KotkaVastattu 2 kk

Ravintola Vaakku ei vastaa puheluihin eikä sähköposteihin.

Kummallinen touhu ja asiakaspalvelu jatkuu Ravintola Vaakussa. Asiakas on varannut pitkän aikaa sitten lauantaille 29.8 isolle seurueelle Venetsialaisiin pöydän ja tarjottavat. Tällä viikolla hän on yrittänyt soitella j…
HaminaVastattu 2 kk

Koivunkaataja.

Olisiko tietoa Ammattitaitoisesta puunkaatajasta. Mielellään semmoinen joka ei olisi itseään täynnä eikä itsekeskeinen.
HaminaVastattu 26 pv

Asunnontyhjwnnys

Suositelkaas hyvää asunnontyhjentäjää. Tarvis saada kämppä myytyä.. Tavaraa on paljon.
KotkaVastattu 2 kk

Taas tuli Ismo Rädylle Raastuvasta turpaan kanta-asiakkaana

Kotkalaisyritys vaati valtiolta lähes puoli miljoonaa euroa vanhojen sotilassaarten käytöstä – joutuikin itse maksajaksi. Kotkan saaret vaati oikeudessa valtion kiinteistöyhtiöltä korvauksia oikeudenkäyntikuluineen yhte…
HaminaVastattu 2 kk

Tarjous 2 nakkia

Doda noin noin onks toril lihadsut tarjoukses kaheil nakeil?
KouvolaEi vastauksia

Siirtoverkot lujilla

Euroopassa sähkön siirtokapasiteetista on uusien energiainvestointien myötä jo pulaa. Tämä näkyy esimerkiksi Alankomaissa siten, että tavalliset ihmiset voivat joutua odottamaan uuden kotitalonsa sähköliittymää pitkäänk…
KymenlaaksoEi vastauksia

KYMSOTE VALTION HOLHOUKSEEN

Kymenlaakson hyvinvointialue on joutunut valtion ohjaukseen heikon taloustilanteen takia. Valtiovarainministeriö päätti kesäkuussa, että Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueet joutuvat minist…
KymenlaaksoEi vastauksia

Criminaalit kiinni ja pataan kiehumaan

Kymenlaakson alueella on ollut liikaa varkaita ym. Poliisi ei ehdi toki joka asiaan puuttumaan. Siksi on ns. suojeliskunnat perustettu. Hoitavat talkoilla asian ja vievät criminaalit poliisin huostaan. Vaikka pitäisi am…
KotkaVastattu 2 kk

JOLLET VAAKUSTA SAA VARAUDU KOTIVARAASI JA NAUTI

Kotivaraa pitää olla viikonlopuiksi eikä luottaa Vaakun tarjontaan, eikä veneellä saa ajella Sapokassakaan promilleissa ellei tyydytä yhtetsalukseen. Arvostelut Nim. Jumalniemen ramppimuysi; Vietimme raksu mieheni kanss…
KouvolaVastattu 1 kk

Herätys Napan äpäröiden vanhemmat!

Viljavaradton tiellä riepoteltiin liikennekylttiä, sokeritiellä ilmeisesti samat kakarat käännelleet lsuojayietä osoittavat merkit miten sattuu. Vanhalla teollisuusradan pohjalla äpärä apinat olivat kiivenneet omenapuuh…
KouvolaVastattu 2 kk

Asuntosijoittaminen Kouvolassa -

Asuntosijoittaminen Kouvolassa - Logistiikan sydän ja kassavirtasijoittajan armoton tuottokone - Sijoitusasunnot.com https://share.google/HNzUOCbBJAVqq16JT
KymenlaaksoEi vastauksia

Asuntosijoittaja osti Kouvolasta yli sata asuntoa

Asuntosijoittaja osti Kouvolasta yli sata asuntoa Kauppalankatu 20 on yksi viidestä kiinteistöstä, joka vaihtoi heinäkuun alussa omistajaa. Sijoitusasunnot.comin tavoitteena on myydä asuntoja eteenpäin sijoittajille. Ai…
KouvolaEi vastauksia

Betonihelvetti hakee verinmaksajilta miljoonaa

Kouvola hakee Kymenlaakson liitolta lähes miljoonaa euroa keskustan kehittämiseen Maskille talvipuutarha palmuin.Urheilupuistoon Sheikille romurallirata . Kymppiplus-hankkeeseen on puolestaan sidottu kaikkiaan 100 miljo…
HaminaVastattu 2 kk

Viini muuttuu matkalla

Ihmiset lyllertävät sadekatoksen alle juomaan purkeista olutta, sekä maustettua viinavettä ja tätä kännikokoontumista kutsutaan viinijuhlaksi.