JyväskyläVastattu 21 pv

Vuosi ilman pesää

On vain niin että, itse en ole päässyt maistamaan tuota kiellettyä hedelmää vuoteen. Olen orjallisesti hoitanut oman osani tässä perheessä ja antanut sen mikä annettavissa on. Mittari on täysi ja alan "metsästämään" tuo…
JyväskyläVastattu 5 pv

Miss Jyväskylä Games

Vilkaisin noita Miss Jyväskylä- kisan osanottajia mullilehden sivulla. Siihen porukkaan oli päässyt joku ylimääräinen henkilö, olisko joku kilpailun sihteeri. Ei vaan jotenkin istunut siihen sakkiin.
JyväskyläVastattu 27 pv

Yhdistyminen

Olisi aika yhdistyä. Uusi Kalmarin unioni. Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska yhteen. Tulisi iso valtio.
JyväskyläVastattu 28 pv

70 oli vain heitto!

Kun yksi virkahenkilöporukka Valtionvarainministeriössä heittää vision, johon he eivät itsekään usko. syntyy valtava kalabaliikki, mediat tekevät hurjia ennusteita ja kansa on aivan paniikissa. Kuitenkin, kukaan ei ole …
JyväskyläVastattu 27 pv

Jokainen on oman onnensa seppä

Jokaisella on mahdollisuus ruveta vaikka Citymarket kauppiaaksi! Ei se vaadi,kuin ahkeruutta ja yrittämistä (Tai jos olet kauppiaan jälkikasvua työpaikka tulee tietysti vaikka ilman koulutusta) Oikeistolaiset asiakkaat …
JyväskyläVastattu 24 pv

Järjestys alkaa muotoutua gallupeissa

Ääriporvarillinen Kokoomus ja kansallisjunttinen Perussuomalaiset ovat nyt tasapäisinä gallupissa. Mielenkiintoista liikehdintää kannatuksissa, toisaalla äärivasemmistolla pientä nousua protestikannatuksen vuoksi ja per…
JyväskyläVastattu 29 pv

Pieleen meni

Näyttää menneen 24:n uudistus taas pieleen.
JyväskyläVastattu 29 pv

Lidlin uusi slogan

Uusi slogan Lidilille: Etuilevat pääsevät kassajonossa nopeammin, jonon ohi sivusta kurvaten, sääli on sairautta ja vain nopeavat ehtivät!
JyväskyläVastattu 26 pv

Vouhan hoka lenkkarit sentään.

Piräsköhän tässä valittaa kaupynkiin kun kirppis hoka lenkkarir sadevesi kasteli? Millä perusteella tämä nainen sai korvaukset kastuneista kalliista Hoka lenkkareistaan? Sadetta on piisannut,luulisi täys järkisen ihmise…
JyväskyläVastattu 3 pv

Hyvaksin kokouksesta sai sen käsityksen

Että tavoite on saavutettu. Sotepalvelut loppuu, jäljelle jätetään vain hallinto johtajineen ja puolet valtuutettuja. Yli 60 vuotiaat valtuutetut potkitaan pois ja "haamukehitystoimikunnat lopetetaan" Näin säästyy kaikk…
JyväskyläVastattu 29 pv

Partiosta iloa elämään!

Olen ollut aina sitä mieltä, että partio, (ent. suojeluskunta), on nuorille pojille innoittava ja opettava paikka. Se on ohjaajillekin mielenkiintoinen ja omia mieltymyksiään virittävä yhteisö. Öiden viettäminen teltass…
JyväskyläVastattu 28 pv

Hieno ehdotus eläkeiästä

IS: "Valtiovarainministeriö: Eläkeikä 70 vuoteen!" Viimeinkin jotakin järkevää. Ei Suomella ole varaa rajoittaa eläkeläkeiän ylärajaa tuon alemmaksi.
JyväskyläVastattu 29 pv

Kärpänen muistoissani

Tänä aamuna koko kesän uskolliseti seuranani suristellut kärpänen jätti maalliset lentonsa lopullisesti. Se kellahti aamiaispäydässä selälleen, eikä enää noussut. Se on ollut seuranani niin vessassa, kuin ruokapöydässäk…