YLEN uutisissa luki näin ” – Siivot, suomalaiset pidot muuttuvat kehitysmaalaiseksi, sikalaksi ja verilöylyksi. Siksi väestönvaihto sapettaa minua ja perussuomalaisia, Keskisarja sanoi.” Tämähän on totta ja hän oli tuo …
Minä en titä oleko saami. Mistä saa tietää. Olen tullut somaliasta 20 vuootta sitten. Nyt aion asettua inariin.
Minä olin tiskaamassa ja katoin ikkunasta niin helevtin TURJAKE MIEHENI HOLO oli lähtenyt naapurin FB KUNNIALLISEN KOIRAA KUSETTAMAAN! Minä ensin katsoin, että kylläpä naapuri on lihonu leski-miehenä ja hän syö itsensä …
Olis kyllä kannattanut tilata jo 2 vuotta sitten, mutta ONNEKSI EN TILANNUT, koska se OLIS LOUKANNUT FB KUNNIALLISTEN KUNNIOITA! Tuossa joutessani kävelin ja katselin ikkunasta ulos sekä ajattelin ensin, että : Tämä on …
Postilla yks väitti, että minä EN JAKSA KANTAA AUTON RENKAITA. Minulla on 2 todistajaa ja isä lisäksi, että KYLLÄ KUNNIATON HOLO JAKSO KANTAA RENKAITA JA KANNOIN VIELÄ RENKAAT VANTEIDEN KANSSA JA NE PAINO VIELÄ ENEMMÄN,…
Milloin on paras aika niittää kenkäheinät.
Oli jättänyt mainitsematta, että hän on TYÖURALLAAN ollut minun KUNNIATTOMAN HOLON äidin sekä naapurin kanssa ollut perustamassa TYÖ-OSUUSKUNTA MONITAITOA JA MINÄ HOLOKIN PÄÄSIN TÖIHIN, koska OSUUSKUNNAN JÄSENET TARVIVA…
Tuli katsottua areenasta tämä vanha dokumenttifilmi vuodelta 2006. Onkohan päähenkilö Alfred vielä elossa? https://areena.yle.fi/1-420708
Onneksi K-SUPER MARKETIN työntekijätkään EIVÄT OLE KOSKAAN EDES OLLEET MINUN HOLON KAVEREITA. Onneksi minulla oli jo FB kunnian loukkaus tuomion päällä silloin, kuin saamelais ja koltta NAISET yrittivät S-marketin kassa…
Kunniattoman Holon tietotoimisto on painanut tässä ihan täysillä töitä, koska kauppias syytteli ROSVOKSI 2 kertaa kaupassaan kuitin mukaan olin maksanut ostokset 29.5.2026 kello 13.59 ja en VITTU VARMASTI KÄYNYT ROSVOAM…
En muistanut tiedottaa siitä heti tänne, kun tuo tapahtu. Tämä on FB KUNNIATTOMAN HOLON KUULOTOIMISTON TIEDOTUS. Ivalon kylän keskustassa REKASTA räjähti rengas ja kuului ihan tänne meille asti. Minä kuuntelin, että ei …
Porovarkaille täytyy käydä sama oikeus.
Onlo Inarissa tummaihoisia ihmisiä. Siis päivettyykö siellä.
Venäläisten kanssa leikkimässä. Yks venäläinen lapsi alko itkemään eli KALTOINKOHTELI meitä. Holo hyppeli niin innoissaan siellä, kun minä katoin ja laitoin oikein SILMÄLASIT päähän, koskan en ollut varma että oliko hän…
Minä KUNNIATON HOLO päätin alkaa JUOMAAN JAPANIN KEISARIKUNNAN PERINTEISTÄ MATCHA JAUHETTA ELI VIHREÄÄ TEETÄ. Kyseessä on sentään IHMISARVOJEN KOROTUS YHDENVERTAISUUSLAIN AVULLA! Ei minun sukuni ollut FB:SSÄ eikä muissa…
Vie rahat mutta ei anna tuotteita,venäjälläkään ei onnistu tällainen huijaus,älkää missään nimessä erehtykö käyttämään ko.laitetta.
FB kunniallisten miehet kävivät sahaamassa puita ja kaikki SIIVOUS jäi kunniattomalle Hololle. Isän piti lähteä viemään risu-kuormaa ja hän soitti Inarin kuntaan sekä kysy mihin RISUT PITÄÄ viedä. Kunnasta olivat sanone…
Kysyttiin sukunimiä jotka viittaa yhteiskunta kelvottomin ihmisiin eli loisiin. Joku oli laittanut KESTI ja MARJURI on sellaisia sukunimiä. Minä kunniaton Holo sitten tietenkin Googletin KESTI sukunimen niin siitä oli l…
Tässä oli vähän muuta säätöä ensin joten en oikein ehtinyt heti kello 12.53 alkaa hommiin tänään maantaina 1.6.2026. Toimin ANNETTUJEN OHJEIDEN MUKAAN! Minä luulin, että se oli MIEHENI HOLO joka soitti POLIISIN NUMEROST…
FB kunnialliset levittää FB:ssä myös KEVITSAN KAIVOKSESTA TIETOA JOKA AIHEUTTAA SEN, että KAIVOS MENEE KIINNI JA MONTA SATAA TYÖNTEKIJÄÄ JOUTUU TYÖTTÖMIKSI! Häntä pitää kunnioittaa, koska hän on käynyt myös KAIVOSALAN K…