InariVastattu 1 v

Ensin heille pitää antaa KUNNIAA niin voivat edustaa minua.

Minä kävin katsomassa, että onko HEISTÄ KUKAAN KUNNALLISVAALI EHDOKKAANA NIIN MINÄ VOISIN ARPOA KETÄ ÄÄNESTÄN. EI OLLUT KUKAAN HEISTÄ EHDOKKAANA! TURHAA ANNOIN HEILLE KUNNIAA JA KAIKKI SYRJIVÄT MINUA SUORAAN VAIKKA HE O…
InariVastattu 1 v

Onneksi muistin, että minähän olen ELATUSVELVOLLINEN

Lapsen vanhempi ja nykyisin naiset voi olla YHDENVERTAISUUSLAIN MUKAAN MYÖS MIEHIÄ JOS HE OVAT ELATUS VELVOLLISIA ELI VANHEMPIA JOIDEN LAPSI/LAPSET ASUVAT TOISEN VANHEMMAN LUONA. SEHÄN ON KUNNIANLOUKKAUS MAKSAA ELATUSMA…
InariVastattu 1 v

Ilmastonmuutoksen vastustaminen

Koomista touhua,lennätetään Aasiasta satojatuhansia matkailijoita porotarhoille suihkukoneilla ja seuraavana päivänä valitetaan ottasatissa ilmastonmuutosta mutta näyttää se poromiehillekin raha ratkaisevan ei elon hyvi…
InariVastattu 1 v

miksi poliisitutkinta saamelaisvaali asiasta viipyy

onko poliisilla ongelmia pyörittää mieleistä lopputulosta saamelaiskäräjien vaalirikos jutusta. Siinähän käräjien joitakin henkilöitä epäillään toimineen lainastaisesti. Eikös poliisi kysynyt neuvoa toimintatavoista Mar…
InariVastattu 1 v

Tein vähän salapoliisina töitä vaihteeksi.

Ehkä minä teen KAIKESTA HUOLIMATTA RIKOSILMOITUKSEN, koska minä sain IF-VAKUUTUS YHTIÖLTÄ LASKUJA, KOSKA OLEN LOUKANNUT KUNNIOITA FACEBOOKISSA. ULOSOTOSSA ON MYÖS SAMASTA AIHEESTA TOISEN VAKUUTUS YHTIÖN LASKU. LÖYSIN NI…
InariVastattu 1 v

Minä näin INARILAISESSA, että joku vuokraa asuntoa.

Oli joku pieni piha-mökki ja meinasin soittaa sekä kysyä. Onneksi en sentään SOITTANUT, koska minä sattumalta sain tietää, että olikin FACEBOOK KUNNIALLISTEN SUVUN PIHA-MÖKKI ja en minä kyllä semmosiin mökkeihin muuta j…
InariVastattu 1 v

En ole ikinä kyllä ajanut REKKAA.

Nyt minä varmaan ajelen virtuaali rekkaa. Minä ajelin ensin menemään suoraan kohti RAVELIKKOA ja minä hain VANHAN KUORMAN KYYTIIN JA LASTASIN PÄÄLLE LISÄÄ PASKAA. MINÄ JATKOIN LEUHKANA NOIDEN PASKOJEN KANSSA AJELUA REKA…
InariVastattu 1 v

Ehkä on parempi, että minä odotan lopullisen päätöksen.

Minä olen AINUT KOKO KUNNIANLOUKKAUS PORUKASTA JOKA ON SYNTYNYT INARIN KUNNASSA JA MINULLA ON Y-TUNNUS ELI MINÄ OLEN YRITTÄJÄ, MUTTA EN MINÄ VOI TEHDÄ YRITTÄJÄNÄ TÖITÄ. YHDENVERTAISUUSLAIN MUKAAN KAIKKIEN INARIN KUNNASS…
InariVastattu 1 v

Ehkä minä voisin kirjoittaa ja kiittää KUNNIALLISIA.

Kiitän heitä siitä, koska minä olen niin SAATANAN TYHMÄ OLLUT JA SILLÄ PERUSTEELLA JOUTUNUT KÄYMÄÄN PERUSKOULUN. JOS OLISIN SYNTYNYT KUURO SOKEA MYKKÄNÄ JA KÄDETTÖMÄNÄ NIIN MINÄ OLISI YKSI SUOMEN SEKÄ KOKO MAAILMAN ÄLYK…
InariVastattu 1 v

Utsjoelta löytyi vanha pusikko

Korson yliopiston tutkijat löysivät Utsjoelta katajan, jonka iäksi määritettiin vuosirenkaita tutkimalla 1 647 vuotta. Katajan löytymisestä kertoi Korson yliopisto tiedotteessaan. Tutkijoiden löytämä kataja on ikämäärit…
InariVastattu 1 v

Kohta varmaan riittää kun sanoo vaan

EN OLE JUONUT ALKOHOLIA ENKÄ KÄYTTÄNYT HUUMEITA jos poliisi pysäyttää. On KUNNIANLOUKKAUS jos väittää tai epäilee, että on päihtynyt. En minä jaksa alkaa kirjoittamaan KORKEIMPAAN OIKEUTEEN mitään! MINÄ KUNNIOITAN EIJA …
InariVastattu 1 v

Minä laskin niin kyllä 20 000eurolla saa ihan hyvin rahaa.

Minä vedän ekan kierroksen niin YHDENVERTAISUUSLAIN avulla kaikki alkuperäiset suomalaiset ovat oikeutettuja myös saamaan korvauksia. Minä voin ottaa tuon Poliisi Holman sekä omat lapseni minun PERHEEKSI niin voidaan ha…
InariVastattu 1 v

Eilen katsoin televisiota ja oli KEHITYSVAMMAISTA hyvä ohjelma.

Äkkiä se tieto näköjään leviää, että KEHITYSVAMMAINEN ON SAANUT KÄRÄJILLÄ KUNNIAA. Kehitysvammaiset saavat arvostella vapaasti terveitä ihmisiä ja terveiden ihmisten pitää AVUSTAA HEITÄ niin hekin voivat normaalisti har…
InariVastattu 1 v

Minä kävin lukemassa niin SUOMI24 EI OLE SOME.

Tämä on KUSKUSTELUPALVELU ELI TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN SOME JOSSA SOMELAISET PÄÄTTÄÄ, ETTÄ KEITÄ HYVÄKSYTÄÄN SOMEEN JA SOMELAISIKSI. SOMELAISET OVAT RASISTEJA JOTKA PÄÄTTÄVÄT KEITÄ HE HYVÄKSYVÄT SOMEEN. HE VAATIVAT SUOMESSA, …
InariEi vastauksia

Oli hyvä dokumentti Matti Nykäsestä.

Oli sentään kunnioitettu Matti Nykästä ja hänen tytärtään Eveliinaa ja hän sai rehellisesti kertoa mielipiteensä isästään. Kerrankin oli dokumentti jossa Matti Nykäsen leski ei ollut PASKAA JAUHAMASSA. FAKTAA ON SE, ETT…
InariEi vastauksia

Hyvä että tämä Suomi24 on olemassa

Täällä saa ainakin vapaasti kirjoittaa mitä mieltä on asioista ja jos yksi loukkaa kunnioita niin yhdenvertaisuuslain mukaan loukataan kaikki. Saadaan lisää KUNNIALLISIA SOMETTAJIA, koska minä ainakin olen kylillä kunno…
InariVastattu 1 v

Mielensäpahoittaminen Lapissa

Kävin Tallinnassa, missä kävin mm. ukrainalaisessa kaupassa. Siellä oli myynnissä aivan ihania kirjailtuja heidän kansallispukuihin kuuluvia paitoja ja asusteita. Samoin virolaisia kansallispuvun paitoja ja hameita ym. …