kuka son ollu? sanovat, että joku matkaulu yrittäjä. Pitttääkhän tuo juuri paikkaa?
Tietääkö kukaan, onko Muoniossa tai naapurikunnassa enää, joka osaa tehdä perinteistä verikakkoa? Jos niin olisi mukava sekin taito saada tallelle, vaikka kansalaisopiston muodossa. Tiedän, että väärä palsta, mutta.
Enontekiö ja Muonio eivät saaneet valtuustopaikkaa. EI kumminkaan huolta 2 kansanedustajaa synty-ja sukuperältään Enontekiö ja Muoniolaisia,sekä kelvollinen varavaltuutettu on valtuustossa.Sinne ei tarvita vanhoja vaari…
Muonio ja Enontekiö jäi ilman aluevaltuusto paikkaa.Siitä huolimatta ei mitään hätää.Menihän sinne 2 kansanedustajaa syntyperältään ja suvultaan Enontekiö ja Muoniolaisia.Lisäksi varapaikalle kelvollinen edustaja.Siellä…
Muonio ei saanut yhtäkään edustajaa aluevaaleissa läpi :D Kohta lähtee palvelut kunnasta kun ei ole kukaan puolustamassa.
Voittaa huomiset vaalit? Uskon, että vihreät Muoniossa:)
Eipä tarvitse sitten kitissä ja valittaa täällä. Kaupunkilaispuolueet sammuttaa valot syrjäseuduilta.
Ei ollut pankkiautomaattia ! Hohhoi, reissu leville hakeen käteistä.
Asiallinen ja ei kaikkea kylläkään käsittänyt. En saanut selville mitä maksaa yksi aterian valmistus eli osaako joku kertoa mitä maksaa?
ei kovin paksuturkkiset rekikoirat -30C asteen pakkasilla siellä kylmissä kopeissansa kyhjöttäen? -sääliksi käy-
Meiltäkinhän näkyy olevan ehdokkaita montakin. Osaakohan kukkaan kertoa mitä nämä ehdokkaat ajavat takaa? Valtuutettuja kaikki, mutta mitä ovat saaneet aikaiseksi kuntalaisille? Pitäisiköhän keskittää koko luoteislapin …
tilaa, hulppeutta ja luxusta kaikille maailmankuuluisuuksille matkailijoille. Mutta miksi koiraparoille vain tuollaiset "kusiset" neliön kokoiset kopit riimuineen. Riittäisikö niillekin tarjota sitä kuuluisaa luxusta, n…
Noin on kerrottu paikallislehdessä. Onko nyt varmasti selvitetty, että omassa kunnassa ei ole tarvetta niille? Entä, jos ilmaantuu tarvetta paikoille omassa kunnassa, miten pitkä on vuokrasopimuksen irtisanomisaika?
Jopa kaksi milliä keittiöremppaan niin mitähän se mökki maksaa? Luin vaan Tupain hallitsijan entisen vaimon vaatimuksia. Onneks täällä kotoSuomessa selviää vähän halvemmalla.