nam maukasta vettä.
Lapparissa julkaistu MTn yleisönosasto on puutaheinää. Uhriuttaa ns nuoret naiset ja jättää mm. Kemijärven tilapäisen valiokunnan mainitsematta kun ei sovi hänen agendaan. Lapin Kansassa onkin hyviä kommentteja kyseisee…
Kuumaa vettä ja rakentamista. Nivala vähiten viime vaaleissa äänillä läpimennyt "kepulainen" oli ykköspaikalla vajaa puolet ja jätti toimen ovet paukkuen. Teknisen osaston johtoon ehdittiin ottaa kepussa huonosti pärjän…
Kemijärvellä ei ole nyt virassa olevaa Rakennustarkastajaa. Kuka tekee nyt paikkakunnalla ⁹työmaakatselmukset ja esim. rakennusluvan myöntämisen.?
Jos ei Kemijärveltä löydy sutinaa, niin tule Sallaan😝
Tekninen lautakunta tekee sille kuuluvaa työtä Ollilan erotusjupakassa. Sivullisten on turha sotkeutua asiaan ja vielä vähemmän valittaa oikeusasteisiin. Kemijärven kaupungin hallintosäännössä sanotaan: Tekninen lautaku…
Onko lautakunnan puheenjohta laittanut munaamisessa kokonaan uuden vaihteen pesään. Pöytäkirja oli poistettu. Koko kokous oli farssi ainakin rakennustarkastaja -pykälässä. Kuka lie ollut esittelijä. Yleensä se sielä luk…
Kävin ostamassa peräkärryllisen maata toimiston pihalta . Piha oli kyllä hirvittävän koloilla. Luulisi suutarin lapsella olevan kengät
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/709f0307-0436-45f2-9510-d784dac67fcf Ilmaston muutos tilee ajamaan keskieuroopan helteistä ihmisiä Suomen Lappiin. Tietenkin länsilapin hiihtokeskukset on etusijalla, koska siellä on m…
Saako Kemijärveltä mistään pehmistä?
Alkukesän viileydestä ja sateisuudesta huolimatta, vähäinen veden vaihtuvuus tuottaa tulosta sinilevän muodossa (vk26/2026). Liekö Kemijärven veden riittävä pumppaaminen kiertämään Pöyliöjärven kautta liian kallista ves…
Insinöörien karmiva laskuvirhe – Järvi tyhjeni kuin kylpyamme ja vei syvyyksiin 12 laivaa ja porauslautan
Joko lipun vohkinut laitaoikeistolahtari persurasisti on saatu selville? Hä?
Tähän on tultu Kemijärvellä. Johtajat pullikoivat lautakunnan ja hallituksen päätöksiä vastaan. Tämmöinen luo totaalista kaaosta. Nyt tänne luja kaupunginjohtaja paikalle. https://www.lapinkansa.fi/kemijarven-irtisanoma…
Djatlovin solan onnettomuus on yksi historian mysteerisimmistä ja arvoituksellisimmista tapahtumista. Se tapahtui vuonna 1959, Uralvuorilla, Neuvostoliitossa. Yksityiskohtia on monia, ja ne ovat herättäneet paljon speku…
Solatie lähti, kenet yhtä yllätyksettömän, löydämme istumaan nätisti tilalle?
Järvien tummuminen muuttaa kalakantoja, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Tutkimuksen mukaan etenkin taimenet, ahvenet, siiat ja bassit harvenevat veden muuttuessa tummemmaksi. Toisaalta hauki ja kuha voivat hyötyä muuto…
wc-paperia ei ole tule ja tuo mukanasi kirjasto avoinna ei nykyään lueta vaan paskannetaan kuin sodankylässäkin kirjasto on sitä varten,
lappi kuivumassa kun ei sada enää lunta eikä vettä pohjavedet ennätys alhaalla kaivot kuivuu , todellisuutta ja pahenee tulevaisuudessa lämpötilojen noustessa tutkijat varoittavat , etelä suomessa jo pahenee koko ajan .
Seurannut lehdistä Pekan taivalta Pohjanmaalla. Muutama tuttukin ja sukulainen tuolla suunnalla. Luja ja määrätietoinen johtaja, semmoista palautetta tulee. Pärjää kuntalaisten kanssa. Nyt laittanut yyteet liikkeelle ja…