Ylen julkaisemalla videolla näkyy, kuinka poliisi osoitti sivullista "aseella", (taskulampulla!) Tampereella – valtakunnansyyttäjä arvioi tapausta? Kyllä on medialla kauhea tarveuutisista, hehe.
IL: S-ryhmän hillosta löytyi kiinalaista puolukkaa! Joko olet maistanut osuuskaupan Temu-hilloa? Niin kirpeää että vetää silmiä vinoon!
Nuo Keskisuomalaisen mainostamat "kalmasiivoojat" voisivat huoletta käydä järjestelmällisesti kaikki JVA: n kämpät läpi. Ei ne paljon eroa niiden normihommasta.
KSML: "Auto löytyi katoltaan ojasta Jyväskylän Sarvenperäntiellä – ketään ei ollut paikalla." Miten se auto oli ojassa olleen oman kattonsa päälle eksynyt?
Mullikka: "Hirvaskankaalle rakennettiin 16 vuotta sitten hyppypylväät liito-oraville – vieläkään ei tiedetä, käyttävätkö eläimet niitä." Huono paikka. Jyväskylässä Pekkarisen kiitotien varressa Ristonmaalla olevat, sato…
Ajattelin ensin mennä, mutta sitten tarkemmin mietittyäni päätin muuttaa mieleni ja jättää menemättä. Oleminen tuntui trendikkäämmältä kuin meneminen, vaikka menemisessäkin on omat fiiliksensä. Ei ratkaisu ollut loppuje…
Tämä on elokuun kolmenneksi viimeinen lauantai. Sitä kannattaa juhlia sen mukaisella arvokkuudella. Jo aamulla laitoin soimaan Verdin "Naamiohuvit", (un ballo in maschera), musiikkia ja iltapäiväkahvilla nautimme Aram H…
taustalla on ollut pyrkimys estää äänestäjien loikkaaminen laitaoikeiston leiriin. Anonyymi-ap 2026-08-15 10:33:17 Suomen ja Ruotsin demarit lähentyvät nyt maahanmuuttolinjauksissaan Tanskan demareita. Myös Tanskassa Me…
Jotkut sienet saavat aikaan sen että alkaa näkymään hattevatteja ja lilliputteja.
Haluaa päteviä ja sopivia. Eläkeläismiehellä onkin aikaa pohtia kaikenlaista.
Ei oo kuulunut, ei nakynyt.
Kun katsoo vasemmiston luomaa sote KS organisaatiota kesk,sdp ei voi kuin itkunauraa, valtavia summia palaa valtuustoihin, hallituksiin, hyvinvointoaluejohtajille. Nyt alkaa YT ja vasemmisto vähentää sairaanhoitajia, lä…
Koivujen oksilla näkyy jo muutamia keltaisia lehtiä. Taisipa syksy jo hieman ennen aikojaan ehtiä. Mutta mitäpä tuosta, riittäähän meillä havumehtiä.
miten suomessa kehitetään lähiliikennettä, onko lähijunat jo tulossa Jyppilän ympäristöön takaisin. Japanilassa osataan https://youtu.be/B3jQykR-igg?is=bmvo_h1OOo8KIg3g
Jostain asiasta varmaan ärähfän, siis minä ätähdän jos on tarvetta jostain asiasta öröhtää niin sitten örähdän ja kunnolla ötöhfänkin.
Seikkailusarja "Kumiveneellä Päijänteellä" kuvataan syyskuussa. Vielä kahta seikkailijaa etsitään. Koska tuottaja on YLE, niin toisen on ehdottomasti oltava mustaihoinen. Uimataito ei ole välttämätön, sen oppii jos tarv…
Olen edelleen sitä mieltä että jos vaikka vaihtaisin mielipidettä, niin kuinka se vaikuttaisi edelliseen mielipiteeseen ja sen vaihtamiseen uudeksi mielipiteeksi.
KSML: Oopperalaulaja Matti Tuloisela on kuollut 95-vuotiaana! Taas lähti yksi armeijakaveri. Rippiä vaan Matille.
Mulli: "Hyvinvointialue aloittaa jälleen uudet yt-neuvottelut – lähes 600 työpaikkaa vaarassa" Jääköhän ne urkkijat kuitenkin vielä duuniin ja lutikan suojelukseen?
Kolmen kilon lahnan vedin aamulla Ainolanrannasta! Just otettiin valokuvia Seiskaan. Täytyy laittaa jäihin ja illalla laittaa mikroon savustumaan. Viinipullo pitää vielä Lidlistä noutaa.