Milloin Karstulan pyöräilytiet laitetaan kuntoon, esim. Heikkilänmäki - Helapuro on todella vaarallinen, isoja uria koko matkalla. Kaksi hiilikuitu vannetta menettänyt.
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle jotain?
Pysyin tämän yön kotona ettei moponi pauku mutta palaillaan ensi yönä
Nimet on tiedossa mopojen ajajille
Noniin! Taas nuo nulikat rälläilee tuolla koululla pikkumopoillansa. Kohta soitan poliisit jos ei lopu tämä pelleily
Karstulan keskusta joku nuori häirikkö joka kaahaa täällä harvasen ilta hyvin kovaäänisesti /voikohan tällaisesta ilmoittaa poliisille kun on rekkari tiedossa. (puhe ei auta.
Kyllä Karstulan vesilaskut ovat pöyristyttäviä. Laskusta 80 % on perusmaksuja sekä jätevesilaskua. Yhdessäkään kaupungissakaan en ole törmännyt näin härskiin rahastukseen. Melkoista rosvoamista piiloveron muodossa.
Aina samat naamat esiintyjinä vaihtelua kaivataan(en kyllä viitti samaa esiintyjää laulajaa nähdä kuulla jatkuvasti.
Mitä on tapahtunut paikassa missä on kolme puuristiä Karstulan suunnalla?
Kuinka finsavotta saattoi päästää tuollaisen suomalaisuutta vihaavan viherpellen yritystiloihinsa. Tuollainen aiheuttaa mainehaittaa.
Juhannus meni hyvä mieli! Mutta särkyi pian miksi pitää olla aina yksi "nikottaja" kun pitäis yhteen hiileen puhaltaa, emme tule enää teidän tontille juhannuksen viettoon. (kylältä kuuluu kohinaaa... kaljapullon.
Kerrankin olis jotain järkevää käyttöä tuolle hallille.Eikö yks pönttö vastusta työllistämistä.Kateellista sakkia.Kohta tehdas siirtyy Saarijärvelle.
Niin luki joskus lehdessä. Liekö vielä näin?
Kävikö patjakauppias kylässä juhannuksen alusviikolla? Kohtuullisen röyhkeästi tuppasi sisään kauppaamaan patjoja ja tyynyjä ja heittämään tuotteitaan sängylle. Toisille taas kauppasi naisten klänningejä. Varmaan laatut…
Kirjastoa vastapäätä oleva keltainen iso talo näyttää autiolle. Tietääkö kukaan kenen talo ja onko myynnissä tai vuokrattavana?
Onko kellään tietoo paljon yksi kirjain hautakiveen maksaa sain tarjouksen 13€eli pisteet pilkut saman. hintaiset. (siis niistäkin veloitetaan 13€.
Hei. Haluaisin että päättäjät kieltäisivät venemoottorin käyttämisen
Kai se suojataan ympäriinsä, on se nii komia.
Onko siellä enää mitään kauppaa edes?
Voiko olla totta että meiltä häviää kaikki terveyspalvelut täältä!